Syntikunnan vappupuhe – Viva la Revolution

Arvoisa työväki, Työväenjuhlaa juhlitaan koko maassa tänään vaihtelevissa merkeissä. Työttömyys on nousussa edelleen, joskaan se ei vielä ole lähelläkään edellisen laman tilaa. Historiallisesti vappu on kenties nähty Suomessa sosialistisen vallankumouksen juhlana, mutta kauemmas historiaan mennessä jo 1800-luvun lopulla juhlittiin vappua kansainvälisena työväen juhlana tai kansainvälisenä työväen mielenosoituspäivänä. Yhdysvalloissa 1800-luvun lopussa ihmisiä tuomittiin syytteisiin anarkismista tai valtion vastaisuudesta vapun päivän mielenosoituksista. Nykyään Suomessa työläiset vastaan porvarit -taistelu on muuttunut työväen, laidasta.. Read More

Rehellinen työ ei pian kannata

Suomalaisen työn tuhoamispolitiikka sääntelyin sekä verotuksin johtaa porsaanreikien sekä veronkiertomahdollisuuksien taloudelliseen kannattavuuteen. Alakynteen jäävät aina ne tunnollisimmat sekä pienemmät yritykset. Yrityksiä Suomi tarvitsee lisää ja monella ”työläisellä” varmasti kiintää silmissä oma yritys – joskus, sitten kun uskaltaa tahi ei ole mitään menetettävää. Jos haluaa menestyä, kannattaa ehdottomasti siirtää yrityksen kirjat pois Suomesta sekä varata pääomaa poliitikkojen kestitsemiseen. Pienet kyykkyyn ja isot juhlimaan. Näin Suomen talous kohenee yrittäjyydellä? Liian korkea verotus sekä.. Read More

Aselain tiukennus ei lisää turvallisuutta

On ikävää, että olin aloittamassa artikkelini lauseella ”Aina, kun nuori mies päättää yhteiskunnassamme napata aseen käteen ja lähteä…”, koska se kertoo jo liiallisesta yleisyydestä asian tiimoilta. On ikävää, että yksilö ajautuu epätoivoiseen tekoon ja empatiakyvyttömästi surmaa kanssaeläjiään.  Motiivit sekä kausaalisuus koulukiusaamiseen tai/ja mielenterveyshäiriöön ovat enemmän tai vähemmän nähtävissä, mutta poliittinen agenda keskittyy liikaa vain aselain muutoksiin tai ruumiilla tanssiin poliittisen uskottavuuden säilyttämiseksi. Vuoden 2012 kevät on ollut traagista aikaa tappotilastoille… Read More

Demokratia on enemmistön päätöksentekoa – tyrannia määriteltävissä

Björn ”Nalle” Wahlroos puhuu suunsa puhtaaksi demokratian ongelmista uudessa kirjassaan ”Markkinat ja demokratia: Loppu enemmistön tyrannialle”. Itse en ole kirjaa ennättänyt vielä lukemaan, mutta sitaatit mitä olen muista medioista lukenut, riittävät tähän blogaukseen. Eikä tarkoitus ole kirjoittaa Nallen ajatuksista, vaan demokratiasta itsessään. ”Demokratian ongelmana on enemmistön tyrannia, Wahlroos kirjoittaa. Pieni enemmistö saa helposti runnottua läpi asioita, jotka parantavat enemmistön asioita marginaalisesti, mutta aiheuttavat suurta vahinkoa vähemmistöille.” (lainattu taloussanomilta). Demokratia on.. Read More

Parempi tyhjempi hylly kuin liian ahdas kanahäkki

Uusi EU-direktiivi kielsi perinteiset häkkikanalat vuoden 2012 alusta. Vanhasta 550 neliösenttimetrin häkistä minivaatimus on noussut 600 neliösenttiin sekä kanoilla tulee olla vähintään orsia sekä pehkua kuopimista ja nokkimista varten. Se on edes alku. Kanalla tulee olla myös munintapesä, mikä auttaa lajintyypillisen käytöksen toteuttamisessa ja parantaa kanan hyvinvointia. Siirtymäaikaa kanantuottajille oli varattu 12 vuotta. Nyt Suomessa ollaan vihaisia, sillä näin pääsiäisen kynnyksellä on kananmunien saanti epävarmaa. Suomalaisista kananmunien tuottajista lähes kolmannes on.. Read More

