Huumeargumentti auki avattuna

Joku liberaali välillä sanoo haluavansa laillistaa huumeet. Suomessakin muutama puolue on jo kirjannut puolueohjelmaansa tämän suuntaisia tavoitteita. Miksi? Toki liberaaleilla aihepiiri kuuluu olennaisesti yksilönvapauksiin ja aikuisten itsemääräämisoikeuksiin, mutta perustelut taustalla ovat paljon tätä laajemmat. Kyseessä on myös näkemys siitä, että nykyisiä ongelmia voisi yrittää ratkaista eri tavoin ja koska ongelmat ovat näkyviä, ratkaisuja tulisi tehdä. Yleinen liberaali huume-argumentti sisältää myös monia erilaisia seurauseettisiä puolia ja faktaa siitä, mitä tilastot ja.. Read More

Suomi niskalenkittää verotulot muualle

Vallitseva talouskriisi köyhdyttää ja vaikeuttaa yhteiskuntien toimintaa. Erityisesti euromaat ovat nykyisen kriisin keskiössä, mutta ei maailmantaloudessa yleisestikään hyvin mene. Suomi on onnistunut velkarahalla, hyvällä infrakstruktuurilla ja suomalaisen työmoraalilla selviämään tähän saakka. Nykyinen hallitus on heikentänyt ostovoimaa entisestään ja viljellyt rahaa turhiin hankkeisiin, työryhmiin tai kyseenalaisiin raportteihin. Olen kirjoittanut hallituksen huonosta talouspolitiikasta jo tänä vuonna aiemmin. Suomen verotulojen valuminen ulkomaille on ollut asiakysymyksenä jo pitkään. Valheellisesti suurimpana ongelmana nähdään veroparatiisit, joita vastaan on.. Read More