Yleinen kukkahattuilu on portti alkoholismiin

Demaripuolueen kierrätysministeri, uusi peruspalveluministerime Susanna Huovinen, väläyttelee pohdintoja keskioluen myynnin kieltämisestä päivittäistavarakaupoissa. Jos oletti, ettei kukkahattuus voisi MGR:stä pahentua, oli väärässä. Päihdepolitiikasta puhuttaessa kukkahatut aivopiereskelevät kieltolakien toimivuuden puolesta, vaikka kaikki empiria todistaa muuta. Alkon monopolin vallan laajentaminen ei tietenkään kiellä keskiolutta sanan suorassa merkityksessä, mutta samoja negatiivisia ilmiöitä se tulisi aiheuttamaan kuin kieltolaki konsanaan. En haluaisi kirjoittaa tästä aiheesta. En haluaisi hokea itsestään selvyyksiä. Koen sen kuitenkin ärsyttävän tarpeelliseksi, joten.. Read More

Ay-liikkeen tornit romahtavat

Liberan julkaisema raportti ”Umpikujassa?” kyseenalaistaa ammattiyhdistysliikkeiden tarpeellisuuden nykyajan ei-demokraattisena valtiomahtina ja vaatii esimerkiksi työehtospoimusten yleissitovuuksien purkamista. Keskustelu asian ympärillä on äitynyt melko likaiseksikin eikä ammattiyhdistyksen johtohahmot tai heidän tukijansa pysty pysymään kauniin keskustelun raameissa, vaan vetävät maton jalkojen alta henkilöhyökkäyksin tai kolmannen maiden työoloista puhuen. Miksi Liberan raportti aiheuttaa niin paljon vihaa? Kansanedustaja Päivi Lipponen (sd) visioi Facebookissa omalla seinällään Liberan raportista seuraavasti: ”… Ajatushautomon teoksessa esitetään, että jokainen meistä palkansaajista.. Read More