Huumeargumentti auki avattuna

Joku liberaali välillä sanoo haluavansa laillistaa huumeet. Suomessakin muutama puolue on jo kirjannut puolueohjelmaansa tämän suuntaisia tavoitteita. Miksi? Toki liberaaleilla aihepiiri kuuluu olennaisesti yksilönvapauksiin ja aikuisten itsemääräämisoikeuksiin, mutta perustelut taustalla ovat paljon tätä laajemmat. Kyseessä on myös näkemys siitä, että nykyisiä ongelmia voisi yrittää ratkaista eri tavoin ja koska ongelmat ovat näkyviä, ratkaisuja tulisi tehdä. Yleinen liberaali huume-argumentti sisältää myös monia erilaisia seurauseettisiä puolia ja faktaa siitä, mitä tilastot ja käytännöt maailmassa puhuvat. Liberaalit eivät usko kieltämisen ratkaisevan ongelmia ja huumepolitiikkaa tarkastellessa kieltämisen epäonnistuminen on helposti todettavissa. Taloudelliselta puolelta tarkasteltuna huumeargumentissa näkyy selkeä ilmentymä aivan vääränlaisista ja jopa vaarallisista kannustimista ja yhteiskunnallinen puoli taas pohjaa siihen, etteivät huumeongelmat ole vähentyneet näillä jo toteutetuilla toimilla – päinvastoin. Rationaalisesti ei voi olettaa erilaista lopputulosta, jos toistaa samoja keinoja uudestaan ja uudestaan.

 

Koen tarvetta avata huumeargumenttia, koska väärinkäsityksien ja omien tulkintojen mahdollisuus on suuri. Liberaalitkin toki jakautuvat aiheen ympärillä radikaaleihin ja vähemmän radikaaleihin, samoin kuin näkemykset myynnistä, vahvojen ja mietojen päihteiden erottelusta tai mahdollisesta verotuksesta vaihtelevat. Vaikka ei jakaisi liberaalien näkökulmaa laajoista yksilönvapauksista, ovat muutkin perustelut painavia. Tulee muistaa, että nykyiset ongelmat ovat syntyneet nykyisen lain aikaan. Liberaalien mukaan osittain myös juuri tämän lain vuoksi.

 

 

Taloudellinen näkökulma

 

Huumeiden laittomuus mahdollistaa huumeiden tuottajille äärimmäisen hyvät katteet ja miljardien tuotot, sillä toimintaa ei valvota mitenkään ja riski toiminnassa näkyy myös hinnoissa. Laittomasta huumekaupasta hyötyvät kansainväliset rikollisjärjestöt ja tätä kautta myös esimerkiksi terroristijärjestöt. On monia synteettisiä huumeita, joiden tekeminen laboratorio-olosuhteissa onnistuu ilman kalliita ainesosia. Räjähdysvaara on olemassa ja riski, mutta mitä ammattimaisemmin toiminta kulkee, sen pienemmäksi tämäkin riski osataan minimoida. Pohjois-Korea esimerksi rahoittaa itseään osaksi synteettisillä huumeilla, koska kansainvälinen lainsäädäntö mahdollistaa hyvät tuotot. Latinalaisen Amerikan ja Meksikon laittomat huumemarkkinat ovat tuoneet huumekartelleille laajan vallan ja suuren omaisuuden. Kolme entistä presidenttiä alueelta vaativat kannabiksen laillistamista, sillä se veisi noin 60% huumekartellien tuloista. YK:n entinen pääsihteeri ja rauhan nobelisti Kofi Annan vaatii huumeiden laillistamista samoista syistä, kannabiksesta aloittaen.

 

Kannabis ei vaadi kovin kummoista välineistöä, joten se on varsinkin ammattimaisille toimijoille helppo tulonlähde. Sen hinta ei olisi lähelläkään nykyistä tasoa ilman lakia, joka sen kieltää. Vahvojen huumeiden tuotannon alkupäässä toimivat köyhyydessä elävät viljelijät, joilla on oopiumin tai kokapensaiden viljeyn seurauksena mahdollisuus vähän parempiin tuloihin ja tämä kannustin on heille merkittävä. Voi olettaa, ettei tästä toiminnasta tulla luopumaan juuri kannustimen vuoksi ja mitä laajemmin peltoja jatkuvasti tuhotaan, sen laajemmin yleistä viljelyalaa tuhotaan. Löydettyjen peltojen jatkuva tuhoaminen myös ylläpitää osittain huumeiden korkeita hintoja, mutta globaalisti huumekauppa ei näyttäisi olevan vähentynyt tämän seurauksena. Köyhä viljelijä on suurin kärsijä menettäessään koko elinkeinonsa. Tietenkään Suomen lakipykälillä ei tällaisiin ole juuri vaikutusta.

 

 

Yhteiskunnallinen näkökulma

 

Yhteiskunnallisesti huumeista on maailmalla tehtyjen kokeilujen mukaan vähemmän haittaa kun ne ovat laillisia. Kaikkia huumeiden ongelmia ei ikinä voida onnistua poistamaan, mutta avun tarjoamisen ongelmakäyttäjille, laadukkaan huumevalistuksen ja pienten määrien hallussapidon sekä käytön sallimisen on nähty johtavan hyviin tuloksiin. Portugali onnistui parantamaan huumeongelmansa juuri tällä tavoin. Monissa EU-maissa kannabis on jo jollain tavalla laillista. Käyttö, hallussapito ja kasvatus on maasta riippuen pienissä määrin sallittu. Hollanti on kannabiskahviloineen osoittanut, etteivät huumeongelmat lisäänny edes kahvilatoiminnalla. Huumeiden ja kannabiksenkin myynti on usein silti näissäkin maissa laitonta YK:n huumausainesopimuksen vuoksi, mutta maat kiertävät tätä yleisesti tiedostetusti juuri tällä tavoin. Suomessakin puhutaan käytön dekriminalisoinnista muun muassa tästä syystä.

 

Yhdysvalloissa Colorado, Washington ja viimeisimpänä Alaska ovat laillistaneet kannabiksen. Laillisen kannabiksen myynti tuotti tuloja Coloradolle viime vuonna yli 70 miljoonaa dollaria. Suomessa usein kuulee valitettavan siitä, että ongelmakäyttäjien kulut tulee kaikkien maksettavaksi. Väite on melkein totta, koska Suomessa on verotuloillla kustannettava terveydenhuolto ja lisäksi tuotteiden haittaveroilla maksatetaan käyttäjää osasta näistä kuluista. Laittomuuden vuoksi huumeiden aiheuttamista kuluista maksavat siis vain kaikki muut, eivät itse käyttäjät tai myyjät.

 

Huumekaupasta väitöskirjansa tehnyt tohtori Jussi Perälä esimerkiksi uskoo, että kannabiksen laillistaminen vaikuttaisi myös positiivisesti nuorten aikuisten syrjäytymiskehityksen pysäyttämiseen. Lisäksi, vasta laillistamisen jälkeen markkinaa on edes teoriassa mahdollista kontrolloida, esimerkiksi ikärajoin. Huumeiden laillistamisen myötä tulevat yhteiskunnalliset hyödyt näkyvät myös siinä, että huumeiden ympärillä pyörivä väkivalta- ja omaisuusrikollisuus vähenee. Huumeiden kieltolaki näyttäisi lisäksi myös tekevän itse huumeista vaarallisempia ja lisäävän käyttäjien vaarallisuutta ympäristölleen. Laittomilla markkinoilla epäpuhtaudet lisääntyvät eikä annosmääristä voi olla varma. Muuntohuumeet, ns. muotihuumeet, ovat pelkästään seurausta huumeiden kieltolaista, sillä muotihuumeita koostetaan laillisista aineista. Laillinen muotihuume on usein vaarallisempi kuin se alkuperäinen huume, jonka vaikutusta yritetään jäljitellä. Käyttäjissä on ilmennyt muuntohuumeiden yhteydessä esimerkiksi ennalta arvaamatonta ja poikkeuksellisen väkivaltaista käytöstä. Lisäksi, kannabikseen ei esimerkiksi voi kuolla, sen yliannostusriski on niin korkealla. Synteettiseen kannabikseen, muuntohuumeeseen, taas voi ja näin on tapahtunutkin.

