Hyvä veli -verkostotko lievää korruptiota?

EU-komission uuden korruptiota käsittelevän selvityksen mukaan Suomessa harvemmin törmää suoraan korruptioon, mutta Suomen ongelmaksi nähdään hyvä veli -verkostot. Talouselämä uutisoi noin vuosi sitten Vaasan yliopiston julkaisemasta tutkimuksesta, jonka mukaan Suomen monet verkostot ovat korruptoituneita. Tutkimuksen mukaan ”raskaan korruption muodot” eli lahjonta sekä petokset ovat kuitenkin Suomessa harvinaisia. Vaikka meidän korruptiomme ei ilmene suorana lahjontana tai rikoksista ei pysty maksamaan itseään ulos lahjomalla poliisia, en vähättelisi Suomen hyvä veli -verkostoja korruption.. Read More

Kieltäjät kieltää

Yhteiskunnassamme liikkuu outo ilmiö. Sen mukaan kieltämistä vastustavalla  on aina todistustaakka. Oli sitten kysymys ilokaasun viihdekäytöstä, Internetin anonymiteetistä, seksin ostosta tai käteispalkoista, on aina kieltämistä vastustava se, joka joutuu perustelemaan itseään monin verroin kovemmin. ”Miksi ei kiellettäisi?” näyttäisi olevan se ensisijainen asenne. Milloin tämä kääntyi näin päin? Status quo on aina huono vaihtoehto, kielletään. Status quo -argumentti ei tosin päde toisessa ilmiössä, joka kulkee käsikynkkää edellisen kanssa. Se, että kerran.. Read More

Pakkokeinolakia tulee päivittää ihmisoikeuksien suojelemiseksi

Vuonna 2014 uudistuu esitutkinta- sekä pakkokeinolaki. Uuden lain myötä poliisi saa valtuudet asentaa vakoiluohjelmistoja törkeistä rikoksista epäiltyjen koneisiin (Aamulehti 30.12.) Sinänsä poliisin lähettämät troijalaiset eivät huoleta, sillä huonokin virustutka varmasti havaitsee poliisi-viruksen. Itse kirjoitin monen muun ohella uudesta laista, kun sen läpimeno oli epävarmaa yli vuosi sitten, mutta näemmä se on mennyt läpi huomaamattani. Lue kirjoitus ”Valtio-virus pyrkii koneellesi” tämän lain taustoista. Poliisin tunkeutumisyritykset eivät ole kuitenkaan ongelma perustallaajalle, mikäli.. Read More

Aselain tiukennus ei lisää turvallisuutta

On ikävää, että olin aloittamassa artikkelini lauseella ”Aina, kun nuori mies päättää yhteiskunnassamme napata aseen käteen ja lähteä…”, koska se kertoo jo liiallisesta yleisyydestä asian tiimoilta. On ikävää, että yksilö ajautuu epätoivoiseen tekoon ja empatiakyvyttömästi surmaa kanssaeläjiään.  Motiivit sekä kausaalisuus koulukiusaamiseen tai/ja mielenterveyshäiriöön ovat enemmän tai vähemmän nähtävissä, mutta poliittinen agenda keskittyy liikaa vain aselain muutoksiin tai ruumiilla tanssiin poliittisen uskottavuuden säilyttämiseksi. Vuoden 2012 kevät on ollut traagista aikaa tappotilastoille… Read More

Valtio on pimeän huumekaupan suurin tukija

En keskity mihinkään tiettyyn huumeeseen, vaan kieltolakeihin sekä niiden seurauksiin. Valtiolla tarkoitan tässä tapauksessa Suomea. On selvää, ettei suurin osa ihmisväestöstä vain mukisematta ”tee niin kuin käsketään”, vaan ajattelee omilla aivoillaan. Joku haluaa juoda alkoholia, joku haluaa polttaa tupakkaa, joku haluaa poltella pilveä. Se, että haitat ovat tiedossa, ei estä käyttöä, jos niin itse valitsee. Ihminen on ajatteleva yksilö. Joskus ihminen kaipaa irtiottoa. Valtio tarjoaa päihdetarkoitukseen alkoholin. Tuon epämääräisen myrkyn,.. Read More

Yhden ihmisen vallankumous, yhden ihmisen elämässä

Demokratian ongelmista sekä huonosta yhteiskuntajärjestyksestä valittaminen on klassikkokitinää. Se ei silti tarkoita, etteikö asia olisi pöydälle nostamisen tai vähintään asiallisen keskustelun arvoinen. Asioiden muuttumattomuus turruttaa ja lannistaa, joten ei ihme että ihmisen masentanut järjestelmä jatkaa olemassaoloaan vastarinnan vajotessa apatiaan. Suomen tilanne on outo. Vaaleista ei ole edes vuotta, mutta uusia toivoisi jo. Demokratian juhlahumussa päätösvalta siirtyy kauas salaisiin virkamiesverkostoihin. Miten paljon vaalit edes vaikuttivat? Ajatellaan esimerkkinä ministereitämme, mistä hyvin monesta.. Read More

Yksilö, oikeusjärjestelmän vanki, uhri ja hallitsija

Oikeustieteissä sekä valtio-opissa puhutaan perusnormeista. Niillä löyhästi määriteltynä tarkoitetaan lakipykäilä, mitkä ”ovat aina olleet”. Uusi oikeusjärjestys perustuu aina vanhaan oikeusjärjestykseen, se vielä vanhempaan, se vanhempaan jne. Lopulta jotkin perusnormit muuntuvat normaaliksi osaksi yhteiskuntaa sanelemaan nk. tervettä järkeä. Lain kyseenalaistajat tuomitaan oudoiksi tai anarkisteiksi. Oikeusjärjestys toimii niin pitkään kun sillä on kansallinen legitimiteetti eli hyväksyntä. Se, että yksilöllä on omassa päässään tarve noudattaa lakia niin kuin laki käskee, osoittaa vahvaa legitimiteettiä… Read More

Arvoton ihmisruumis

Helsingin Sanomat uutisoi tänään raiskauksen uhrien vaikenevan liian lievien tuomioiden takia. Häpeä sekä raskas oikeusprosessi on monelle liikaa, eikä sitä koeta ”vaivan arvoisena” (HS 13.07.11), sillä usko oikeusjärjestykseen on mennyt. Poliisin arvion mukaan yhdeksän kymmenestä raiskauksesta jää ilmoittamatta. Uusi oikeusministerimme Anna-Maja Henriksson (r.) puhuukin – vielä hiukan rivien välistä luettuna – tuomioiden kiristämisestä (US 09.07.11), sillä monet raiskaukset tuomitaan lievimmän rangaistuksen mukaan. Ongelma on vakava ja syytä muutokseen todella on.