Parempi tyhjempi hylly kuin liian ahdas kanahäkki

Uusi EU-direktiivi kielsi perinteiset häkkikanalat vuoden 2012 alusta. Vanhasta 550 neliösenttimetrin häkistä minivaatimus on noussut 600 neliösenttiin sekä kanoilla tulee olla vähintään orsia sekä pehkua kuopimista ja nokkimista varten. Se on edes alku. Kanalla tulee olla myös munintapesä, mikä auttaa lajintyypillisen käytöksen toteuttamisessa ja parantaa kanan hyvinvointia. Siirtymäaikaa kanantuottajille oli varattu 12 vuotta.

Kukko-Pärssinen puolusti kanalaumaansa menettäen henkensä
Kukko-Pärssinen puolusti kanalaumaansa menettäen henkensä

Nyt Suomessa ollaan vihaisia, sillä näin pääsiäisen kynnyksellä on kananmunien saanti epävarmaa. Suomalaisista kananmunien tuottajista lähes kolmannes on joutunut laittamaan lapun luukulle uuden säädöksen myötä, tuotantokulujen noustessa korkeammalle. Kritiikkiä aiheuttaa myös, ettei direktiivin noudattamista vahdita monissa Euroopan maissa tarpeeksi hyvin, jolloin direktiiviä noudattava joutuu alakynteen hintakilpailussa. Suomessa kananmunahyllystä tulee löytymään tulevaisuudessakin silti vain vähintään virikehäkkitason munia, sillä tiukkojen hygieniasääntöjen takia Suomeen ei tuoda munia ulkomailta – sellaisenaan. Prosessoitua munamassaa ja muuta munaelintarviketta tuodaan toki ja niiden  tuontia valvoo Evira.

Mielestäni EU on silti oikealla linjalla säädöksessään. Eläinten oikeudet eivät ole tingittävissä – edes kysynnän ja tarjonnan lailla. Eläin ei ole tavara, vaan myöskin inhimillinen subjekti/objekti – riippuen filosofiasta. Vaikka useasti puhun vapaamman markkinatalouden puolesta sekä valtion kontrollin vähentämisestä, en käsitä asiaani puhtaan voiton tavoittelulle muiden kärsimyksen kustannuksella. Kanat sullottu pieneen häkkiin, lehmät teljetty makuuasennon estävään aitaukseen tai possut kasassa silmäpuolina eivät kuulu sivistysvaltion toimiin. Moni kuluttaja ajatteleekin jo eettisesti, mikä näkyy esimerkiksi luomun kysynnän kasvussa.

Eläinten oikeus on liberaalissa yhteiskunnassa lähes filosofinen kysymys. Oikeus, vastuu, velvollisuus, moraali ovat abstrakteja käsitteitä, millä ihmiset toimivat toisiinsa nähden. Jos oikeus rajataan vastavuoroisuuteen tai tietyn ajattelukyvyn tasoon tai inhimillisyyteen, rajautuu oikeuden piiristä helposti pois myös pienet lapset tai muuta vastavuoroisuuteen kykenemättömät yksilöt.  Se, ettei eläimellä ole juridista oikeutta tai kykyä saavuttaa ihmisen – suhteellistakin – moraalitasoa, ei tarkoita ettei ihmisellä olisi velvollisuutta huolehtia omistamastaan eläimestä, olin eläimen lopullinen käyttötarkoitus mikä vain. Aulis Aarnion kattava pohdinta ”Onko eläimillä oikeuksia?” on lukemisen arvoinen.

Eläinteollisuus on talousajattelun aspekti, mihin sopimustaloutta ei voida yksinään soveltaa. On oltava tietyt kriteerit ja määreet, mikä on minimivaatimus eläimen hyvinvoinnin kannalta. Turhaa kärsimystä ei tule tuottaa ja hintojen nousujenkin uhalla, eläimelle on taattava eläinarvoinen elämä. Kananmunan hinta ei tule nousemaan paljoa vielä ja esimerkiksi MTV3:n mukaan kuluttajat ovat valmiita maksamaan vähän enemmänkin kananmunistaan. Lihan, siipikarjan, kananmunien sekä maidon hinta noussee silti, kun tuotannosta tehdään inhimillisempää. Valtio voisi mielestäni verohelpottaa maatalousyrittäjyyttä sekä rehua – siinä missä kannatan yleisesti koko valtion verojen vähentämistä sekä ihmisen oikeutta käyttää rahojaan – mutta taas haittavero, ympäristöhaittojen ohella, voisi laajentua enemmän myös eläinpuolen haittoihin, jolloin eettinen tuotanto olisi kannattavampaa.

Luomun ostaja ainakin tietää, että eläin on elänyt vapaammin. Itse ainakin pidän ajatuksesta, että minun kananmunani tai maitoni on kirmannut vapaana ulkona. Luomutilallisen elämä on vain Suomessa kovin tarkkaa. Luomun direktiivi on hyvin spesifi, eikä esimerkiksi itseammuttua hirveä saa kutsua luomuksi. Ehkä luomun ohelle tulisi määritellä jokin ”vapaana kasvanut [ ]”. Enkä tarkoita nyt jo-muka-olemassa-olevia vapaan kanan munia tai muita oheisia, mitkä usein tuppaavat olemaan vain lattiakanojen munia – tosin lattiakanalakin on parempi kuin virikehäkki. Luomun hinta laskee varmasti suhteessa ei-luomuun, kun annetaan tämän uuden häkki-direktiivin ottaa paikka ensin yhteiskunnassa. Yksi vaihtoehto on myös esimerkiksi liittyä paikkakuntansa (tai perustaa itse), luomupiiri, mikä parantaa yhteistyötä sekä eettisyyttä – niin tuottajien kun kuluttajienkin välillä.

 

Yhden ihmisen vallankumous, yhden ihmisen elämässä

Demokratian ongelmista sekä huonosta yhteiskuntajärjestyksestä valittaminen on klassikkokitinää. Se ei silti tarkoita, etteikö asia olisi pöydälle nostamisen tai vähintään asiallisen keskustelun arvoinen. Asioiden muuttumattomuus turruttaa ja lannistaa, joten ei ihme että ihmisen masentanut järjestelmä jatkaa olemassaoloaan vastarinnan vajotessa apatiaan.

Suomen tilanne on outo. Vaaleista ei ole edes vuotta, mutta uusia toivoisi jo. Demokratian juhlahumussa päätösvalta siirtyy kauas salaisiin virkamiesverkostoihin. Miten paljon vaalit edes vaikuttivat? Ajatellaan esimerkkinä ministereitämme, mistä hyvin monesta on saanut lukea jo negatiivista uutisointia. Oli milloin Räsänen ”vihaan homoja ja alkoholia” tai Arhinmäki ”hyvitysmaksut on pop” – saatika Guzenina-Richardson ”kukkahattu on paras hattu” tai tuoreimpana Wallin ”valehtelu on ok, jos sen avulla saa tahtonsa läpi”. Ministerien valinta on kaukana demokratiasta. Se ei korreloi puolueen äänimäärän kanssa, sitä ei äänestetä, se vain tehdään.

Onhan demokratiassa ongelmiakin, tietysti. ”Demokratia on hyvä keino päättää yhteisistä asioista, mutta kaikki asiat eivät ole yhteisiä”, toteaa Edistyspuolueen puheenjohtaja Jouni Flemming puolueen esitteessä. Liian suuren skaalan demokratiassa, jokainen turhakin asia päätetään ”enemmistöllä” (mihin kukaan ei enää varmasti edes usko). Enemmistön kantaakin on vaikea kuulla ja monet yleiset asiat mediajulkisuudesta indokrinaatioon vaikuttavat mielipiteisiin. Demokratia toimii paremmin suoremmin ja lähempänä yksilöä, sekä asioista mitkä ovat oikeasti yhteisiä. Jo termille ”yleinen mielipide” on paljon erilaisia yhteiskuntateoreettisia tai filosofisia määritelmiä, joten yksiselitteistä ja helppoa määritelmää ei ole. Kuitenkin tällä hetkellä niin monet asiat, mitkä elämäämme vaikuttavat, eivät ole omassa päätösvallassamme. On EU, ministeriö, virkamieskoneisto ja lobbaajat, mitkä tätä lakiviidakkoa pyörittävät. Me äänestimme puolueita. Emme mitään muuta – selkeästi. Aina on odotettava neljä vuotta, jotta saa äänestää uusiksi. Vaalien jälkeen kaikki unohtuu.