 

 

Terveydellinen näkökulma

 

Taipumus addiktoitua on jokaisella yksilöllinen. Tärkeintä on antaa apua ongelmakäyttäjille ja laskea kynnystä pyytää apua. Kuinkahan moni ongelmakäyttäjäksi lipsuva jättää pyytämättä apua laittomuuden vuoksi tai jättää menemättä terveyskeskukseen, huolestuessaan esimerkiksi epämääräisen laittoman aineen aiheuttamasta sydämen liikatykyttelystä. Mielenkiintoista on, että psykedeelien lääketieteellisiä hyötyjä on tutkittu paljon ja hyviä tuloksia on tullut muun muassa LSD:stä alkoholiriippuvuuden hoidossa. Myös ”taikasienten” psilosybiiniä tutkitaan masennuksen ja tupakkariippuvuuden hoidossa. Lisäksi laajan yhdysvaltalaisen päihdetutkimuksen mukaan psykedeelit eivät lisää riskiä mielenterveysongelmiin, vaan voivat jopa toimia niitä vähentävänä. Näitä aineita ei kuitenkaan voi hyödyntää toistaiseksi hoitoprosesseissa. Kannabis lääkekäyttöön on jo laillista Suomessa. Mielikuvat hallitsemattomista vaikutuksista tulevat taas kerran katukaupasta, jossa määrää ja laatua ei voi arvioida. Laillisesti aineiden puhtaus ja vaikuttavan aineen määrä olisi varmistettavissa eikä yllätyksiä tulisi.

 

Huumeet toki aineina ovat henkistä ja/tai fyysistä riippuvuutta aiheuttavia ja enemmän tai vähemmän haitallisia – kuten kaikki päihteet. Kuitenkin, katukuvassa näkyvän huumeilmiön tarkkailu ei ole todiste huumeiden ongelmista, vaan todiste ongelmakäyttäjistä. Ongelmakäyttäjiä löytyy aina. Alkoholin ongelmakäyttäjät näkyvät katukuvassa juoppoina. Kuten juopot katukuvassa eivät edusta koko kuvaa alkoholista, ei huumeongelmaisetkaan huumeista. Nykyiset huumeidenkäyttäjät ovat ilmentymiä tästä vuosikymmeniä harjoitetusta politiikasta, eivätkä siitä millaista vasta ehdotetaan. Alkoholin ankara sääntelykin aiheuttaa kritiikkiä ja katseita kehotetaan suuntaamaan eurooppalaisempaan, vapaampaan alkoholikulttuuriin.

 

Kieltolakien vaikutuksista historiallinen alkoholin kieltolaki antaakin täysin validin kuvan. Moni vetoaa silti alkoholin ongelmakäyttöön ja siihen, ettei tarvita enempää päihteitä ihmisten käytettäväksi. Väite on outo, sillä tilastollisesti alkoholi on todellakin melko vaaralliseksi laskettava päihdyttävä päihde. THL:n taulukon pistemääriä vertailemalla yhden päihteen politiikalla voisi alkoholin tilalle laittaa vaikka kokaiinin. Miltä kuulostaisi väite, että hyvä näin kun meillä on laillisena kuitenkin tupakka ja kokaiini. Suomen nykyiset alkoholiongelmat eivät varmasti ole sattumaa siitä, että alkoholi on ainoa laillinen päihdyttävä päihde. Arvostetussa lääketieteen aikakausilehdessä julkaistiin vuonna 2010 tutkimus, jonka mukaan Iso-Britannian päihdeluokittelu (Suomessa on sama päihdeluokittelu ainakin pääsääntöisesti) ei perustu lainkaan haittavaikutusten arviointiin.

 

 

Rationaalista ja järkevää päihdepolitiikkaa

 

Huumeet ovat aiheena vielä tabu. Aiheesta on vaikea keskustella, koska vastassa on paljon negatiivisia mielikuvia ja leimautumisen pelkoa. Huumepropaganda on ollut muutaman vuosikymmenen ajan todella laajaa eikä ihmisillä ole ollut samalla tavalla pääsyä globaalisti tiedon äärelle kuin nyt. Nuorillekin tulee ennen kaikkea antaa faktoihin perustuvaa huumevalistusta ja kertoa huumeiden käytön riskeistä ilman pelottelua. Jos nuori kokee että häntä huijataan, hänen luottamuksensa horjuu kokonaisuudessan ja seuraukset saattavat olla jopa vähättelyä aineiden oikeista vaaroista tai riskeistä. Kannabiksestakin on syntynyt nuorille jo kenties liiankin positiivisia mielikuvia. Emme tapaa ajatella propagandaa yleisestikään kovin luotettavana tietolähteenä – varsinkaan kun vastassa on empiria maailmalta, tilastot, lääketieteellinen tutkimus, arvostettuja tahoja ja kokemus toimimattomista keinoista. Ja ainiin, kannabiksen laillistamisen puolesta on muuten tehty Saksassa vetoomus 120 oikeustieteen professorin toimesta. Yhdysvalloissa taas on tehty vetoomus samasta aiheesta 100 oikeustieteen, lääketieteen, taloustieteen ja kriminaalioikeuden professorin toimesta, osavaltioiden rajat ylittäen.

 

Vaikka en olisi liberaali, kaiken tämän tiedon valossa tuntuu vaikealta perustella tämän nykyisen lain ylläpitämistä. Varsinkin, kun kyseessä ei ole mikään pieni ongelma ja sen vaikutukset ylettyvät kaikkialle yhteiskuntaan. Huumeongelmat kuuluvat mielenterveyspuolelle, ei poliisille. Toki käytön ja hallussapidon laillistaminen on vielä eri asia kuin myynnin laillistaminen, mutta kenties hyvä vaihtoehto on edetä rauhallisen porrastetusti. Kannabiksen käytön ja pienten määrien hallussapidon laillistaminen on seuraava askel haittojen vähentämisessä, monien muiden EU-maiden tapaan. Lisäksi, kaikkien huumeiden käyttörikoksista tulee luopua, sillä ne eivät auta ongelmakäyttäjää tai vähennä haittoja – tai edes käyttöä. Riippuvuus ei ole valinta, saati parannettavissa rangaistuksilla ja poliisien resursseilla on parempaakin käyttöä. Jopa juristit Suomessa pitävät käyttörikosta yhtenä turhimmista laeista.

 

Jokainen voi myös miettiä omalla kohdallaan, onko se laittomuus ainoa tekijä joka pitää heroiinipiikin poissa omasta käsivarresta. Epäilen. Alkoholin tuomat ongelmat ovat puheenaihe yhteiskunnallisessa keskustelussa, mutta ei aihepiiriin enää kuulu viinasta sokeutuminen tai kellariräjähdykset. Tulee ottaa askel oikeaan suuntaan, jotta joskus näitä kaikkia huumeista seuraavia lisäongelmia voidaan katsoa osana menneisyyttä.

