Huumeargumentti auki avattuna

Joku liberaali välillä sanoo haluavansa laillistaa huumeet. Suomessakin muutama puolue on jo kirjannut puolueohjelmaansa tämän suuntaisia tavoitteita. Miksi? Toki liberaaleilla aihepiiri kuuluu olennaisesti yksilönvapauksiin ja aikuisten itsemääräämisoikeuksiin, mutta perustelut taustalla ovat paljon tätä laajemmat. Kyseessä on myös näkemys siitä, että nykyisiä ongelmia voisi yrittää ratkaista eri tavoin ja koska ongelmat ovat näkyviä, ratkaisuja tulisi tehdä. Yleinen liberaali huume-argumentti sisältää myös monia erilaisia seurauseettisiä puolia ja faktaa siitä, mitä tilastot ja.. Read More

Ay-liikkeen tornit romahtavat

Liberan julkaisema raportti ”Umpikujassa?” kyseenalaistaa ammattiyhdistysliikkeiden tarpeellisuuden nykyajan ei-demokraattisena valtiomahtina ja vaatii esimerkiksi työehtospoimusten yleissitovuuksien purkamista. Keskustelu asian ympärillä on äitynyt melko likaiseksikin eikä ammattiyhdistyksen johtohahmot tai heidän tukijansa pysty pysymään kauniin keskustelun raameissa, vaan vetävät maton jalkojen alta henkilöhyökkäyksin tai kolmannen maiden työoloista puhuen. Miksi Liberan raportti aiheuttaa niin paljon vihaa? Kansanedustaja Päivi Lipponen (sd) visioi Facebookissa omalla seinällään Liberan raportista seuraavasti: ”… Ajatushautomon teoksessa esitetään, että jokainen meistä palkansaajista.. Read More

Syntikunnan vappupuhe – Viva la Revolution

Arvoisa työväki, Työväenjuhlaa juhlitaan koko maassa tänään vaihtelevissa merkeissä. Työttömyys on nousussa edelleen, joskaan se ei vielä ole lähelläkään edellisen laman tilaa. Historiallisesti vappu on kenties nähty Suomessa sosialistisen vallankumouksen juhlana, mutta kauemmas historiaan mennessä jo 1800-luvun lopulla juhlittiin vappua kansainvälisena työväen juhlana tai kansainvälisenä työväen mielenosoituspäivänä. Yhdysvalloissa 1800-luvun lopussa ihmisiä tuomittiin syytteisiin anarkismista tai valtion vastaisuudesta vapun päivän mielenosoituksista. Nykyään Suomessa työläiset vastaan porvarit -taistelu on muuttunut työväen, laidasta.. Read More

Hyvää päivää, darraiset ministerimme

Itsenäisyyspäivä on yksi niistä harvoista päivistä, jolloin allekirjoittanut kokee astetta suurempaa isänmaallisuutta. Minua harvoin voi kutsua kovin isänmaalliseksi. En järkyttynyt mustasta Mannerheimista enkä välittänyt, vaikka Suomi hävisi jääkiekossa. Suomella on silti hieno ja sisukas historia. Itsenäisyyttä saamme juhlia hyvällä sydämellä, vaikka monella juhlamieli alkaa jo uupua. Syynä on nykyisen aikuissukupolven täyttämä eduskunta – he, ketkä sotien aikana olivat häilyvä pilke silmäkulmassa. Tuo sama sukupolvi, joka mieltää minun sukupolveni hölmöksi ja.. Read More

Valtio estää yksilön hyväntekeväisyyden

Effin varapuheenjohtaja vetoaa rahankeräyslain muuttamisen puolesta Effin lehdistötiedotteessa 1. syyskuuta ”Rahankeräyslaki on vihdoin päivitettävä”. Rahankeräyslupaa tulee tällä hetkellä anoa viranomaisten kautta. Ilman lupaa ei saa kerätä rahaa yhdistykselle, puolueelle tai yksityishenkilönä itselleen tai kenellekään. Valtio, kunta, rekisteröimätön yhdistys tai yksityishenkilö ei voi saada keräyslupaa. Lain noudattamista valvoo Poliisihallitus. Rahankeräyslain olemassaoloa tuskin ajattelee, ennen kuin sen kanssa joutuu ongelmiin. Monet pienet yhdistykset sekä projektit ovat jääneet vailla tukea, sillä luvan saaminen.. Read More