Anonymiteetti on yksi demokraattisen valtion perusoikeuksista – ja ehdoton edellytys. Sekin halutaan kieltää (Tamperelainen 20.3.) tai ainakin rajoittaa. Suomen valtiossa kenties äänestäminen on lähes ainoa anonyymitapahtuma, jolloin jokaisella on oikeus kirjoittaa lappuun mitä vain, kenenkään näkemätä tai kysymättä syytä. Anonymiteetti vihapuheen sijaan takaa mielipiteiden avoimen virran – puolin toisin ja takaa ”internet”julkisen keskustelun vaikeistakin asioista. Toki anonymiteetin alle mahtuu paljon  turhanpäiväistä hömppää tai muiden tahallista ärsyttämistä, mutta se antaa mahdollisuuden lähes puhtaaseen mielipidekeskusteluun ilman asiaan liittymättömiä taustakuvitelmia keskustelukumppanista. Anonymiteetti äänestäessä tai internetissä saattaa vaikuttaa oudolta vertaukselta, mutta jos ajatellaan äänestyksen tuottavan ”parhaan mahdollisen tuloksen kun jokainen on vapaa tekemään valintansa”, voi vapaan mielipidekeskustelun ajatella antavan – liberaalin sananvapausteorian termein 1600-luvulta  – ”olennaisen nousta epäolennaisen ylitse” sekä ”totuuden löytämisen vapaassa keskustelussa” – mikäli siis totuus nähdään kulttuurisidonnaisena tai empiirisenä objektivisuuden sijaan.

Jos ei äänestäminen auta tai lume-demokratia kyllästyttää, en voi suositella muuta kuin poliittisen paineen aiheuttamista sekä kansalaistottelemattomuutta. Mielenosoituksista ei kenties ole juuri hyötyä kun ministereitä ei kiinnosta ja lakialoitteen nimien kerääminenkin on lähes mahdotonta, mutta aina voi yrittää. Valtaa on järjestelmällä niin paljon kun kansallinen legitimiteetti antaa myöten. Valta ei ole mitään ”tuolla jossain” vaan se on abstrakti käsite, minkä toteuttaa vallan kohteet ja ylläpitäjät – valta on suhde. Max Weber on kuuluisa teorioistaan vallan neljistä kasvoista sekä sisäistetystä vallasta. Wikipedian artikkeli ”Valta” viitannee kirjaan ”Politiikan perusteet”, missä tiivistetään hyvin Weberin teorioita.

Minä kahdeksankymmentäluvun lopun lapsena kuulun sukupolveen, kuka on ollut lapsi 90-luvun talouslaman sekä EU:hun liittymisen aikana ja nuori aikuinen euron kriisin alkaessa. Minun sukupolveni kasvoi aikuiseksi yhteiskunnassa, missä holhous kasvoi, säännöt kiristyivät ja rahat vähenivät. Tämä sukupolvi jos mikä, menettää hermonsa salaisiin asiakirjoihin, kasvaviin äänikynnyksiin ja huonoihin poliitikoihin. Meille on poliitikkojen suin jo lähes todettu, ettei meidän eläkkeitä enää ole kun niitä tarvitsisimme, sikäli kun voimme niitä edes ansaita tai käyttää – riippuu työttömyyden tilasta tai pidentyneestä työurasta. Tai kohonneista veroista ja köyhtyneestä Suomesta?

Suositankin teitä toimimaan jo, eikä odottaa muutosta. Jos demokraattisella äänestämisellä ei ole väliä, eikä yhteiset asiat ole edes julkisia ja päätökset tehdään salassa, vähennetään henkisesti sitä valtaa, jota valtiovallalla on meihin. Suuren joukon vaateet noteerataan kenties paremmin kuin yksilön oma henkinen mielenosoitus, mutta tarkoitankin asiaa, mitä voi tehdä jos ei muu keino tunnu auttavan. Asiaa vallasta sekä oikeusjärjestelmän legitimiteettiä voi ajatella liberaalein termein: Se ei kuulu valtiolle, mikä ei koske muita kun itseäsi. Moraali on omissa käsissä, ei valtion käsissä. Säädös säädöksen perään ajaa siihen, ettei kukaan jaksa enää totella. Moni ei koe velvollisuudekseen seurata lakia sokeasti. Ei se kannatakkaan.

Äläkä jää kiinni.

Yksilö, oikeusjärjestelmän vanki, uhri ja hallitsija

Oikeustieteissä sekä valtio-opissa puhutaan perusnormeista. Niillä löyhästi määriteltynä tarkoitetaan lakipykäilä, mitkä ”ovat aina olleet”. Uusi oikeusjärjestys perustuu aina vanhaan oikeusjärjestykseen, se vielä vanhempaan, se vanhempaan jne. Lopulta jotkin perusnormit muuntuvat normaaliksi osaksi yhteiskuntaa sanelemaan nk. tervettä järkeä. Lain kyseenalaistajat tuomitaan oudoiksi tai anarkisteiksi.

Oikeusjärjestys toimii niin pitkään kun sillä on kansallinen legitimiteetti eli hyväksyntä. Se, että yksilöllä on omassa päässään tarve noudattaa lakia niin kuin laki käskee, osoittaa vahvaa legitimiteettiä. Valtio-opillisesti voisi sanoa moraalin kumpuavan oikeusjärjestelmän legitimiteeteistä – mikä on oikein ja mikä ei – tosin filosofeilla olisi varmasti asiaan sanottavaa.

Jos oikeusjärjestelmä on huono, sen legitimiteetti katoaa. Oikeusjärjestyksellä on vain ja ainoastaan niin paljon valtaa, kun sillä on seuraajia. Poliitikot ja poliisit eivät hallitse mitään, jos legitimiteetti katoaa – mitä olemme hyvin huomanneet esimerkiksi Arabivaltojen, New Yorkin tai Kreikan vallankumouskonfliktiyrityksistä tai -toteutuksista. Jos otetaan vielä hypoteesi, jossa myös poliisivoimat ovat lakanneet kunnioittamasta oikeusjärjestystä, on oikeusjärjestys yhtä tyhjän kanssa.

Suomen oikeusjärjestyksellä on puolensa, mutta sen legitimeetti on laskemassa kovaa vauhtia. Suomessa – ja muissa pohjoismaissa esimerkiksi – on suhteellisen hyvä turva ihmisen itsemääräämisoikeudelle esimerkiksi avioerossa tai perhesuhteissa. Toisesta ihmisestä on helppo ”irrottautua” ja jos tämä ei ole aivan sekopää, elämä voi jatkua normaalisti.

Niin, mutta jos ei. Uutisista lukee jatkuvalla syötöllä tapoista, murhista, pahoinpitelyistä, ammuskeluista – jopa kyyniytymiseen asti. Tässä kohtaa ilmenee mielestäni outo piirre, enkä puhu nyt vain sekopäisyydestä. On selvää, ettei kyseisien toimien toteuttajilla ole kunnioitusta oikeusjärjestystä kohtaan. Jos jätetään pois analyysistä ne, ketkä ovat mielenvikaisia tai aggressioitaan hallitsemattomia – ketä mikään järjestys maailmassa ei pidättelisi, vaan niitä, ketkä ovat ns. tavallisia.

Yksilö saattaa sortua epätoivoisiin tekoihin ja menettää kunnioituksensa toisen ihmisarvoa kohtaan siksi, ettei hänen omaa ihmisarvoaan kunnioiteta. Nykyisessä oikeusjärjestyksessä on paljon kohtia, mitkä vähättelevät yksilön itsemääräämisoikeutta ja taas puoltavat toisen oikeuden tuhoajaa – tältä se alkaa jo välillä tuntumaan. Vai minkä ihmeen takia esimerkiksi Oulun ampuja oli vapaana, kun hän 6 vuotta sitten oli hakannut ystävänsä kirveellä kuoliaaksi? Samoin vaikka Auerin tapaus; hovi vapauttaa, mutta vangitaan uudestaan koska paljastuu yli 30 uutta syytettä. Tai esimerkiksi raiskaus- ja pahoinpitelytapaukset (lue tarkempi kirjoitukseni viime kesältä ”Arvoton ihmisruumis”). Ei ihme, että luottamus oikeusjärjestykseen tipahtaa.

Kun oikeusjärjestys sisältää paljon turhia lakeja, sen legitimiteetti tippuu – mikä saattaa korreloida kokonaisuuskuvan kanssa. Jos oikeusjärjestyksen näkee vain poliitikkojen valtaleikkinä yksilöiden kustannuksella, ei se enää kiinnosta.

Alkoholilait; pimeät baarit, verot; veronkierto, minimipalkat; harmaa talous, päihdepolitiikka; huumeet kadulla, sääntelytalous (taksit, apteekit ym); pimeä ostotapahtuma, rikkaiden yliprogressiivinen verotus; rahat muualle, yksityisen tahon kiusaaminen; valtion ylikuormitus. Tällä oikeusjärjstyksellä yllä olevista, kahta viimeistä lukuunottamatta,  jokaisesta voisi valtio väkivalloin pakottaa jotain maksamaan ja todeta sinut oikeusjärjestelmän vastaiseksi. Sekin, että meiltä voidaan kysymättä kiskoa enemmän rahaa verojen muodossa (vrt. EU-kriisi) ei juuri painoarvoa omalle itsemääräämisoikeudelle anna. Valtio on väkivaltainen pakkoyhteisö.