 

 

 

 

Ihminen on ihmiselle ihminen

Jokaisen teollisen vallankumouksen aikaan entiset työpaikat ovat vaarassa, sillä maailma on jatkuvasti muuttuva kokonaisuus. Jokainen teollinen vallankumous tuo jotain uutta, hienoa ja ihmisen elämää helpottavaa oheishaittoineen. Nykyinen teknologinen vallankumous on vaikutuspiiriltään laajempi kuin koskaan ja uuden teknologian kehitys kasvaa eksponentaalisesti. Työpaikkoja häviää kovaa vauhtia, sillä 70-luvun klassinen tehdastyö ei enää tarvitse ihmistä siinä määrin kuin ennen.

Mutta tätä vartenhan teknologiaa kehitetään. Jotta ihmisen ei tarvitse notkua liukuhihnalla vuosikymmenestä toiseen. Jotta asiat muuttuisivat käytännöllisemmaksi ja jotta jokainen voi kantaa taskussaan pientä vempelettä, joka on teholtaan kovempi kuin muinaiset NASA:n tietokoneet. Kehitystä ei voi estää, siihen pitää osata reagoida oikein. Ongelmaksi teknologian kasvu ja yleistyvyys tulee silloin, kun halutaan samaan aikaan mennä uuteen ja pysyä vanhassa. Ei tarve ihmiskontakteille ja ihmisen uniikeille taidoille katoa mihinkään, niitä vaan ei tarvita samoissa paikoissa kuin ennen.

 

Töitä, joita kone ei voi korvata

 

Ihmiskontaktia ei voi korvata koneella. Kone on hyvä apuväline monessa asiassa, mutta usein asiakaskin toivoo ihmisen kanssakäymiseen. On melko utopistista kuvitella, että palveluala korvaantuisi koneilla vielä pitkään aikaan. Kone ei voi hoitaa lapsia, kone voi koulussa toimia vain opetuksen lisänä, kone ei korvaa kontaktia lääkäriin, täysin koneistettu vanhainkoti ei ole kovin viihtyisä, kone ei osaa yksinään vielä leikata nurmikkoa tai siivota kotia – ainakaan tarpeeksi kuluttajaystävällisin hinnoin. Vaikka koneemme pian osaavat korjata itse itsensä ja koneet voivat rakentaa uusia koneita, ihmistä tarvitaan vielä.

Ravintoissa, kahviloissa tai baareissa törmätään ihmisiin. On mukavaa saada kahvia kivalta myyjältä tai syödä taitavan kokin laittamaa ruokaa. Baarimikko luo baariin oman tunnelmansa, lisäksi varsinkin pienissä lähiöbaareissa baarimikosta saattaa tulla tuttava, jota moikataan kadullakin. Nämä tilat ovat sosiaalisia kontakteja ja ajanviettoa varten – joka helposti unohtuu nykykeskustelussa. Ravintolapäivän suosiosta voi nähdä innostusta tällaista yhteisöllisyyttä kohtaan. Moni leipuri, ravintoloitsija tai kukkakauppias vielä kaiken lisäksi pitää työstään!

Suomessa on paljon osaamista monelle alalle. Moni nuori pettyy aikuisikään tullessaan, kun huomaa ettei työpaikkoja ole. Monesti unohdetaan myös se, että kun nuori miettii yläasteen viimeisellä luokalla jatko-opintoja, opinto-ohjaaja auttaa löytämään alan joka nimenomaan kiinnostaa nuorta. Ei kaikki aina onnistu työllistymään alalle joka kiinnostaa, mutta ammattikoulut ovat täynnä käytännön aloja, jossa nimenomaan on siitä tietystä alasta kiinnostuneita nuoria. Nuoria, jotka haluavat olla rakennusmiehiä, maalareita, puutarhureita, sähkömiehiä, sairaanhoitajia, putkimiehiä, nuohoojia, baarimikkoja, kokkeja, lastenhoitajia, toimittajia, opettajia tai vaikka nuoriso-ohjaajia. Lukiostakin usein lähdetään nykyään ammattikorkeakouluun. On ikävää, jos osaamistaan ei pääse hyödyntämään – edes alkamalla itse yrittäjäksi. Toki yliopiston suosio on säilynyt ja nyky-yhteiskunnan ongelmana onkin muiden ohessa vielä kasvava akateeminen työttömyys.

Vaikka pian savupiiput puhdistavat itse itsensä ja sähköt korjataan etänä tietokoneella, teknoutopiaan pääseminen edellyyttää, että uusi sukupolvi ei vain lamaannu ja passivoidu. Heitä tarvitaan vielä. Talojenkin automatisointi edellyttää, että edes nykyiset homeongelmat saadaan kuriin.

 

Miksi töitä ei silti ole?

 

Suomessa on 319 000 tilastoitua työtöntä työnhakijaa ja summa on suurempi kuin edellisenä vuonna Työvoiman ulkopuolella ja aktivointitoimien kohteina olevian määrät ovat myös kasvussa. Ennen kaikkea valtion ja kuntien tulojen vähentyminen vaikuttaa vahvasti moneen palveluammattiin. Suomessa ollaan jääty jumiin siihen, että valtion tulee tuottaa itse monet palvelut ja kun siinä ei onnistuta, valtio ostaa palveluita yksityiseltä puolelta sekä käyttää vuokratyöfirmoja ja rahaa kuluu enemmän kuin olisi varaa. Kun tarkoituksena on kuitenkin hyvinvointivaltion omassa ideaalissa tarjota kansalaiselle tulotasosta riippumatta palveluita, ei mikään sääntö sano että ne palvelut tulisi myös itse tuottaa. Ei valtio voi rahoittaa itse itseään. Palveluseteleita, perustuloa tai perustiliä on tarjottu avuksi, jotta jokaisella olisi varaa käyttää palveluita. Hoitojonoihin on visioitu avuksi Norjassakin toimivaa mallia, jossa lääkärit toimivat itsenäisinä ammatinharjoittajina.

Lasse Järvisen kuva kiertää Facebookissa.

Lasse Järvisen kuva kiertää Facebookissa.

Pienyrittämisen, erityisesti uuden työntekijän palkkaamisen, kuluja sekä hurjaa byrokratiamäärää kritisoidaan jatkuvasti monilta eri tahoilta. Samoin Suomen monet oudot säädökset ja asetukset – joissain tapauksissa jopa lait – tulevat tielle monissa hyvissä innovaatioissakin. Jos nuorta kiinnostaa käytännön työ pitkäaikaisen opiskelun sijaan, tarjolla tulisi olla  erilaisia mahdollisuuksia nykyistä laajemmin, kuten esimerkiksi oppisopimus tai työharjoittelu pienemmällä palkalla – ei  pakotettuna ilmaistyönä alalta, jota ei saa itse valita. Näiden toimivuuteen kannattaa kiinnittää huomiota ja helpottaa niiden tarjoamista työnantajille. Kannustinloukku on kaikista suurin ongelma, sillä kun ei uskalla tehdä mitään tukien menettämisen pelossa, passivoituu tietenkin. Vuoden takaisessa kirjoituksessani luettelin kohteita, joista Suomesta katoaa verotuloja ja työpaikkoja. Toki työuupuneet, vähän liikaa juovat keski-ikäiset ja syrjäytyneet nuoret aikuiset tarvitsevat apua eikä vaan kehotusta ”tehdä jotain”. Mutta ilman suunnan vaihtoa ongelmat tulevat vain jatkumaan – ja pahenemaan.