Veronkorotuksilla rahoitetaan ministeriön töppäilyt

Suomen tuleva Kansallinen Terveysarkisto, KanTa, tulee maksamaan Taloussanomien mukaan noin 400-500 miljoonaa euroa (Taloussanomat.fi 14.8.). Sähköistä sekä käyttäjäystävällisempää potilasrekisteriä ollaan artikkelin mukaan kehitetty jo kymmenen vuotta. Toimijatahona toimii Sosiaali- ja Terveysministeriö – nykyisestä kokoonpanosta kantavat vastuun terveydenhuollosta vastaavat ministerit Maria Guzenina-Richardson (SDP) sekä Paula Risikko (Kok) sekä tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Tuija Brax (Vihr.). Braxin johtama tarkastusvaliokunta ei osaa vastata menojen ylipaisumiseen (US 16.8.) Virossa moinen ohjemistopäivitys toteutettiin 10 miljoonalla. Uuden Suomen.. Read More

Aselain tiukennus ei lisää turvallisuutta

On ikävää, että olin aloittamassa artikkelini lauseella ”Aina, kun nuori mies päättää yhteiskunnassamme napata aseen käteen ja lähteä…”, koska se kertoo jo liiallisesta yleisyydestä asian tiimoilta. On ikävää, että yksilö ajautuu epätoivoiseen tekoon ja empatiakyvyttömästi surmaa kanssaeläjiään.  Motiivit sekä kausaalisuus koulukiusaamiseen tai/ja mielenterveyshäiriöön ovat enemmän tai vähemmän nähtävissä, mutta poliittinen agenda keskittyy liikaa vain aselain muutoksiin tai ruumiilla tanssiin poliittisen uskottavuuden säilyttämiseksi. Vuoden 2012 kevät on ollut traagista aikaa tappotilastoille… Read More

Valtio on pimeän huumekaupan suurin tukija

En keskity mihinkään tiettyyn huumeeseen, vaan kieltolakeihin sekä niiden seurauksiin. Valtiolla tarkoitan tässä tapauksessa Suomea. On selvää, ettei suurin osa ihmisväestöstä vain mukisematta ”tee niin kuin käsketään”, vaan ajattelee omilla aivoillaan. Joku haluaa juoda alkoholia, joku haluaa polttaa tupakkaa, joku haluaa poltella pilveä. Se, että haitat ovat tiedossa, ei estä käyttöä, jos niin itse valitsee. Ihminen on ajatteleva yksilö. Joskus ihminen kaipaa irtiottoa. Valtio tarjoaa päihdetarkoitukseen alkoholin. Tuon epämääräisen myrkyn,.. Read More

Demokratia on enemmistön päätöksentekoa – tyrannia määriteltävissä

Björn ”Nalle” Wahlroos puhuu suunsa puhtaaksi demokratian ongelmista uudessa kirjassaan ”Markkinat ja demokratia: Loppu enemmistön tyrannialle”. Itse en ole kirjaa ennättänyt vielä lukemaan, mutta sitaatit mitä olen muista medioista lukenut, riittävät tähän blogaukseen. Eikä tarkoitus ole kirjoittaa Nallen ajatuksista, vaan demokratiasta itsessään. ”Demokratian ongelmana on enemmistön tyrannia, Wahlroos kirjoittaa. Pieni enemmistö saa helposti runnottua läpi asioita, jotka parantavat enemmistön asioita marginaalisesti, mutta aiheuttavat suurta vahinkoa vähemmistöille.” (lainattu taloussanomilta). Demokratia on.. Read More

Politiikka

Ilkka Kanerva (kok.) sai ehdollisen tuomion törkeästä lahjuksen ottamisesta sekä virkavelvollisuuden rikkomisesta. ”Lahjusringin” muut osapuolet saivat tuomioita puolin ja toisin. Kovimman tuomion sai Nova-groupin johtoportaan Arto Merisalo, kuusi vuotta vankeutta. (US 18.4.) Lahjontaa politiikassa? Stop the presses! Politiikka on valtataistelua erilaisten etujen jakamisesta yhteiskunnassa. On aivan ilmiselvää, että poliittisiin päätöksiin pyritään vaikuttamaan monilta eri tahoilta. Hyvä veli -järjestöt, kultaiset kädenpuristukset tai poliittiset lehmänkaupat ovat varmasti edelleen arkipäivää ja harvoista jää.. Read More