Nykyisen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa kummittelee suuri dilemma: Raha valtion toimien pyöritykseen tulee veroista ja ennen kaikkea yksityisen tahon kasvusta ja verotuksesta ja huonoimmin voivat ne, ketkä ovat lähimpänä valtion tukiviidakkoa. Yksilö tukeutuu ensisijaisesti läheisiinsä, yksilöt pitävät toisistaan huolta – läheisistään ainakin – ilman valtion käskyjäkin. Moni keski-ikäinen säästää eläkepäiviään varten, jottei joutuisi eläkeellä vain ”valtion armolle”.

Siksi monet liberaalienkin ajamat vapaudet ovat tärkeitä, vaikkei konkreettista muutosta heti näkisi – tai asia ei koskisi henkilökohtaisesti – koska turhat lait ovat omiaan pilaamaan koko oikeusjärjestyksen pointin. Valtion tulee suojella yksilöä toisen mielivallalta. Monet nykyiset rangaistukset ovat aivan liian löyhiä ja vastavuoroiset monet uhrittomat rikokset aivan liian kovia. Yksilöt pitävät huolta toisitaan mielummin kuin jättävät sen vain valtion kontille. Hyvä oikeusjärjestys ei rajoita ihmistä omassa elämässään – kunnioittaa yksilön vapautta – sekä käyttä tuomiovaltaansa oikeaoppisesti. Jos valtio ei kunnioita yksilöä, ei kohta kunnioita kukaan muukaan.

Oikeusvaltiossa aseet ovat vain poliiseilla, sanotaan… Kuten myös poliisivaltiossa.

 

Lässyn-lässyn-lää

Heti kun uuteen tupakkalakiin on totuttu – mikä ei niin vaikeaksi osoittautuntkaan R-kioskeilla esimerkiksi, kaupat varmasti kärjistelevät tulojen menetyksellä – on aika siirtää katse toiseen nuorisoa turmelevaan päihdepaheeseen: Alkoholiin. Vaikka alkoholilaki on mitä tiukaimmassa kontorollissa yksilön rankaisuoikeuden kautta (myyjälle tai välittäjälle sakkoa), ei pohja ole näkyvissäkään.

Peruspalveluministerimme Maria Guzerina-Richardson (SDP) haluaa kieltää alkoholin mielikuvamainonnan ja rajata etiketit blanco-pohjiksi osoittaen vain tuotetiedot ja hinnan (US 13.2.) Vaikka nuorille kohdistettu mainonta on jo kiellettyä, täytyy rajata lisää silti? En ymmärrä, miten minua vanhemmat sukupolvet ovat edes elossa vielä, kun ovat eläneet maailmassa ennen näitä kieltoja!

Nuorison kuvittelisi olevan jo näillä kielloilla niin hyvin hallinnassa kuin voi; heille ei saa antaa, välittää, myydä, mainostaa mitään k18 – ja silti heillä niitä jatkuvasti tuntuu olevan. Se, että jonkun teiniporukan 19-vuotias isoveli hakee porukalle juomat, ei korreloi mitenkään mielikuvamainonnan kanssa. Auttaako uudet lait lakien perään?

Muistan kun itse olin ala-ikäinen ja pyysimme kavereiden kanssa jotain vanhempaa tuttua hakemaan meille juotavaa. Se oli juoma, jonka nimen oli jossain kuullut – tai nähnyt muilla illanvietoissa – ei mainoksissa todellakaan. Kaikilla oli  sisaruksia ja sisaruksten kavereita ketkä hakivat suht helposti. On helppo ajatella, että jonkinlainen mielikuvamainonta julkisuuden taholta olisi vaikuttanut, mutten edes muista mainosta siltä ajalta (ja ihan kuin se olisi vaikuttanut siltikään kun juomalla ei ollut juuri väliä).

Alkoholin ihannointi- sekä rappiokulttuuri elää esimerkiksi elokuvissa – kuvaten monelta osin molemmat ääripäät. Siihen ei Suomen laki pääse käsiksi ilman totalitarismia. Myöskään valtio ei voi ikuisuuksiin puuttua kielloilla ja uusilla kielloilla, jos kukaan ei vain kieltoja noudata. Se, että Valvira keskittyy alkoholimainonnan vahtaamiseen, on pelkkä laastari sen oikean ongelman – alkoholismin – päällä. Mainonta on leikkiä mielikuvilla ja sen vaikutusta nuorisoon vahditaan jatkuvasti. Etiketti pullossa ei herätä ostopäätöstä, kun nuori ei voi edes alkoholia mennä ”shoppaamaan”. Pelkkä hintatieto itseasiassa saattaa helpottaa hakijan pullokalastelua alkossa tai nuoren toivetta ”se kuuden euron punkku”. Meitä viinin ystäviä, ketkä muistavat hyvän viinin etiketin, mutteivat ehkä nimeä täysin, kielto vain hankaloittaa. Rapajuopot ja teinit hyötyvät etikettipiilosta, muiden asiointi vaikeutuu. Nuorisoa ei kiinnosta mainokset tahi poliitikon kielolait – he hankkivat viinaa koska kännissä on kivaa!

Eilen huomasin esimerkiksi, miten ala-asteelaiset pojat hakivat R-kioskilta ilmaista sokeria ja kaatoivat sen ulkopuolella suoraan suuhunsa. Näin energiajuoman kiellot toimivat! Energiajuomat ovat mielestäni suuri pahe nuorison keskuudessa, muttei valtion toimet ole se ratkaisu. ES-tölkki on todella ruma eikä sitä mainosteta, silti se on suosituin koska se on halvin. Monelle nuorelle on nykyään varmaan paljon helpompi ostaa esimerkiksi pilveä kuin alkoholia – mikä on validi pointti kieltolaeissa. Alkoholi, tupakka ja sokeri lukkojen taakse, niin pian nuoriso murskaa buranaa ja vetelee sitä nenään!

Luonnollisesti kieltopolitiikka ei keskity oikeaan ongelmaan. Lasten kasvatus ja opitut tavat tulevat kotoa vanhemmilta. Kodista opitaan se moraali ja oikeus, mistä vanhemmaksi aletaan kasvamaan. Vanhempana sitä toivottavasti osaa tehdä jonkinlaiset ja edes vähän hyvät ratkaisut elämänsä eteen. Se, että valtio kohtelee aikuista ihmistä kuin vallatonta pikkulasta – ja todella luulee sen hyödyttävän jotain – on raivostuttavaa! Odotetaanko minulta nyt itkupotkuraivaria?

“On se nyt kumma vittu kun tää suurleipomoiden pulla ei kelpaa!”

Otsikko on lainattu hauskan ironisesta pätkästä, mihin törmäsin tänään sosiaalisen median verkostoissa, lue kokonaisuudessaan täältä. Ironialle on helppo nauraa, mutta hymy hyytyy äkkiä, kun tajuaa sen todenperän nykyisessä Suomessa. Koko Suomi perustuslakiaan myöten kumartaa tekijänoikeustahoja ja suunta ei ole kuin alaspäin.

Koko piraattisodan uusi askel Suomessa alkoi, kun käräjäoikeus päätöksellään käski Elisan katkoa käyttäjiensä yhteyden piratebay.org -sivustolle. Päätös oli yhtä tyhjän kanssa uusien piraattisivujen noustessa kartalle, jolloin päätökseen tehtiin ”pikamuutoksia”, jolla voitiin nuokin osoitteet kieltää. Elisan kieltolistalla on jo suuri määrä osoitteita, mutta eipä se ole kuin pisara valtameressä (digilelut.fi 09.01.) Myös Soneraa ja DNA:ta aiotaan vaatia sulkemaan käyttäjiensä pääsy piraattisivustoille, mikä onkin ainoa tasapuolinen asia tässä mylläkässä. Tekijänoikeustoimikunnan mielestä kiellot vähentävät piratismia ja operaattorit ovatkin syystä vastustaneet lakimuutosta (digilelut.fi 25.01.) Usa:ssa kaavailtiin saman tyylistä SOPA-lakia, minkä kaavailu jäädytettiin Googlen,Wikipedian, Facebookin, Paypalin ym uhatessa sulkea sivustonsa protestiksi. Englanninkielinen Wikipedia pimenikin 18.1. kokonaan. Jokainen – tekijänoikeustahoja lukuunottamatta – näkee ongelman valtiollisen sensuurin ja kansalaisen tarkkailun lisääntymisenä, mikä ajaa valtiota poliisihegemoniaan sekä lähes totalitarismiin pidemmässä saatossa. Sensuuria vastaan on aina taisteltava.