Alkoholipolitiikka on yksi pinnalla oleva aihe, johon vaaditaan muutosta. Jos pienpanimoilla, baareilla, festareilla tai kaupoilla olisi helpompaa ja halvempaa käsitellä alkoholia, olisi töitäkin enemmän. Jos kahvilan perustaminen tai ylläpito olisi halvempaa ja asiakkaat kävisivät useammin, olisi töitä taas enemmän. Jos ihmiset alkavat syödä useammin ulkona, ravintoloita syntyy lisää konkurssiin menemisen sijaan. Jos asiakaskunta kasvaa, kysyntä palvelulle kasvaa. Kun kysyntä kasvaa, laajennutaan. Aika yksinkertaisia asioita nämä lopulta ovat. Ainoastaan aihepiiriin liittyvä byrokratia ja monelaiset kulut eivät ole yksinkertaisia. Tappiolla myyminen johtaa konkurssiin ja tappiota tulee kun asiakkailla ei ole varaa tai asiakkaita ei ole.

 

Laitoksista yhteisökulttuuriin

 

Konkursseja näkee joka suunnalla, taitava ammattilainenkaan ei ole turvassa yt-neuvotteluilta, työpaikat karkaavat Suomesta, nuoriso masentuu ja syrjäytyy, elämän runtelemat spurgut juovat Lasolia keskellä päivää ja tyhjät liiketilat luovat kolkkoa tunnelmaa monen kaupungin keskustassa. On lähdettävä ihmisestä ja lähdettävä alhaalta päin. Samaan aikaan kun ay-johtajat riitelevät eri alojen palkankorotuksista ja poliitikot miettivät Paavo Pesusientä, työttömyys kasvaa ja varsinkin pienyrittäjyys kärsii. Yleissitovuudet sallivat hyvät olot työnsä säilyttäneille, mutta yt-neuvottelut uhkaavat kaikkialla. Valtiollakin. Vaatimus verojen laskemisesta, lupien ja viranomaisten vähentämisestä ja työehtosopimusten yleissitovuuksista luopumisesta ei sisällä vielä olemuksellisesti itsessään sitä, että työttömyysturvasta tulisi luopua. Edetään askel kerrallaan. Verojen lasku ei aina vähennä verotuloja kulutuksen noustessa, kuten myöskään verojen nostaminen ei näytä enää nostavan tuloja. Kaikki on vain kallimpaa kuin ennen ja ihmisten ostovoima laskee.

Erityisesti se palveluala, jonka ihmiskontakteja koneet eivät voi korvata, kärsii tästä. Julkinen puoli yrittää tuottaa itse aivan liikaa ja kun siinä epäonnistuu, työttömyys  ja työvoimapula kasvaa saman aikaisesti tietyillä aloilla. Päiväkodeissa on ruuhkaa, hoitajilla on kova työtaakka, opettajia on liian vähän – vanhustenhuollosta puhumattakaan. Psykologit, psykiatrit tai nuorten mielenterveyspalvelut ovat ruuhkautuneet suuren kysynnän vuoksi.

Eurooppalaistyylinen alkoholilaki, laajempi kirjo erilaisia ravintoloita  ja esimerkiksi kannabiskahviloiden salliminen toisi keskustoihin elämää. Ei lisää ongelmia ja päihteiden väärinkäyttöä, vaan elämää, mukavaa ihmisten ajanvietettä. Kannabisaihe vaatii oman kirjoituksena, mutta syrjäytymisvaarasta tai köyhyydestä ei ketään ainakaan nosta se, että poliisi käy kantamassa pois kalliit kasvatusvälineet vaikka keskeltä maaseutua ja antaa sakot vielä kaupan päälle. Tilastot tukevat väitettä, että kannabiksen laillistaminen vähentää siihen liittyviä ongelmia ja huumesota käytäntönä herättää kritiikkiä monissa vaikutusvaltaisissakin tahoissa. Kaljakuppiloiden ja ristikkoperunoiden sijasta moni nuori kaipaa erilaista ravintolakulttuuria  – terveys kiinnostaa nuoria aikuisia kasvavassa määrin. On epämääräistä olettaa, että kannabiksen suosion nousu alkoholin suosion kustannuksella olisi jotenkin huono asia. Nuorten tupakointikin on laskussa.

Jos vaikka useampi ihminen voisi käyttää siivouspalveluita, tilata välillä puutarhurin, mennä kampaajalle useammin, käydä kosmetologilla ennen juhlia, mennä baariin ilman kotialoittelua tai syödä vain ravintolassa, yhä useampi saisi myös töitä ja useammalla taas olisi enemmän rahaa. Monissa maissa jopa tilataan alkuruokaa tai jälkiruokaa useammin kuin kerran vuodessa eikä viinipullo tuplaa aina ravintolalaskua. Onko tämä kaikki vain utopiaa ja jos on, miksi? Uusiakin töitä syntyy lisää jatkuvasti – mitä ikinä teknologia nyt tuokin tullessaan. Sitä ei pidä yrittää estää väkisin. Sitä ei voi estää väkisin.

Olisi ihanaa nähdä kukoistava yhteisökulttuuri, jossa keskustat olisi täynnä kahviloita, ravintoloita, baareja, pikkukauppoja ja asuntoja. Toki ruokakaupat ja muut arkielämän käyttöpalvelut tulevat pysymään asukkaiden lähellä, mutta tosiaan, ei myyjää tarvita kaikkialla enää samalla tavalla kuin ennen, koska nettitilaaminen yleistyy ja kaupoissakin näkee jo itsepalvelukassoja. Miksi kuitenkin nyt, jo ennen automatisaation tulevaa kulta-aikaa, yhtäkkiä kenelläkään ole varaa tehdä mitään tai palkata ketään? Mikä meidät tuomitsee elämään vaatimattomasti ja vain jäämään kotiin työttömänä, kun kuitenkin ympärillä näkee jatkuvasti mahdollisuuksia?

Tai paremminkin, miksi niin moni mahdollisuus hukataan tai jätetään toteuttamatta yhteiskunnassa, joka mainostaa juuri tarjoavansa kaikki puitteet siihen? Teknologia tulee kehittymään. Pelkkä mainostus tai puitteet ei riitä, jos yhteiskunta itse asettuu aktiivisesti kehityksen tai työllistymisen tielle.

Talousliberaaleille markkinalogiikka ei tule yllätyksenä

Huffington Post uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan virtuaalivaluutta bitcoinin keskimääräisesti yleisin käyttäjätyyppi on 32 -vuotias libertaari mies. Sana ”libertarian” tarkoittaa Suomen konteksisssa lähinnä talousliberaalia tai toki jo suomessakin vakiintunutta ”libertaaria”, koska Suomessakin liberaali-sanan alle mahtuu monenlaisia mielikuvia. Amerikassa ”liberal” tarkoittaa jonkinlaista sosiaaliliberaalin ja sosialistin yhdistelmää sekä konservativismin vastakohtaa. Demokraattista puoluetta pidetään siellä liberaalina, kun taas täysin arvo- sekä talousliberaalia puoluetta kutsutaan tällä nimenomaisella ”libertarian” -nimikkeellä. Talousliberaali sopinee siis parhaiten selventämään tätä kaikille, mutta kyllä taloudelliset vapaudet ovat vapauksia siinä missä muutkin toisia vahingoittamattomat vapaudet.

Kuvan fyysinen bitcoin on enemmänkin vain keräilyesine. Virtuaalivaluuttaa ei ole suunniteltu laajaan käyttöön fyysisesti. Lue lisää aiheesta.

Kuvan fyysinen bitcoin on enemmänkin vain keräilyesine. Virtuaalivaluuttaa ei ole suunniteltu laajaan käyttöön fyysisesti. 

