Internet pois heikommalta ainekselta

Heikoimman aineksen määrittelyyn voi käyttää monenlaisia kategorioita. Joku voi puhua henkisestä heikkoudesta, joku Schubakin tyyliin taloudellisesta heikkoudesta, joku taas älyllisestä heikkoudesta. Heikkouksia on jokaisella, mutta vaarallisimmillaan heikkoudet ilmenevät suuren, älyllisesti heikon, loukkaantuneen massan edustajissa internetissä. He, jotka reagoivat tunnepitoisesti yli äyriäiden saman tien, unohtavat moraalin sekä käytöstavat – laista puhumattakaan – sekä alkuperäisen loukkaantumisen heti seuraavan viikon aikana. He, jotka kokevat oikeudekseen toimia täysin päättömän raivon vallassa nähdessään ylimielisen kokoomusnuoren.. Read More

Saatananpalvonta ei ole rikos

Surkuhupaisan absurdiksi mediamylläkäksi muuttuneen Auerin perheen murhadraaman uudesta ”saatanallisesta” käänteestä on saanut lukea muutamien päivien ajan. Julkisuuteen päätyneet tiedot kertovat vain osan tutkintateriaalista, korkein oikeus pitää hallussaan tutkintamateriaalia, mistä osa on vielä salassa (HS.fi 9.5.), mutta murhamysteeri tuntuu vain paisuvan oudommaksi ja oudommaksi. Allekirjoittanut ei yleensä jaksa ottaa kantaa julkimurhiin, koska valitettavasti murhista ja tapoista joutuu jatkuvasti uutisissa kuulemaan ja kiinnostukseni on hiukan erilaisissa asioissa. Takerrunkin tapauksessa omaan yhteiskuntaobsessiooni: Uskonvapauteen.. Read More

Meillä on oikeus!

Eduskunta haluaa ostaa oikeuden rajoittaa edustansa käyttöä. Helsingin Sanomat informoi asiasta eilen 19.1. (kts. uutinen). Tämän kaltainen toiminta vähentää taas kansalaisoikeuksia sekä kyseenalaistaa perustuslain artiklaa mielenilmaisun kohdilta. Lainaan taas suoraan perustuslaista: 13§ Kokoontumis- ja yhdistymisvapaus Jokaisella on oikeus lupaa hankkimatta järjestää kokouksia ja mielenosoituksia sekä osallistua niihin. Ilman lupaa, kyllä! Mielenosoituksista tulee ilmoittaa poliisille, ei pyytää lupaa siihen. Eduskunta haluaa siis vuokrasopimuksellaan rajata edustansa pois mielenosoittajista lainopillisesti näin halutessaan. En.. Read More