Koska tuttavani ovat julkaisseet jo todella hyviä kirjoituksia aiheesta, käytän hyväkseni heidän blogauksiaan, sillä itse en voisi paremmin sanoa – sopii agendaan? Ehkä. Esimerkiksi puoluetuttuni Ville Hautakangas, ketä usein siteerailenkin, kirjoitti osuvan kirjoituksen ”Tekijänoikeustoimikunta on korruptioelin”, suosittelen! Hautakangas osuvasti kasvattaa piraattilain tulkintaa pelkästä levymyynnistä suoraan tv:n viihdepalveluihin ja osuvasti huomauttaa myös heti alussa ”Ehdotuksissa mm. piraattisivustoja pitäisi pystyä sensuroimaan oikeuslaitoksen ohi, ja Internet-yhteydet pitäisi voida automaattisesti katkaista pelkän piratismiepäilyn perusteella.” Eikö tässä jo ala olemaan mitään huolestuttavaa? Miksi yksi taho saa jyrätä meidän perustuslaillisen koskemattomutemme ohitse? Raha?

Suomessa tuomitiin poliisin tehoratsian seurauksena 67 Chisun uuden levyn jakajaa koviin korvauksiin. Chisun uusin levy on silti Suomen virallisen listan toiseksi ostetuin viime viikolta. Esimerkiksi Stand up -koomikko Louis C.K. laittoi uuden esityksensä nettiin ladattavaksi muutaman euron hintaan ja tienasi miljoonan (mpc.fi 23.12). Monet laittomaan lataukseen tottuneet tuttavanikin ostivat kyseisen pätkän, vaikka sen olisi voinut helposti hankkia ilmaiseksikin. Osto oli helppoa ja tuote hyvä, niin se toimii.

Toinen puoluetuttavani Samuli Pahalahti kritisoi tekijänoikeusjärjestöjä vanhanaikaisista ansainta tavoista ja asiakkaiden vähättelystä kirjoituksessaan ”Mediateollisuus, uudet bisnesmallit ja kiitostalous”. ”Suosittelisinkin tämän takia kaikille artisteille, että he lopettaisivat yhteistyön tekijänoikeuksiin vahvasti nojaavien tahojen kanssa. Ne eivät vaan yksinkertaisesti tajua mitään siitä, miten nykypäivänä tehdään bisnestä.”, Pahalahti toteaa. Nykyisillä markkinoilla rahan tekeminen edellyttää markkinatietoutta. Itse olen musiikin suhteen hyvin vanhoillinen ajatuksellani, ettei rahan tulisi olla tärkein syy sen tekemiseen, mutta tehköön kukin kuten tekee. Markkinataloudessa kannattamaton yritys kuolee pois, ellei onnistu jyräämään politiikan avustuksella lisää rahaa. Lobbaus onkin vapauden suurin vihollinen, jos politiikoilla on liikaa valtaa yksilönvapauksiisi, siksi esimerkiksi en tue valtion puuttumista vapaaseen kauppaan.

Myös kirjoituksessaan ”The Pirate Bayn sensurointi on mahtava voitto piraateille!” Pahalahti toteaa osuvasti ”Vaikka nyt voimaan tullut sensuuri onkin onneksi toimimaton, tekijänoikeusjärjestöjen halu edetä sellaisten käyttöön on osoitus siitä, että he eivät aio välittää mitään kansalaisten oikeuksista. Pohjimmiltaan kyse on vain ahneudesta: tekijänoikeusjärjestöt haluavat pitää kulttuurin omassa kontrollissaan, jotta saisivat rahastettua sillä.” Yhdysvalloissa SOPA-laki on todella jäissä, Suomessa lakia puuhaillaan edelleen kovaan tahtiin. En keksi, miten voidaan tehdä nykyisessä oikeusjärjestyksessämme laki, mikä suoranaisesti sanoo mielivaltaisesti sulkevansa mitä vain sattuu haluamaan. Jokaisen osoitteen takana voi olla uusi piraatti-sivusto, johonkin se aina uudestaan perustetaan – näkeehän sen jo Elisan estolistasta. Muuten, Intenetissä kiertää hauska kuva SOPA:sta, katso ihmeessä.

Sensuuri on voimaton toden totta. Kirjoitin tänään googleen hakusanat ”Elisa esto” kun halusin löytää aihetta käsittelevän uutisen. Suurin osa linkeistä oli tapoja kiertää kyseinen esto. Lisäksi kävin huvikseni piratebayn sivulla proxyn kautta, koska voin. Niin hyvin toimii sensuurit taas, turhaa vaivaa. Helpointa on tietysti mennä osoitteeseen http://www.piraattilahti.org . Sivusto http://www.piratismi.info/ kannattaa myös ottaa seurantaan!

On pelottavaa, että kaikkia oikeuksia ollaan polkemassa tekijänoikeusjärjestöjen tahdon mukaan. Uuden lakiesityksen mukaan esimerkiksi pääsy youtube-sivustolle voitaisiin estää, sillä siellä liikkuu materiaalia ilman käyttäjän lupaa. Jos oikeuslaitos saa mielivaltaisesti käskeä eväämään pääsyn ”piraatti-sivuille” jo pelkän oletuksen mukaan, ei sensuurilla ole mitään rajaa. Milloin alkaa seuraavaksi alkaa sulkeutumaan sivustoja, joissa käsitellään jotain valtion vastaista ideologiaa, uusien puolueiden nettisivuja, ”epäilyttäviä” mielipide-foorumeita – vain taivas on rajana. Muusikko on tässä mylläkässä viaton kärsijä tekijänoikeusjärjestöjen tapellessa oikeslaitos mukanaan kansalaisten oikeuksia vastaa

 

Aion äänestää Haavistoa ensimmäisellä kierroksella

Läpi sosiaalisen median sekä blogien viidakon, on noussut tapa kantaa kortensa presidenttiehdokkaan puolesta ja paljastaa julkisesti kaikille ehdokkaansa. Ajattelin liittyä samaan kastiin, tehdä päätöksen ja julkistaa sen: Aion huomenna mennä äänestämään Pekka Haavistoa.

Olen ollut kahden vaiheilla presidenttikilvassa, sillä en ole ollut presidentinvaaleista niin kiinnostunut kuin muusta poliittisesta puuhailusta. Kuva, ettei presidentillä ole juuri muuta virkaa kuin puheiden pito, ei innosta. Arvojohtaja, joo – mutta mitä sitten? Niinistö vaikuttaa vahvalta voittajalta, eikä minua häiritsisi Niinistö Suomen presidenttinä. Olen arponut Niinistön ja Haaviston välillä kauan ja olin aluksi äänestämässä Niinistöä. Silti päädyin ratkaisuun Haaviston hyväksi, koska Haavisto on todella arvokkaan ja miellyttävän oloinen, liberaalimmasta päästä ehdokaskartalla, omaa hyvät ulkopoliittiset välit sekä suvaitsevainen. Uskon, että Haavisto presidenttinä veisi Suomea liberaalimpaan suuntaan ja rikkoisi tiettyjen ahdasmielisten puolueiden ajojahtia yksilövapauden tai kulttuurin suhteen. Kenties gallupit Niinistön hyväksi vaikuttivat, sillä suosio vaikuttaa niin yksimieliseltä viremarginaalien yli, että kilpailu on nyt toisen kierroksen toisesta ehdokkaasta. Tietoyhteiskunta-asiat ovat myös hyvin hallinnassa Vihreiden taholla, vaikken muuten ajattelisi äänestäväni Vihreitä.

Liberaali verkkolehti vapaasana.net julkaisi osuvan kirjoituksen ”Miten valita presidentti”, mikä kokoaa hyvin presidentille kuuluvat todelliset tehtävät – populistisen epäolennaisen haihattelun sijaan. Presidentin valtaoikeuksiin kuuluvat mm. Oikeus palauttaa lait kertaalleen takaisin valmisteluun, nimitysoikeudet ”Näissä tärkeimmät lienevät nykyään oikeuskanslerin virka, ministeriöiden ylimmät virkamiehet sekä eritoten tuomarikunta.” ja esimerkiksi viimekätinen johtajuus Suomen ulkopoliittiseen linjaan. ”Huomionarvoisesti eurooppapolitiikka ei enää sisälly siihen.”

Nimitysoikeus on tärkeä asia, mikä itsellänikin lähes tuppasi unohtumaan. Virat ovat monikymmenvuotisia, ellei koko elämän mittaisia. Joten oikeuslaitos kolmantena valtiomahtina on presidentin vaikutuksessa enemmän kuin kuvittelisi. Lait tietysti on mitä on, mutta näkeehän sen tuomioiden vaihtelevuudesta jo, ettei tasapuolisuus aina selkeästi toteudu.