Näin naistenpäivän holleilla voikin todeta, että kuten libertarismi, niin bitcoinkin on vielä selvästi enemmän miesten juttu. Syytkin ovat varmasti moninaiset. Olen vastakohtaisesti huomannut miesten toimivan naisia aktiivisemmin myös toisella puolella; kovaäänisin osio bitcoinin vastustajista tuntuu olevan myös miehiä. Sukupuoli ei tässä asiassa ole kuitenkaan se seikka josta halua puhua, vaan ideologia.

Muistan, kun ensimmäisen kerran kuulin bitcoinista vuonna 2011. Oli Helsingin Liberaalimafian baaritapaaminen, joissa olin alkanut käydä samana vuonna. Silloin keskustelu pyöri louhimistoiminnan ympärillä eikä bitcoinilla ollut juuri mitään euroissa laskettavaa arvoa – jos edes sitäkään. En ymmärtänyt keskustelijoiden termeistä mitään enkä käsittänyt koko konseptia bitcoinin takana. Bitcoinin tekninen ymmärtäminen minulle vaati monen kerran toiston sekä oman aktiivisen nettiselailun. En vieläkään ymmärrä bitcoinin teknistä puolta täysin, mutta riittävästi.

Uusi Suomi kirjoitti uutisen Vaasan yliopiston professori Rothoviuksen blogikirjoituksesta, jossa hän visioi bitcoinin muistuttavan pyramidihuijausta. Pyramidipeli yhdistetään usein verkostomarkkinatoimintaan, koska moni verkostomarkkinayritys on ollut oikeuden kanssa tekemisissä pyramidipelisyytteistä. Olen ollut yhden maailmanlaajuisen verkostomarkkinatoiminnan, Amwayn, esittelytilaisuudessa ja minua on jokusia kertoja yritetty saada verkostotoimintaan mukaan myös muilta tahoilta. Kun minut kutsuttiin mukaan esittelytilaisuuteen, en tiennyt koko firmasta tai tuotteista  ja verkostomarkkinatyyliin salamyhkäisesti tästä ei kerrottu etukäteen myöskään mitään. Paikan päällä paljastui hurmosmainen puhe taloudellisesta riippumattomuudesta ja työskentelystä tuttavien kanssa milloin itse haluaa. Tuotteina oli kodin puhdistusaineet sekä kosmetiikka. Mukaan päästäkseen tuli tilata aloituspaketti ja tienatakseen jotain, piti luoda alleen verkosto, jonka jokainen jäsen tilaisi säännöllisesti näitä tuotteita ja mitä laajemmaksi verkosto kasvaisi näiden minun verkostojeni rekryämien uusien verkostojen myötä, sen enemmän minä tienaisin.

En lähtenyt mukaan. Bitcoin onkin tältä kannalta enemmän verrattavissa osakkeiden ostamiseen tai arvometalleihin sijoittamiseen kuin pyramiditoimintaan. On totta, että ensin mukaan lähtijät tienaavat enemmän kun tuotteen arvo nousee, mutta tämä on aivan normaalikäytäntö osakemarkkinoilla. Ne, jotka ostivat Nokian osakkeita aivan alkuvaiheessa, saivat hyvät rahat. Toki tämä edellytti myös myyntiä oikeassa kohtaa. Bitcoin eroaa osakekaupoista siinä, että se on vielä vaikeammin ennustettava kuin erilaisten osakeyhtiöiden tulevat kurssit. Kenelläkään ei ole mitään ”myyjäkoodeja” tai kukaan ei rikastu/köyhdy suhteellisesti enempää kuin muutkaan bitcoinin omistajat arvon vaihdellessa. Bitcoinin kanssa ollessa tekemisissä kenellekkään ei kuulu mistä tietosi bitcoinista sait tai mistä niitä ostat. Pyramidipelissä tai verkostomarkkinassa tämä ilmiö on vahvassa asemassa – sanoisinko jopa pääpointti.

Talousliberaalit ovat sitä mieltä, että valtion väliintuloa markkinoilla ei tarvita – se nähdään haitallisena. Hinnat muodostuvat ihmisten vapaan toiminnan seurauksena ja tuotteiden/työn arvo muodostuu tätä kautta. Millään taholla ei ole parasta tietoa markkinoista eikä voi koskaan edes olla. Kuten esimerkiksi taloustietelijä ja filosofi F. von Hayek asian ilmaisi, vapaat markkinat ovat paras ratkaisu nimenomaisesti juuri tämän takia. Bitcoin noudattaakin vapaan markkinan ideaalia: se on sääntelemätön, sitä ei voi mikään yksi taho hallita, sen koodi on täysin avoin, sitä käyttävät ihmiset ympäri maailmaa vapaaehtoisesti eikä poliittiset päätökset hetkauta sitä sen anonyymin luonteen vuoksi. Samuli Pahalahti väänsi bitcoinin perusasiat rautalangasta blogiinsa ja toteaakin osuvasti: ”Jos se olisi jotenkin huijaus, taustalla pitäisi olla aikamoinen supernero, joka on onnistunut huijaamaan kaikkia niitä ihmisiä (varmaan ainakin tuhansia), jotka ovat tarkastelleet bitcoinin koodia ja todenneet sen päteväksi.”

Markkinalogiikan kanssa kulkee käsi kädessä yksilön oma vastuu. Bitcoininsa voi helposti hävittää, lähettää huolimattomasti vääriin osoitteisiin, sen arvo vaihtelee ja se houkuttelee puoleena myös huijareita. Koska sitä ei säännellä tai valvota, on aivan oletettavaa että huijarit näkevät omanlaisensa tilaisuudet. Markkinoilla toimiva ihminen ei luota keneen tahansa, kerää tietoa, opettelee tunnistamaan luotettavat tietolähteet ja oppii sijoituskohteestaan sen verran, että ymmärtää mistä on edes puhe. Vaikka bitcoinpörssi Mt. Goxin kaatuminen tuli medialle yllätyksenä ja ihmiset menettivät bitcoinejaan, bitcoin-foorumeilla tämän pörssin epäluotettavuus oli jo huomattu.

Markkinoilla on luonnollisesti riskejä, johon vastuunkanto vahvasti palautuu; ikinä ei ole täysin vahvaa tietoa kaikesta tulevasta, joten rahaa kannattaa säästää myös pahan päivän varalle ja seurata sijoituskohdettansa – tässä tapauksessa bitcoinia tai edes ihmisiä, joiden tietoon bitcoinista itse kokee luottavansa. Bitcoin ei ole ainoa virtuaalivaluutta eikä tulevaisuuden teknologiaa voi ennustaa. Oman sijoitussumman voi esimerkiksi nostaa kokonaan pois arvon noustessa tarpeeksi ja joskus on ostanut vain huonolla hetkellä. Bitcoinhan ei ole hyvä sijoituskohde nopeita voittoja kaipaaville – siinä äkkiä vain häviää. Jokainen bitcoinin kanssa rahansa menettänyt tai coininsa hukannut henkilö ei ole täysin sisäistänyt tätä kaikkea. Puhumattakaan siitä, että moni median bitcoin-kommentaattori edustaa sellaista tahoa, jolle bitcoin on uhka. Talousliberaaleille markkinalogiikka ei tule yllätyksenä.

Puheet siitä, että bitcoin ”ei ole mitään” tai ”ei pohjaa mihinkään” ei talousliberaalia vakuuta. Asian arvo markkinoilla on se, jonka kuluttaja on valmis vapaaehtoisesti asiasta maksamaan. Jos bitcoin on ”liian kallis”, sitä ei osteta ja sen arvo putoaa. Kun sitä ostetaan paljon, sen arvo nousee. Sitä ei voi väärentää ja se perustuu algoritmeihin, joiden perusteella sitä muodostuu lisää tietyllä tavalla. Sitä on kuitenkin rajattu määrä, mutta sitä voi jakaa desimaaleilla ties kuinka pieniin osiin. Vaikka tätäkään bitcoinin teknisestä puolesta ei tietäisi, markkinalogiikka lisättynä tietolähteisiin, joihin itse luottaa, riittää.