Yhden ihmisen vallankumous, yhden ihmisen elämässä

Demokratian ongelmista sekä huonosta yhteiskuntajärjestyksestä valittaminen on klassikkokitinää. Se ei silti tarkoita, etteikö asia olisi pöydälle nostamisen tai vähintään asiallisen keskustelun arvoinen. Asioiden muuttumattomuus turruttaa ja lannistaa, joten ei ihme että ihmisen masentanut järjestelmä jatkaa olemassaoloaan vastarinnan vajotessa apatiaan. Suomen tilanne on outo. Vaaleista ei ole edes vuotta, mutta uusia toivoisi jo. Demokratian juhlahumussa päätösvalta siirtyy kauas salaisiin virkamiesverkostoihin. Miten paljon vaalit edes vaikuttivat? Ajatellaan esimerkkinä ministereitämme, mistä hyvin monesta.. Read More

Yksilö, oikeusjärjestelmän vanki, uhri ja hallitsija

Oikeustieteissä sekä valtio-opissa puhutaan perusnormeista. Niillä löyhästi määriteltynä tarkoitetaan lakipykäilä, mitkä ”ovat aina olleet”. Uusi oikeusjärjestys perustuu aina vanhaan oikeusjärjestykseen, se vielä vanhempaan, se vanhempaan jne. Lopulta jotkin perusnormit muuntuvat normaaliksi osaksi yhteiskuntaa sanelemaan nk. tervettä järkeä. Lain kyseenalaistajat tuomitaan oudoiksi tai anarkisteiksi. Oikeusjärjestys toimii niin pitkään kun sillä on kansallinen legitimiteetti eli hyväksyntä. Se, että yksilöllä on omassa päässään tarve noudattaa lakia niin kuin laki käskee, osoittaa vahvaa legitimiteettiä… Read More

Holhousyhteiskunta vol. 2012

syntikunta-logo

Kukkahattujen johtama vallankumous ”liian liberaaliksi” muuttuvaa yhteiskuntaa vastaan on nousemassa vuodenvaihteessa uudelle korokkeelle. Valtion holhoukselle on monia uusia pykäliä -ruoan, alkoholin, palveluiden verojen noustessa samalla. Kukkahattu-agenda jyllää sananvapauden, yksilönvapauden sekä kirjesalaisuuden läpi. Vahvan valtion koura pieksää ja rankaisee. Tosin tekopyhyys on samaa luokkaa kuin Pohjois-Korean kansanitkuissa konsanaan – luonnollisesti osa on aivopesultaan aivan rikki johtajan kuollessa, mutta osa itkee, koska muuten ammutaan. Suomessa astuu uusi tupakkalaki voimaan 01.01.2012. Uuden lain.. Read More

Julkinen terveydenhuolto ongelmissa

Luonnollisesti, mitä enemmän elämiseen vaadittavien tuotteiden hintoja nostetaan, sen vähemmän on varaa ”ylimääräiseen”, jolloin valtiollisista palveluista halutaan hyötyä enemmän. Yksilö toimii niin. Valelääkärikohujen, Valviran sekoilujen sekä terveydenhuollon budjettilaskelmien myötä on ajankohtaista ottaa puheeksi se itseinen, julkinen terveydenhuolto. Valtion budjetin tulviessa yli äyriäidensä jo talouskriisin virrassa, sisäpolitiikan kulut ovat samaan suppuun kasvamassa. Esimerkiksi valtionvarainministeriön budjetti julkisille palveluille vuodelle 2008 oli noin 91 mrd. euroa, joista julkinen terveydenhuolto vei noin 13 mrd… Read More

Liberalismi, sosialismi ja populismi

”Tyytymättömyyttä ja epämääräistä protestimieltä on arveltu ison jytkyn syiksi. Edesmennyt Arvo Salo (sd) virniuli kerran, että jos vaalivoitto on hankittu tyytymättömyyteen vetoamalla, voiton jälkeen täytyy huolehtia siitä, ettei tyytymättömyys vähene.”, kirjoitti Jukka Tennilä Iltasanomien kolumnissaan kontekstina luonnollisesti Perussuomalaiset ja viime eduskuntavaalit. Populismi on poliittisista ismeistä suurin, mikäli on demokratiakehitystä seuraaminen. Oliko jytkystä muuttamaan mitään, jäikö suuret puheet olemattomiksi. Taisi käydä niin, että jäivät. Silti koko vaalit käytiin populismin ehdoin, kenenkään.. Read More