Monet liberaalituttavistani aikovat äänestää Haavistoa. Onkin tosiaan suhteellisen odotettavaa, että toinen kierros tulee. Se, kuka Niinistöä vastaan on tuolloin, riippuu nyt. Galluptuloksista riippuen se on joko Haavisto, Väyrynen tai Soini. En laita gallupeille liikaa arvoa, sillä on monia tutkimuksia miksi niihin ei ole luottamista – oman blogauksen arvoinen aihe kenties. Mutta kuitenkin on nähtävissä yhden ehdokkaan hurja suosionnousu. Tosin, jos jokainen olettaa Niinistön voittoon ja äänestää jotain vähemmän kannatuksen ehdokasta, voi prosentit äkkiä laskea.

Päädyin silti Haavistoon, koska haluan nähdä toisella kierroksella Haaviston ja Niinistön ja mietin sen jälkeen kantaani uuden kerran. Luultavasti äänestän Haavistoa silti – saa nyt nähdä. Ainakin huomenna kakkonen on ykkönen.

Jussi Halla-ahokin puhui hyvää Haavistosta kirjoituksessaan ja huumorimielisesti vielä huomautti ”[…] Myös hänen puolisonsa Nexar Antonio Flores olisi mitä mielenkiintoisin First Lady. En tosin tiedä, kättelisivätkö muslimimaiden diplomaatit häntä itsenäisyyspäivän vastaanotolla.”

Ja muistakaa kanssaihmiseni, että äänestämättä jättäminen sataa aina huonojenkin laariin. Jokainen ääni jonkun puolesta, on toista vastaan. Ennakkoäänestys on käynissä vielä muutaman päivän, tiistain 17. mukaan lukien, virallinen äänestyspäivä on sunnuntai 22.1. Ja kuten blogissa suhteellista.org, kirjoituksessa ”Kyllä kakkoselle”, omaan tyyliinsä suorasti todetaan: ”Darra ei ole tekosyy. Raahaa vaikka se yhden yön juttu mukaan äänestämään.”

 

Milla Paloniemi on mm. yksi Haaviston tukijoista

Holhousyhteiskunta vol. 2012

Kukkahattujen johtama vallankumous ”liian liberaaliksi” muuttuvaa yhteiskuntaa vastaan on nousemassa vuodenvaihteessa uudelle korokkeelle. Valtion holhoukselle on monia uusia pykäliä -ruoan, alkoholin, palveluiden verojen noustessa samalla. Kukkahattu-agenda jyllää sananvapauden, yksilönvapauden sekä kirjesalaisuuden läpi. Vahvan valtion koura pieksää ja rankaisee.

Tosin tekopyhyys on samaa luokkaa kuin Pohjois-Korean kansanitkuissa konsanaan – luonnollisesti osa on aivopesultaan aivan rikki johtajan kuollessa, mutta osa itkee, koska muuten ammutaan. Suomessa astuu uusi tupakkalaki voimaan 01.01.2012. Uuden lain myötä tupakkatuotteita ei saa olla näkyvillä enää kaupoissa, edes kuvina. Pointtina arvuutellaan nuorison tupakoinnin vähentämistä koko kansan savuttomuuteen. Jalo ajatus valtiolta, joskin tyhmää tehdä lakeja lakien rikkomista varten… Nuoriso ei saa tupakkaa käsiinsä, jos kukaan ei sitä heille anna (kaikenlainen antaminen/heittäminen on jo laitonta) eikä aikuisia tulisi kontrolloida kuin vilkasta lapsilaumaa. Naurettava lakihan tuo on, mutta harmittomimmasta päästä. Näin kaupassa harmaan laatikon numeroineen ja säälin kassatyöntekijöitä; jonoja tulee olemaan. Lastensuojeluliiton kukkahatut väläyttelivät jo alkoholinkin piilotusta – mikä ainakin toistaiseksi jäänee vain haihatteluksi (TS 29.12.11)

Koska kukkahattu-agenda on tekopyhä, myös sähkötupakoiden verkkomyynti kielletään vuoden vaihteessa. Sähkötupakka kukkahattujen mielestä muistuttaa liikaa oikeaa tupakkaa, vaikka ainoastaan putkilomainen muoto on kenties sama. Erään tuttavani kanssa vertailimme hänen sähkötupakkaansa ja totesimme sen muistuttavan enemmän pientä taskulamppua tai laser-pointteria. Samainen tuttavani poltti ennen askin punaista päivässä, nyt parin kuukauden ajan pelkkä sähkötupakka on riittänyt. Kukkahatun tulisi juhlia, mutta koska kukkahattu on tyhmä ja tekopyhä, se haluaa kieltää sähkötupakan. Lue  hyvä blogaus aiheesta ”Sähkötupakka Suomessa – kielletään 1.1.2012 alkaen?”. Itse uskon valtion suurimman syyn kiellolle olevan se, ettei sähkötupakan kautta voi hallita ihmisiä. Sitä voi polttaa missä vaan eikä siitä voi kiskoa veroja tupakan malliin, sekös valtiota harmittaa.

Valtiollinen posti Itella on myös kukkahattujen vallassa. Tai valtio koventaa valvontayhteiskunta-aatettaan. En tiedä. Posti ottaa oikeuden tutkia paketteja aseiden varalta ja lähettää asetta muistuttavan paketin takaisin lähettäjälle (TS 28.12.11). Koska paketteja tuskin pakataan sarjakuvamaisesti aseen muotoon, läpivalaisu lienee oikea termi. Olen käyttänyt aiemminkin termiä ”lose-lose” ja käytän sitä taas. Termillä tarkoitetaan tilannetta, joka on huono – katsoi sitä miltä kannalta vain. Joko kukkahattu luulee, että aseiden salakuljetus tapahtuu postin kautta tai valtio käyttää taas turvallisuuden eufemismia valvontayhteiskunnan kasvattamiseen.

Olisi eri asia, jos olisin nähnyt yhdenkin uutisen, mikä olisi todistanut, että aseita kulkee postin kautta. Nythän siellä kulkee peliohjaimet tai softaus-aseet, mitkä tuskin turvallisuusriskiä nostavat. Jos minä haluaisin ostaa laittoman aseen, tilaisinko sen postilla? Luonnollisesti en tiedä, mistä laittomia aseita edes hankitaan, mutta olettaisin ettei kukaan  postilla niitä välitä – siinähän lukee mahdollista poliisijuttua varten jo saajan yhteystiedot. Suomessa on vielä olemassa kirjesalaisuus -niminen laki, joka rikkoontuu tässä, koska jokainen paketti on ”aiheellinen epäilylle”. Tuttavani Samuli Pahalahti kirjoitti aiheesta kattavammin, suosittelen: ”Kukkahattunatsit tuhoavat kirjesalaisuuden”.

Hartwall ”ryssi” mainoskampanjansa käyttäessään kyseistä verbiä. Mainonnan eettinen neuvosto – missä kukkahattu-liike selkeästi vaikuttaa – antoi huomautuksen hyvän maun vastaisuudesta. ”Ryssiä” verbi saattaa halventaa venäläisiä (TS 28.12.11). Tuskin venäläiset – tavallisesta kansasta puhumattakaan – näkivät lauseessa ”Uudistimme maun, mutta ryssimme tavutuksen” mitään halventavaa. Ryssiä -sanalle ei löydy etymologista selitystä, joten se saattaa juontua ”ryssä”-sanasta. Sana on kuitenkin ottanut niin varman paikan puhekielessä, ettei siihen kiinnitetä enää huomiota nykyisessä aikuisväestössä tai nuorison taholta. Tarkempi selitys asialle löytyy: ”Miksi noottia ryssiä-mainokselle?”   Hartwallin kampanjat ovat yleensäkin nuorekkaita ja hauskoja ”Ihan vatun hyvä lonkero” -tyyliin, johon kyseinen ”Grei-ppi” -mainos luontevasti istuu.

Uuteen vuoteen liittyen, Henri Heikkinen kertoi blogissaan, miten alaikäinen voi laillisesti ”ampua raketteja” uutena vuotena ”Ilotulitusta alaikäisenä – Laillisesti!” Aseenkantoluvan haltija saa luovuttaa aseen omassa valvonnassaan esimerkiksi lapselleen. ”Aseliikkeet myyvät haulikkoa varten erivärisiä signaalipatruunoita. Noin euron-pari kappaleelta maksavat patruunat ampuvat 60-80 metrin korkeuteen aukeavan ”tähden”, joka luo mukavaa tunnelmaa yötaivaalle. Kun pysytte riittävän etäällä asutuksesta, voi haulikolla huoleti paukutella ilotulitteita taivaalla.”, toteaa Heikkinen blogissaan. Näin se on lain mukaan, kukkahatut.