Bitcoinin kanssa tulee olla tarkka, koska toimintoja ei voi perua. Bitcoinejaan ei kannata luottaa niiden käsiin, joista ei mitään tiedä. Jotkut firmat huijaavat. Ketään ei voi jäljittää. Rahoja ei saa takaisin, jos ne häviää. Anonyymiä markkinalogiikkaa ilman vakuutuksia. Tyhjästä noussut ja vain markkinalogiikalla toimiva virtuaaliraha on tällä hetkellä vaihdettavissa 450 euroon. Se on sen arvo nyt. Vuosi sitten se oli alle sata euroa. Viime vuoden loppupuoliskolla se kävi jopa tuhannessa eurossa. Joskus se ehkä hakkeroidaan toimimattomaksi tai joku parempi virtuaalikolikko korvaa sen. Se on hyvin uusi ilmiö. Mutta sen arvon muotoutuminen ei talousliberaaleille ole mikään outo tai kummallinen asia; tästä markkinalogiikastahan talousliberaalit ovat puhuneet kokoajan.

Hyvä veli -verkostotko lievää korruptiota?

EU-komission uuden korruptiota käsittelevän selvityksen mukaan Suomessa harvemmin törmää suoraan korruptioon, mutta Suomen ongelmaksi nähdään hyvä veli -verkostot. Talouselämä uutisoi noin vuosi sitten Vaasan yliopiston julkaisemasta tutkimuksesta, jonka mukaan Suomen monet verkostot ovat korruptoituneita. Tutkimuksen mukaan ”raskaan korruption muodot” eli lahjonta sekä petokset ovat kuitenkin Suomessa harvinaisia. Vaikka meidän korruptiomme ei ilmene suorana lahjontana tai rikoksista ei pysty maksamaan itseään ulos lahjomalla poliisia, en vähättelisi Suomen hyvä veli -verkostoja korruption muotona.

Meillä ei rahan täytteiset salkut vaihda omistajaa hämäräkadulla tai pääministeri ota vastaan loistoautoa, mutta meillä kavereille annetaan hankkeita, työpaikkoja, luottamustoimia tai muita etuja. Suurin vaikeus hyvä veli -verkostojen tutkimisessa on nimenomaiset ”raskaan korruption” elementtien puutokset, joten salaisia sopimuksia tai lahjuksia harvoin löydetään. Toki esimerkiksi Ilkka Kanervan syntymäpäivät tai Keskustan vuosien takainen vaalirahasotku on muistissa edelleen. Jälkimmäisen seurauksena puutteet vaalirahalaissa tuli tosin huomioiduiksi ja myöhemmin parannelluiksi.

”Raskaan korruption” elementtien puutos ei vielä yksinään kerro paljoakaan. Ei poliittisen korruption ytimessä ole se rahan vaihtaminen itsessään, vaan se mitä sillä rahalla saa. Karikatyyrisessä korruptiovisiossa poliitikko saa salkun täynnä rahaa lahjuksena ja toteutaa lahjojan toiveen lakipykälissä tai hankinnoissa. Molemmat kokevat hyötyvänsä tästä salaisesta sopimuksesta. Entä jos poistetaan rahasalkku? Onko tilanne merkittävästi erilainen, jos asioista vaan sovitaan keskenään ja molemmat kokevat hyötyvänsä tästä ”sopimuksesta” eri tavoin? Eihän sen rahamäärän tai vaihto-operaation tulisi olla se määräävä tekijä, vaan ne toimintatavat tämän tapaamisen jälkeen. Ovela ei jätä jälkeensä edes sopimusta. Vaikka ”raskasta korruptiota” ei ilmene, voiko sanoa että seuraukset olisivat merkittävästi erilaiset? Se, ettei metodit ole täysin samat, ei tarkoita etteikö seuraukset olisi.

 

Ei korruptiota, vaan etuoikeuksia

 

Suomessa on ammattiyhdistysliikkeillä on vahva asema. AY-liikkeillä on perustuslaillisesta sopimusvapaudesta huolimatta oikeus määrätä omien alojensa työehdot, jotka koskevat kaikkia. Neuvotteluja käydään hallituksen kanssa. AY-liikkeisiin kuuluvat saavat verovähennystä jäsenmaksuista, erinnäisiä muita etuja esimerkiksi lehtitilauksista sekä ansiosidonnaista työttymyyskorvausta. Jokainen palkansaaja osallistuu näiden maksamiseen palkastaan otettavina veroina ja maksuina ja niistä hyötyvät vain ne, jotka kuuluvat liittoon. Liitot ovat luonnollisesti vahvasti yhteydessä puolueisiin ja puolueista hypitäänkin ay-liikeisiin töihin ja toisinpäin. Uusimpana esimerkkinä SDP:n puheenjohtajakisaan lähtevä Rinne, joka on tällä hetkellä AY-johtaja sekä toiminut SDP:n kunnanvaltuutettuna ja ministerin avustajana. AY-liikkeet tapaavat tukea valitsemiaan poliitikkoja vaaleissa. Ajatuspaja Liberan tutkimusjohtaja Lepomäki ilmoitti tänään eronneensa omasta liitostaan protestina liittojen vahvalle asemalle.

Uusi läpimennyt kansalaisaloite tekijänoikeuksista on aiheuttanut nyrpistelyä poliitikoissa sekä tekijänoikeustahoissa. Aloite tyrmättiin heti kättelyssä. Suomessa toimii virkamiesvaltaa käyttävä voittoa tavoittelematon yhdistys TTVK, johon luovien alojen liitot ja esimerkiksi pakkomaksulla rahoitettu Yle kuuluvat. TTVK metsästää lataajia netissä syöteillä, kerää tunnistetiedot ja lähettää salaisia kirjeitä syyttettyjensä kotiin, jossa kehotetaan maksamaan tietty summa välttyäkseen oikeustoimilta. Muilla yhdistyksillä ei tällaista oikeutta ole. Eikä poliisilla.

Veikkausvoittovarojen jakoa ei Helsingin Sanomien mukaan valvota hyvin. Tukea myönnetään myös tahoille, jotka eivät sitä tarvitse eikä avunsaajista ole tarkkaa tietoa. Tuista päättävän ministeri Arhinmäen mukaan tukia valvotaan hyvin. Pääministeri Katainen tilasin 700 tuhannen raportin valitsemaltaan taholta ilman kilpailutusta, ongelma jäi pintapuoliseksi. Valtionvarainministeriö tilasi ilman sopimuksia konsultointia yli puolen miljoonan edestä. Valtion taholta palkattu konsulttiyhtiö suosittelee omaa yhteistyökumppaniaan urakkaan. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

 

Ei korruptiota, vaan poliittisia nimityksiä

 

Yle kokosi listan tämän hallituskauden kyseenalaista huomiota herättäneistä nimityksistä. Listalle mahtuivat myös aiemmin poliittisia virkanimityksiä kritisoineet edustajat kuten esimerkiksi Räsänen ja Arhinmäki. Julkisen sektorin eläkeyhtiö Keva on joutunut erottamaan johtajansa jo toistamiseen rahaan tai etuihin liittyvien jupakoiden seurauksena. Kauppalehti tulkitsee johtajavalintojen puoluetaustojen vaikuttaneen pätevämpien hakijoiden ylitse. Biaudet’n valinnasta vähemmistövaltuutetuksi tehtiin kantelu, koska Biaudet ei täyttänyt työhön vaadittua koulutustasoa.

Poliittisilla avustajilla ei ole määrärajaa. Uusin trendi on ministerien ex-avustajien siirtyminen tarjoamaan lobbauspalveluja. HS:n mukaan Lipponen on perustamassa jo toista konsulttifirmaa. Suomessa on täysin avoimia lobbausfirmoja, jotka lupaavat auttaa saamaan äänensä kuuluviin poliittisessa päätöksenteossa. Korruptiossa pärjää rahalla, hyvä veli -verkostoissa raha ei riitä. Suomalaiset professorit kritisoivat uutisessa Suomea, koska sillä ei ole mitään lainsäädäntöä tai eettistä ohjeistusta lobbaukselle eikä poliitikkoja yksityiselle puolelle siirtyessään sido samanlaiset loikkauslait kuin yrityksiä.

Olisihan se typerää olla palkkaamatta parasta henkilöä työhön, vaikka hän sattuisi olemaan samasta puolueesta tai vapaa-ajan saunakaveri. Ei suhteista tule rangaista. Kysymys onkin juuri siinä palkataanko kaikkien yhteisiä rahoja käyttävien poliitikkojen taholta paras vaihtoehto, vaikka kaveri vai paras vaihtoehto, koska kaveri. Sitä voi pohtia.

 

Ei korruptiota, vaan hyviä veljiä

 

Jotta kirjoituksestani ei tulisi liian pitkä, olen käsitellyt vain osaa lähivuosien tapahtumista ja vain lähivuosilta. Saman kaltaisia tapauksia löytyy pitkältä menneisyydestä ja vain google on rajana, jos joku haluaa tätä lähteä tutkimaan tarkemminkin. Huomion arvoista on se, että jokainen linkkini oli jonkun valtamedian uutisoima tapaus eikä seurauksia ole juuri tullut – muutamia potkuja lukuunottamatta. Harva ministeri on joutunut edes eroamaan. Tällä kaudella on vain yksi ”kohuero”, Hautala, joka ei ollut mukana esimerkkitapauksissani. Kiistellyt nimitykset ovat säilyneet.

Ei ole mikään ihme, ettei näitä jaksa vatvoa jatkuvasti. Omaa mielenterveyttä rapauttava epäoikeudenmukaisuuden tunne on pakko hylätä, koska asioille ei todella tunnu voivan mitään. Ministereillä on valtaa vaikka mihin vaikkeivat ministeripaikat korreloi äänestystuloksen kanssa, vaalilupaukset ovat yhtä tyhjän kanssa, hallitusohjelmaan voi vedota mielivaltaisesti, puoluetuet ovat EU:n toiseksi suurimmat eikä kansalaisaloite uudistanut mitään.

Pienen Suomen pienet verkostot saattavat tuntua suuressa skaalassa merkityksettömiltä. Moni asia Suomessa saattaa jopa toimia siksi, että hyvin monessa kaupungissakin asuu enemmän väkeä kuin koko Suomessa. Suomi on pieni maa ja sen korruptio on pientä? Suhteellisesti katsottuna tulee muistaa, että valtiorahoitteinen Yle on kaksi kertaa suurempi kuin BBC ja Helsingin kaupunginjohtaja tienaa enemmän kuin Lontoon tai New Yorkin pormestarit.

Mitä eroa on korruptiolla ja hyvä veli -verkostolla? Korruptiosta joutuu vankilaan.

Minä en halua olla kiintiönainen

Euroopan unionin parlamentti on hyväksynyt lain, jonka mukaan vuoteen 2020 mennessä jokaisessa yli 250 henkilön pörssiyhtiön hallituksessa on oltava vähintään 40 prosentin naisedustus. Seuraavaksi päätöstä käsitellään EU-jäsenmaiden kesken. Päätös on poikinut monenlaista kritiikkiä aina markkinalogiikan pilaamisesta epätasa-arvoon tasa-arvon sijasta. Kritiikkiä aiheuttaa myös se, että tietyille aloille ei yksinkertaisesti kouluttaudu niin paljon naisia kuin miehiä, joten mistä saadaan kaikki naiset kiintiöitä täyttämään. Liberan tutkimusjohtaja Elina Lepomäki kirjoittaa blogissaan: ”Esimerkiksi Teknilliseen korkeakouluun (nykyisin Aalto-yliopisto) hyväksytyistä opiskelijoista on naisten osuus ollut noin neljännes. Ja esimerkiksi tietotekniikan, sähkö- ja tietoliikennetekniikan ja konetekniikan opiskelijoista naisia on kautta vuosien ollut vain reilut 10%. ”

Ohessa yleisimmät perustelut kiintiöiden tarpeelle, jotka kaikki sisältävät ongelmia. Puhumattakaan tästä nousevasta uussukupuolisuuden kulttuurista, jossa sukupuolisesti naista tai miestä ei pidetä enää ainoina vaihtoehtoina tai ajatuksesta, ettei sukupuoli kuulu valtiolle ollenkaan – saati sitten työpaikalle. Naiskiintiöt aiheuttavat sitä, että henkkarit tulee kaivaa esiin työhaastattelussa ja sotun yksi numero saattaa ratkaista ”pätevyyden” työhön.

 

Kiintiöt luovat tasa-arvoa?

 

Tasa-arvolla voidaan tarkoittaa kontekstista riippuen kaikkien samanlaisten tapausten kohtelua samalla tavoin, hyödykkeiden tasaisempaa jakamista tai mahdollisuuksien tasa-arvoa. Suomessa maksuton koulutus maisteriksi asti turvaa ennen kaikkea viimeisimmän. Ihmisoikeussopimuksissa määritellään ehtoja, jotka eivät saa aiheuttaa erilaista kohtelua yksilöiden kesken.

Yksi näistä on sukupuoli, joten ainakaan naisten ja miesten erilainen kohtelu samanlaisesa tilanteessa ei ole tasa-arvon mukaista. Kiintiöiden puoltajan tulee siis tasa-arvosta puhuessaan tarkoittaa hyödykejaon tasaamista ollakseen ristiriidaton eli jos naisen euro on 80 senttiä, se tulee tasoittaa syistä riippumatta. Jos naiset eivät hae johtajiksi yhtä lailla kun miehet, tasoittava toimi on laittaa kiintiöt. Yle uutisoi pari viikkoa sitten naisten euron olevan valtion johtotehtävien puolella jopa 1,11 euroa, joten tasa-arvologiikalla tämäkin jako tulisi jotenkin korjata.

 

Kiintiöitä tarvitaan, koska miehet suosivat miehiä?

 

Miesvallan uusiutuminen on yleinen peruste naiskiintiöille. Naisilla ei ole samanlaista mahdollisuutta edetä urallaan kuin miehillä, koska miehet viihtyvät miesympäristössä ja suosivat valinnallaan muita miehiä. Järjestelmässä on jo yksinään korjattavaa, jos yrityksen ei tarvitse valita parhaita työntekijöitä menestyäkseen, vaan menestys tulee yritystukien ja poliittisten päätösten kautta. Sovinismi kun ei ole taloudellisestikaan kovinkaan kannattavaa. Ja sitä mahdollista vanhojen ukkojen sovinismia ei mikään kiintiö korjaa.