Kieltolait eivät ikinä toimi. ”Minä en halua, eikä kukaan muukaan saa” ja ”Minua ärsyttää, se on kiellettävä” ovat kukkahattu-ideologian keskeiset kohdat. Itse liberaalina näen punaista moisista ja pidänkin kukkahattuja suurimpina kiusankappaleina yhteiskunnassa. Se, että valtio lähtee mukaan kukkahattujen leikkiin, korostaa entisestään sitä, että valtion valta on liian suuri. Oikeusjärjestyksen tulisi suojata yksilöä muiden mielivallalta ja turvata omistus- tai hallintaoikeus sekä sopimukset, mutta nyt se vahtaa myyntitiskejä ja sädetikkuja. Kansallinen legitimiteetti kuihtuu lopullisesti pois, kun säädetään lakeja, mitä kukaan ei edes jaksa noudattaa (tai tiedä rikkovansa). Helppohan se on teoriassa ajatella, että millainen laki; sellainen yhteiskunta, mutta empiirinen todellisuus todistaa millainen yksilö; sellainen yhteiskunta.

Hyvää uutta vuotta 2012 lähes kaikille! Kukkahatuille paskaa uutta vuotta.

saturday morning breakfast cereal free speech cuts both ways
Kuva: Saturday Morning Breakfast Cereal

Politiikka vihaa median vapautta

”Tieto on valtaa!” todettiin 1500-luvulla kirjapainotaidon levitessä Euroopassa. Kirjoituskielen kehitys oli sulkenut tiedon eliitin keskelle, sillä vain eliitti osasi lukea. Kirjapainotaito levitessään loi alkusysäyksen empiirisen – havannoijasta riippumattoman – tiedon kehitykselle. Painotuote levisi yli kulttuurin rajojen eikä ollut enää yhteydessä lähettäjäänsä. Empiiriseen maailmaan perustuva tieto oli tärkeää ja arvostettua ja sen hallinta oli valtaa muihin. Vastakohtana tietenkin on se, että kun tieto on kaikkien saatavilla, sen arvo laskee ja sitä on vaikeampi kontrolloida.

Olemme digitaalisen tietomurroksen jälkimainingeissa. Tietoa on saatavilla kaikkialla ilmaiseksi – Internet. Tietoa on kuitenkin niin paljon, että sen luotettavuus on koetuksella; kaikkea ei voi uskoa mitä lukee. Silti meillä on jonkinmoinen yhteinen todellisuus missä elämme, yhteiset hahmot ketä seuraamme mediassa, yhteiset tapahtumat, joita päivittelemme tai nauraa hirnumme. Meillä on uutistuotanto, mikä kertoo.

Uutisten hankkiminen maksaa. Tutkiva journalismi sekä syventävät pohdiskelut yhteiskunnasta maksaa. Ja moisen tuottaminen on riskialtista, jos aihe ei lukijaa kiinnostakaan ja lehti jää hyllyyn. Monet lehdet elävät tilausmaksuilla sekä mainostuloilla, iltapäivälehdet irtonumeromyynnillä sekä mainostajilla. Hengissä pysyminen edellyttää mainostajien kiinnostusta sekä levikkiä.

Kimmo Sasin (kok) johdolla eduskunta on hyväksynyt lain nostaa tilattavien sanoma- ja aikakausilehtien alv:ia nollasta yhdeksään prosenttiin. Helsingin Sanomat uutisoi Sasin todenneen, ettei lehdistö toteuta enää tehtäväänsä demokratian hyväksi (HS 9.12.11). Toisin sanoen lehdistö ei toimi enää ”vahtikoirana” vaan viihteellisenä arjentäytekoneistona, joka nostaa epäolennaisia asioita muiden edelle myynnin edistämiseksi. Miten verojen nosto parantaa sisältöä kun tilaustuotot luultavasti putoavat? Kuulostaa vain enemmän valtion tavalta hallita liian vapaaksi päässyttä lehdistöä. ”Ratkaisuksi suomalaisen keskustelukulttuurin heikkouteen Sasi tarjoaa sitä, että lehdet pyytäisivät vuorotellen eri puoluejohtajia kirjoittamaan tärkeistä aiheista juttuja, jotka poliittiset kilpailijat ja asiantuntijat sitten arvioisivat.” Eikö näin jo tapahdu? Jos ei, ideahan on mainio jokaiselle medialle, valtiollinen tai ei.

Puhumattakaan siitä, että YLE:n rahoitusmalli ollaan päättämässä yle-veron suuntaan (IS 15.12.11) Tv-luvat korvataan siis jokaisen veroissaan maksamalla budjetilla. Vapaaehtoisuudesta pakkoon. Ei sinällään, että epäilisin YLE:n toimittajakunnan etiikkaa – uskon, että toimittajat varmasti työskentelevät oikeilla syillä kyseisessä valtion yhtiössä -, ei, kyse on kokonaisuudesta tässä taloustilanteessa.

Kun verot nousevat tai niitä tulee lisää palkkojen noustematta samassa suhteessa, on pakko tinkiä jostain. Ensimmäisenä varmastikin vapaa-ajan vietteestä. Lehtitilaus kummittelisi monella mielessä ja hinnan nousun myötä se varmasti nostetaan yhdeksi leikkauskohteeksi – saahan netistä luettua uutiset. Mutta levikkiään menettävä lehti ei saa internetin kautta moisia tuloja. Internetin tieto on halpaa, uutispalvelut linkkailevat toisiinsa jatkuvasti – ja minäkin niihin esimerkiksi. Toisin siis, lehti tarvitsee tuloja lisää jostain tuottaakseen samassa tahdissa uutisia kuin ennen. Joko sen täytyy tinkiä lisää aikaa vievimmistä juttuideoista tai henkilöstöstä – tai yrittää myydä lehteään kovemmin irtonumeromarkkinoilla kioskeilla ja kauppajonossa, mikä väkisin johtaa entistä enemmän Sasin kaavailemaan myynnin ehdoilla -journalismiin.

Jos lehti esimerkiksi julkaisee uutisia netissä ja jättää suuren osan uutisesta paperilehteensä ”lue tämän päivän lehti niin näet lopun” ym, ihmiset siirtyvät muihin medioihin: Tieto on saatavilla muualtakin. Jos esimerkiksi Helsingin Sanomat, Kauppalehti, Turun Sanomat, Aamulehti ja muut päivittäin ilmestyvät pienemmät lehdet tai uutisjuttuja työstävät aikakausilehdet joutuvat pienentäään sisältöjään levikkien vähentyessä, sataa kävijät konkurssittoman valtionmedian pussiin. Tosin fuusioitumisen myötä Suomeen on syntynyt suuria mediakonserneja, joihin moni suurilevikkinen lehti kuuluu. Fuusioihin kuuluu myös televisio- ja radioalan mediakanavia – kaikki YLE:n kilpakumppaneita, jos termiä voi noin käyttää. Ja toki, Ilta-Sanomiin tai Iltalehteen vero ei vaikuta, eikä muuhunkaan irtonumeromyyntiin, se ei ikinä ole verotonta ollutkaan, mutta kyseiset lehdet joutuvat joka päivä taistelemaan etusivullaan ja lööpeillään kuluttajan ostopäätöksestä uudestaan ja uudestaan. Mainostajien rahoitukset taataan internetissä jos sivustoilla on kävijöitä. Esimerkiksi lehti, millä ei ole varaa tuottaa uutisia samassa ajassa kuin kilpailijansa, jää jalkoihin eikä mainostajiakaan enää kiinnosta. Aivan kuin mainoksen hinta nousee luonnollisesti keskimääräisesti kyseisessä mediassa.

Joukkoviestintä-yhtiöiden tulisi olla samalla linjalla, jotta monimuotoisuus säilyy. Uutinen on aina joku näkökanta todellisuuden mieltämiseen – yksi diskurssi. Tietysti on sekavaa, jos eri mediat paasaavat aivan ristiriidassa olevia uutisia, muttei se ole tarkoituskaan. Journalistin etiikka tulee säilyä yhtiössä kuin yhtiössä. Mutta se, että yhden mediakanavan noustessa muiden kustannuksella valtion avittamana, luo puitteita valtion yksinoikeudelliseen diskurssiin astumiseen. Tiedonvälitys yksipuolistuu ja ahtautuu; lukijakunta ei vältämättä eroa edes aluksi huomaa , mutta jos vaihtoehtoiset diskurssit eivät ”häiriköi” toisiaan mediakentällä, on vaara että jäämme valtion luoman maailmankuvan pinteeseen, vailla vaihtoehtoista näkökulmaa. Ja mitä tiedon hallitsijaan tulee, se on valtaa.

En väitä, että maailma muuttuisi uutisyhtiöiden määrällä erilaiseksi. Saman asiankin voi kertoa niin monesta eri näkökulmasta. Esimerkiksi viime eduskuntavaalien tulos. Osa puhui Perussuomalaisten vaalivoitosta, osa SDP:n häviöstä, osa Kokoomuksen voitosta. Kaikki kyseiset ovat totta, mutta luovat erilaista mielikuvaa. Perussuomalaiset kokivat huiman suosionnousun eli voittivat, mutta jäivät silti kolmanneksi suurimmaksi – ja ovat oppositiossa. Kokoomuksen kannatus putosi viime vaaleista, mutta se oli suurin puolue joka on oman historiansa kannaltakin suuri saavutus. SDP hävisi ääniä, mutta oli silti toiseksi suurin puolue. Eli aivan eri asia puhutaanko paikoista, äänistä viime vaaleihin nähden, vaikutusvallasta eu:hun, veroihin, mielipiteisiin, linnanjuhliin – listaa voi jatkaa loputtomiin. Siksi monipuolinen mediamaasto avartaa.

Muutenkin, talouskasvun kuningaskuuluttajapoliitikot eivät kenties ymmärrä, ettei talous kasva, jos rahaa kierrätetään veroina valtiolle, valtiolta yhtiölle, yhtiöltä kansalle ja sieltä takaisin veroina – kehänä. Siitä enintään vaan lohkeaa osa pois. Onneksi meillä on internet, joten sensuuri ei printtilehdistöjahdilla kavene. Tosin, tulojen vähentessä vähenevät myös uutiset, sillä nettiuutinen ei tuota. Uusi raha syntyy yksityisellä puolella – vaikka sillä kauhealla mainospuolella.

Sasin kritiikissä on kaksi puolta: Joko hän näkee minun näkemäni yhtälön ja haluaa syöttää valtion uutispalvelua muiden kustannuksella – eli valehtelee. Toinen on, ettei hän näe tätä mahdollisuutta ja uskoo lehtien vähentävän viihdemarkkinointiaan verojen nostolla. Aika lose- lose, oli kumpi vain.

Eihän mikään joukkoviestin ole ikinä täysin vapaa. Jostain se rahoitus tarvitaan, jotta päästään käsiksi siihen arvokkaaseen tietoon ja ansaitaan asema yhteiskunnassa. On kuitenkin vaikeaa kilpailla muurahaisena suurennuslasia vastaan valosäteen kasvaessa jatkuvasti vain suuremmaksi ja suuremmaksi.

Julkinen terveydenhuolto ongelmissa

Luonnollisesti, mitä enemmän elämiseen vaadittavien tuotteiden hintoja nostetaan, sen vähemmän on varaa ”ylimääräiseen”, jolloin valtiollisista palveluista halutaan hyötyä enemmän. Yksilö toimii niin.

Valelääkärikohujen, Valviran sekoilujen sekä terveydenhuollon budjettilaskelmien myötä on ajankohtaista ottaa puheeksi se itseinen, julkinen terveydenhuolto. Valtion budjetin tulviessa yli äyriäidensä jo talouskriisin virrassa, sisäpolitiikan kulut ovat samaan suppuun kasvamassa. Esimerkiksi valtionvarainministeriön budjetti julkisille palveluille vuodelle 2008 oli noin 91 mrd. euroa, joista julkinen terveydenhuolto vei noin 13 mrd. Vuodelle 2011 ennuste on 15,3 mrd. (Budjettikatsaus 2011, s. 21) Kunnat ovat jo huolissaan palveluiden ylläpitämisestä ” Muutos ajatteluun: Kuntalaiset, hoitakaa itse, US 1.12.”

Yksityinen terveydenhuolto pysyy kalliina niin kauan kun valtio häiritsee markkinoiden toimintaa. Olen jo aikaisemmissakin artikkeleissani puhunut vapaan markkinatalouden puolesta, mutta keskityn tältä osin vain julkiseen terveydenhuoltoon. Muu valtiollinen toiminta monopoleineen ja tukineen jääköön siis tässä mallissa ennalleen.

Joten ajatellaan, ettei valtio tarjoaisi terveyspalveluita, vaan ne hoidettaisiin yksityisten lääkäriasemien kautta. Jo siinä, ettei veroja kerättäisi siihen, vapauttaisi lisää rahaa käyttöön. Hinnat laskevat lähes poikkeuksetta kilpailutilanteessa. Luonnollisesti laatu halutaan edelleen taata, jonka ansiosta lääkärikeskukset olisivat hyvin tarkkoja, keitä palkkalistoilleen ottavat. Sen sijaan, että odotetaan että Valvira saa kenties varmistettua lääkärin pätevyyden, yksityinen taho olisi sen varmasti jo tehnyt.

Varmasti jokainen nykyisessä kunnallisessa terveyskeskuksessa työskentelevä saisi paikan uudesta yksityisestä keskuksesta, sillä hoitajille sekä lääkäreille on kysyntää – hetkellisesti varmasti vielä enemmän kun nyt. Lääkäripula voisi jopa iskeä. Siksi tulisi lisätä koulutuspaikkoja lääkinnällisellä puolella -laadusta tinkimättä. Lääkäriala on haluttu, mutta sisään on vaikea päästä. Tasapistetilanteita näkee paljon, jolloin on melkein tuuripeliä kumpi kokelaista pääsee sisälle. Paikkojen lisäys, ei rajan lasku. Itseasiassa yksityinen huokuttelee jo nyt joustavuutensa vuoksi, ei vain rahan. Turun kauppakorkeakoulun erikoistutkija Juha V. Virtanen toteaakin uutisessa ”Kunnallisella lääkärien löytäminen on tuskallinen palapeli – Yksityinen viettelee, 30.11.” julkisen olevan liian hidas vastaaman yhteiskunnan muutoksiin ja kehottaa ottamaan mallia yksityisiltä.

”Jos on niin köyhä että elää kädestä suuhun eikä ole varaa käydä lääkärissä?” Sanotaanko, että toimeentuloon voisi liittää jonkinmoisia sairaalamaksuja. Lähinnä siis, jos ihminen elää jo tukiverkostossa, sallittakoon hänelle se raha lääkäriin sitten valtiolta. Tosin vakuutuksilla voisi turvata itselleen lääkärikäynnit samaan tapaan kuin nytkin yksityiselle ja varautua pahan päivän varalle. Sitä paitsi, jos loukkaat itsesi vieraassa kaupungissa, joudut menemään yksityiselle suurella oma vastuulla, koska eri kunnan keskus ei ole käytettävissäsi.

Moni työnantaja tarjoaa jo työntekijälleen lääkäripalvelut. Moni työnantaja vaatii myös sairaslomatodistuksen yhdenkin päivän poissaolosta. Keskittyisivätkö jotkin keskukset tämän kaltaisiin pienempiin puuhiin, flunssan toteamista ja kuumeen mittausta? Varmasti, olisi oiva paikka lääketieteen opiskelijallekin harjoitteluun. Tuurilla näihin keskuksiin pääsisi jopa viikonloppuisin, en näe syytä miksei joku haluaisi pitää keskusta auki niinäkin päivinä kun suurin osa on kiinni. Jos yksityistäminen johtaisi 24/7 lääkärikeskusten katoamiseen – mitä en kyllä usko koska markkinat – voisi valtio puuttua tuolloin asiaan.

Nuoriso- ja vanhainkodit samalla periaatteella – paitsi ettet maksaisi veroissasi paskasta palvelusta vaan päättäisit itse mihin rahan laittaa (ja olisihan se kela varmaan vielä joku tukija, niinkuin nytkin). Lapsille otetaan nykyisinkin vakuutukset – samoin moni vanhempi ottaa itselleen.

Kuitenkin jos ajatellaan vaikka Valviran olemassaoloa sopimusturvana. Siihen hommaan kävisi kyllä mikä muukin taho, mutta jos nyt ajatellaan näin. Asiakirjojen väärentäminen on rikos – jos et ole valmistunut lääkäriksi, ei sinulla sellaista todistusta saa olla. Jos ostat hoitoa sairauteesi tai vakuutuksesi kattaa hoidon, tulee lääkärikeskuksen tarjota sinulle maksamasi hoito. Valtio turvaa sopimukset.

Voisihan valtio tukea terveydenhuoltoa jotenkin jos tilanne menisi siihen, että riistokapitalisti-lääkärit tanssisivat orpojen lasten murtuneiden käsien päällä, mutta en usko. Markkinoilla syntyvät ne virheet siinä sääntelyssä. Esimerkiksi USA:ssa tilanne on äärimmäisen paha juuri huonon valtiollisen terveydenhuollon ja pahan yksityisen tahon määräsääntelyn takia. Hinnat pysyvät korkealla ja ilman vakuutusta ei pärjää. Lobbaajien saadessa sääntelytalouteen jalkansa oven väliin, säilyy varmasti oman ammattikunnan palkka korkealla. Siksi markkinavirheet ovat omiaan ”osa-sääntelyssä”.