Kuten Lepomäkikin totesi, naisia kouluttautuu paljon vähemmän aloille, joissa suomalaiset pörssiyhtiöt menestyvät. Miksi siis koulutus- tai osaamisvaatimuksista tulee poiketa sukupuolen vuoksi? Ja minkä vuoksi juuri sukupuoli nähdään niin merkittäväksi erotteluksi, jonka mukaan ryhmäsuosimista tehtäisi? Yksilö kuuluu moniin erilaisiin identitettiryhmiin eivätkä rajat näissä ryhmissä ole selviä. Mitä jos miehisyyden sijasta ”syrjimisperuste” onkin koulutustaso, kaljaporukka, tietty syntymäpaikkakunta… Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ei ole takeita siitä, että juuri sukupuoli on se merkitsevin ”ryhmäero”. Tuukka Kuru muistuttaa kirjoituksessaan, mitä Kevan kohuihin joutuneen Ailuksen valinnasta toimitusjohtajaksi aikoinaan kirjoitettiin. Taas yksi lasikatto rikki ja niin edelleen. Paraniko meidän naisten asema Ailuksen nimityksen ansiosta? Pitäisikö kiintiöidä myös alemmin koulutetuille oma edustus pörssiyhtiöiden hallituksiin?

 

Kiintiöistä on hyötyä koko naissukupuolelle?

 

Jotkut ovat valmiita hyväksymään kiintiöiden epäoikeudenmukaisuuden, koska seuraukset ovat kuitenkin hyvät. Hetkellinen epäoikeudenmukaisuus voidaan sallia, koska se tuottaa tasa-arvoisemman tulevaisuuden seuraaville sukupolville. Hyöty menee siis edelle. Ongelmana on sen todistaminen, että kiintiöistä on todella edes hyötyä naisten asemaan nähden – varsinkaan niin paljon hyötyä, että se ylittää vaatimuksen oikeudenmukaisuudesta. Norja hyväksyi naiskiintiöt vuonna 2003 ja yhtiöiden pörssikurssit notkahtivat alaspäin. Asiaa tutkineet tutkijat ehdottivat syiksi esimerkiksi sitä, että yhtiöiden tuli vaihtaa hallitustansa nopealla tahdilla vailla kunnon hakuprosesseja ja kokemattomat hallitukset tekivät kannattamattomia yritysostoja. Paraniko naisen asema Norjassa siis?

 

Miehiä on oikeudenmukaista rangaista menneisyydestä?

 

Moni kiintiöiden kannattaja perustelee tällä. Kiintiöt ovat oikeutettuja, koska miehet ovat historallisesti alistaneet naisia, estäneet heidän kouluttautumistaan ja aiheuttaneet omalla toiminnallaan tämän nykyisen tilan, ettei naisia löydy johtajapaikoilta ”tarpeeksi”. Kiintiöt antavat naiselle tavallaan hyvitystä historiasta tekemällä heille ”oikeudenmukaisesti” paikkoja johtoportaaseen. Miehien voidaan laskea tavallaan olevan ”velkaa” tämän naisille.

Tässä on suuri ongelma: kollektiivien rangaistus. Kun nyt toivottavasti halutaan olla rationaalisia, pitäisi voida perustella se, miksi on oikein rangaista kaikkia miehiä joidenkin miesten teoista. Rangaistuksenhan kokevat vain ne miehet, jotka eivät kiintiöiden vuoksi saa paikkaa, vaikka he olisivat pätevämpiä hakijoita kuin valitut naiset. Perustelu ei huomio yhtään sitä, ovatko nämä kyseiset miehet syrjineet naisia omalta osaltaan vai eivät. Yksilö joutuu kokemaan syrjintää vain sukupuolensa perusteella, vaikka olisi suurikin tasa-arvon puolestapuhuja.

Tästä seuraa lisää ongelmia. Monen jakama oikeudenmukaisuusperiaate kokee kolhaisun siinä, kun aletaan rangaista ihmisiä sen vuoksi, että he kuuluvat johonkin ryhmään. Yhteiskuntamme oikeusjärjestelmä ei hyväksy ajatusta, että syyllisen sijasta rangaistaan jotain samankaltaista yksilöä. Rangaistus tulee asettaa sille, joka on toimintaan syyllistynyt. Periaate toimii pienemmälläkin skaalalla: Ryhmän sitä lasta rangaistaan, joka luokkaretkellä päättää näpistää huoltoasemalta suklaapatukan eikä vain jotain lasta siitä ryhmästä – riippumatta kuka teki mitä.

Tietysti tämän ongelman välttää, jos voi todella jotenkin todistaa, että kaikki miehet syrjivät naisia.

 

Kenen mielestä naiset eivät pärjää itsenäisesti?

 

En kannata pörssiyhtiöiden naiskiintiöitä. En pidä maailmaa niin sovinistisena, saati olettaisi kiintiöiden mitään parantavan vaikka mielikuvani osoittautuisi vääräksi. Suurin ongelma kiintiöissä on se suoranainen varpaille astuminen yksityisten yritysten omistajien omistusoikeuden tai itsemäärämisen suhteen. Ja ennen kaikkea, miksi olisi kannattavampaa olla palkkaamatta parhaimpia työntekijöitä sen sijaan, että istuttaa orjallisesti vain miehiä hallituksissa syystä X?

Minä tunnen paljon naisia, jotka vastustavat naiskiintiöitä ja netissä olen huomannut samaa ilmiötä laajemminkin. Moni nainen, itseni mukaan lukien, ei pidä ajatuksesta olla vain osa kiintiötä. Naiset ovat kunnianhimoisia, älykkäitä, rohkeita ja vaativia – siinä missä miehetkin – ja haluavat tulla kohdelluiksi yksilöinä. Kiintiöiminen tuntuu askeleelta taaksepäin tasa-arvon suhteen, koska naisten kyvyt pitää itsestään huolta ja olla ylpeä omasta koulutusvalinnastaan kyseenalaistetaan. Millä yhtiöt lakimuutoksen jälkeen erottelevat sitä, onko nainen palkattu naiseutensa vai osaamisensa mukaan? Millä nainen pystyy enää todistamaan kykyjään miehien lailla, vaikka olisi päässyt täysin omin avuin asemaansa, kun lain mukaan kiintiöllä olisi pitänyt päästä joka tapauksessa. Naiskiintiöt halventavat naisten omia saavutuksia ja pönkittävät ennen kaikkea miesten maailmaa. Firmat, joiden hallituksissa on esimerkiksi puolet naisia jo nyt ja heidät on valittu täysin omien ansioidensa mukaan yhtyvät samaan tilastoon kiintiönaisten kanssa, eivätkä he voi ”todistaa” mitenkään, että naiset ovat paikallaan myös ilman kiintiöitä. Naisen tulee todistella enemmän ja enemmän osaamistaan ja hyvin ilmeisesti kiintiöt aiheuttavat miehissä närää, kun he eivät voi kilpailla työmarkkinoilla reilusti omien ansioidensa perusteella.

Jotkut naiset toki ovat onnellisia siitä, että palkka ja edut juoksevat, oli sitten asemassaan oikeutetusti tai ei. Jotkut eivät näe periaatteellista ongelmaa siinä, että laki pakottaa palkkaamaan heidät jonkun pätevämmän ohitse. Joku on varmasti kokenut paljonkin sovinismia työelämässä tai sen ulkopuolella ja on täysin oikeutetusti näille miehille vihainen. Jotkut miehet ovat sovinisteja. Lakimuutoksia parempi tapa voisi olla jonkinlainen sertifikaatti ”tasa-arvoinen yritys” tai jotain sitä luokkaa, jolloin kuluttaja voi valita jaloillaan tai priorisoida valintojaan ja moraalista hyvää säteilevät poliitikot voisivat leikkiä tehneensä jotain. Sovinististen yritysten imagohaittakin on jo toimivampi tapa luoda tasa-arvoa kuin poistaa jokaiselta naiselta mahdollisuus tulla otetuksi vakavasti työelämässä. Minä en ainakaan halua alkaa pelkäksi kiintiönaiseksi!