Yksityisellä taholla valittaminenkin on helpompaa. Nykyisessä mallissa valitukset eivät kovin nopeasti saavuta päämääräänsä. Ei mikään malli ole täydellinen, on yksityistämisessäkin riskinsä; suureellinen yksilön korostaminen vastuunotossa omaan elämäänsä ja mahdollisuus köyhien kyykytykseen – niinkuin aina. Mutta niin on nykyäänkin, ainakin siitä valituksen määrästä, mitä jatkuvasti kuulee – puhumattakaan Valvirasta. Itse olen kokenut oman piirini kunnallisen terveyskeskuksen hyvin positiivisena eikä minulla ole siihen huonoa sanottavaa. Muutamat tietyt asiat hoidan yksityisellä, mutta koska haluan pitää saman lääkärin. Muutaman kerran vuodessa se ei ole liian kallista.

Aika siirtyä – edes henkisesti – siitä inkrementaalisesta innovatiiviseen päätöksentekoon ja miettiä uusia ratkaisuja lisärahoituksen sijaan. Ja miettikää nyt, kuinka kauan jokin yksityinen lääkärikeskus pärjäisi hengissä saadessaan lempinimen ”arvauskeskus”?

Liberalismi, sosialismi ja populismi

”Tyytymättömyyttä ja epämääräistä protestimieltä on arveltu ison jytkyn syiksi. Edesmennyt Arvo Salo (sd) virniuli kerran, että jos vaalivoitto on hankittu tyytymättömyyteen vetoamalla, voiton jälkeen täytyy huolehtia siitä, ettei tyytymättömyys vähene.”, kirjoitti Jukka Tennilä Iltasanomien kolumnissaan kontekstina luonnollisesti Perussuomalaiset ja viime eduskuntavaalit.

Populismi on poliittisista ismeistä suurin, mikäli on demokratiakehitystä seuraaminen. Oliko jytkystä muuttamaan mitään, jäikö suuret puheet olemattomiksi. Taisi käydä niin, että jäivät. Silti koko vaalit käytiin populismin ehdoin, kenenkään suuren puolueen siitä kummemmin älähtämättä. Soini johti ja muut seurasivat.

Populismi on myös ismeistä ovelin, sillä se puhuu mitä sylki suuhun tuo ja syyttelee ketä vain. Se ei ratkaise ongelmia tai ota valtaa – se jää oppositioon huutelemaan. Silti se vääntää muiden ismien plussat omaan ideologiaansa ja virnuilee näiden samojen ismien virheistä – jotka luonnollisesti siirtää muiden niskoille.

EU ja talouskriisi on suurin huoli talouden kannalta tällä hetkellä. Syyllisiä on vaikea osoittaa, joten sohitaan syyttävin sormin joka puolelle. Syytellään pankkeja sekä kapitalismia. Syytellään bisnesmiehiä. Syytellään politiikkaa. Vapaa markkinatalous aiheuttaa kuplia ja elämä on perseestä. Kiitos populismin, oletetaan tilanteen ratkeavan sosialismin edistämisellä. Miksi, sitä en tiedä.

Sosialistinen järjestelmä – eli tässä tapauksessa valtioiden tuki pankeille kansan verorahoilla – on aiheuttanut tämän kaltaisen talouskuplan. On tietysti helppoa kritisoida järjestelmää ja velkataloutta näin jälkikäteen, mutta ei se liberaalipolitiikka sitä aiheuttanut. Populisti kerää pisteet mistä vain.

Valtion raha ei synny tyhjästä, se kiertää verotulojen (ja velan) kautta takaisin palveluihin. Rahaa tarvitaan nykyjärjestelmässä silti jatkuvasti lisää eikä sitä synny verojen nostolla – edes rikkaiden. Kirjoitin taannoin itse artikkelin hyvinvointivaltiosta ”Mikä luo hyvinvoinnin?”, jossa on viitteet myös esimerkiksi Jouni Flemmingin oiviin kirjoituksiin aiheesta. Tulee myös muistaa, että liberalismi on ollut omiaan avittamaan mm. sananvapautta ja nousevaa elintasoa. Tästä – ja lehdistön historiasta – kirjoitin viime vuonna artikkelin ”Autoritaarinen kansalaisvapaus”.

Tuomas Enbuske kirjoitti hyvän artikkelin oikeisto-vasemmisto – jaottelun turhuudesta ”Vasemmisto-oikeisto-jako roskakoriin”. Esimerkiksi kohta ”Harva taas tietää, että talousliberaalit olivat vielä pitkälle 1800-luvulle saakka virallisesti vasemmistolaisia. Vapaata markkinataloutta kannattanut oli nimenomaan vasemmistolainen, konservatiivi eli oikeistolainen taas halusi säilyttää vanhan sääty-yhteiskunnan. Sosialistit kaappasivat vasemmiston itselleen vasta paljon myöhemmin. Sen jälkeen oikeistolainen alkoi tarkoittaa tyyppiä, joka ei ollut sosialisti.” kiteyttää hyvin pointin. Poliittisessa keskustelussa heitellään vasemmistoa ja oikeistoa minkä keretään, perustelematta sitä enempää. Esimerkiksi populisti voi helposti kuulua ”oikeistoon” tai ”vasemmistoon” tilanteen mukaan – kumpi nyt on vain edullisempi.

Kuitenkin ihmisellä on luontainen tarve tehdä erontekoa ja selkeyttää puoluekarttaa. Vasemmisto – oikeisto janan sijaan voisi käyttää valtion funktiot -janaa. Toisin sanoen siis, tarkastella puolueita sen perusteella, miten paljon valtiolla on valtaa on kyseisen ideologian utopiayhteiskunnassa ja perustaa näkemyksensä siihen.

Ajatellaanpa vaikka nyt tätä vahva valtio, rajat kiinni – politiikkaa, johon populismi nojautui viime vaaleissa. Suomessa on noin kuusi miljoonaa ihmistä ja lisää tulee – ei vaan muuttamalla, ihan syntymällä. Valtio on vahva, verottaa rikkaita rajusti, nostaa työttömyyspäivärahaa jatkuvasti, verottaa yrityksiä, lisää armeijanrahoitusta – unohtuiko mitään? Mitä tapahtuisi viidenkymmenen vuoden päästä? Lyhyesti sanottuna kaikki olisivat suhteellisen köyhiä, valtio kriisissä, talous nollissa ja työttömiä enemmän kuin valtion kassasta riittää tuettavaa. Näin siis sosialisminationalisti, mitälie.

Silti jostain syystä sen kaltaista ohjelmaa äänestettiin. Koska populismi. Sanottakoon, että jokaisessa ismissä on hyvät ja huonot puolensa – ja monet ovat saaneet oman aikansa historiassa, minkä jälkeen itse tuhonneet itsensä. Kommunismi toimii muurahaispesässä, sosialismi jos omistat öljyä tai muuta hyvin tuottavaa. Nationalismi toimii kyläyhteisöissä (jos sielläkään), populismi toimii julkisuuden henkilöillä. Politiikkaa ei voi tehdä niin, että sanoo sen mitä halutaan kuulla, mutta saman aikaisesti iso osa äänestysikäisistä juuri haluaa ihmisen, joka sanoo sen. Näin siinä käy, mikään ei muutu.

Monesti kuulee samaa valitusta ympäri katujen ja baarien. Verottaako valtio liikaa eikä anna tarpeeksi tilalle? Tuhlataanko rahaa valtion virastoissa ja jaellaan minne sattuu? Määräileekö valtio liikaa tai nipottaa turhilla laeilla? Haluaisitko itse päättää enemmän omasta elämästäsi? Onko yrittäminen liian vaikeaa? Ajattelevatko poliitikot vain omaa etuaan? Onko politiikka perseestä eikä äänestämällä tunnu vaikuttavaa poliittiseen peliin mitenkään?

Äänestämistä tuen ja kannatan ja suosittelen, vaikka usko politiikkaan olisi mennyt. Populismi on hämäävä, joten suosittelen tarkkuutta – kuten alussa viittaamani kolumni osuvasti toteaa: ”Koska populisteilla ei ole vastauksia, niitä pitäisi olla heidän vastustajillaan. Ongelmat ovat kuitenkin liian vaikeita kahdella sanalla vastattaviksi. Jos vastaus pitkittyy, populistien kannattaja ei jaksa kuunnella, vaan sanoo ministerin jauhavan paskaa.”

Mutta niin, jos vastasit suureen osaan kysymyksistäni myöntävästi, ei sosialismi tai vahvan valtion ideologia suljettuine rajoineen ole vastauksesi – tai ”ismisi” tämän artikkelin henkeen. Olet liberaali!