Jokaisen teollisen vallankumouksen aikaan entiset työpaikat ovat vaarassa, sillä maailma on jatkuvasti muuttuva kokonaisuus. Jokainen teollinen vallankumous tuo jotain uutta, hienoa ja ihmisen elämää helpottavaa oheishaittoineen. Nykyinen teknologinen vallankumous on vaikutuspiiriltään laajempi kuin koskaan ja uuden teknologian kehitys kasvaa eksponentaalisesti. Työpaikkoja häviää kovaa vauhtia, sillä 70-luvun klassinen tehdastyö ei enää tarvitse ihmistä siinä määrin kuin ennen.

Mutta tätä vartenhan teknologiaa kehitetään. Jotta ihmisen ei tarvitse notkua liukuhihnalla vuosikymmenestä toiseen. Jotta asiat muuttuisivat käytännöllisemmaksi ja jotta jokainen voi kantaa taskussaan pientä vempelettä, joka on teholtaan kovempi kuin muinaiset NASA:n tietokoneet. Kehitystä ei voi estää, siihen pitää osata reagoida oikein. Ongelmaksi teknologian kasvu ja yleistyvyys tulee silloin, kun halutaan samaan aikaan mennä uuteen ja pysyä vanhassa. Ei tarve ihmiskontakteille ja ihmisen uniikeille taidoille katoa mihinkään, niitä vaan ei tarvita samoissa paikoissa kuin ennen.

 

Töitä, joita kone ei voi korvata

 

Ihmiskontaktia ei voi korvata koneella. Kone on hyvä apuväline monessa asiassa, mutta usein asiakaskin toivoo ihmisen kanssakäymiseen. On melko utopistista kuvitella, että palveluala korvaantuisi koneilla vielä pitkään aikaan. Kone ei voi hoitaa lapsia, kone voi koulussa toimia vain opetuksen lisänä, kone ei korvaa kontaktia lääkäriin, täysin koneistettu vanhainkoti ei ole kovin viihtyisä, kone ei osaa yksinään vielä leikata nurmikkoa tai siivota kotia – ainakaan tarpeeksi kuluttajaystävällisin hinnoin. Vaikka koneemme pian osaavat korjata itse itsensä ja koneet voivat rakentaa uusia koneita, ihmistä tarvitaan vielä.

Ravintoissa, kahviloissa tai baareissa törmätään ihmisiin. On mukavaa saada kahvia kivalta myyjältä tai syödä taitavan kokin laittamaa ruokaa. Baarimikko luo baariin oman tunnelmansa, lisäksi varsinkin pienissä lähiöbaareissa baarimikosta saattaa tulla tuttava, jota moikataan kadullakin. Nämä tilat ovat sosiaalisia kontakteja ja ajanviettoa varten – joka helposti unohtuu nykykeskustelussa. Ravintolapäivän suosiosta voi nähdä innostusta tällaista yhteisöllisyyttä kohtaan. Moni leipuri, ravintoloitsija tai kukkakauppias vielä kaiken lisäksi pitää työstään!

Suomessa on paljon osaamista monelle alalle. Moni nuori pettyy aikuisikään tullessaan, kun huomaa ettei työpaikkoja ole. Monesti unohdetaan myös se, että kun nuori miettii yläasteen viimeisellä luokalla jatko-opintoja, opinto-ohjaaja auttaa löytämään alan joka nimenomaan kiinnostaa nuorta. Ei kaikki aina onnistu työllistymään alalle joka kiinnostaa, mutta ammattikoulut ovat täynnä käytännön aloja, jossa nimenomaan on siitä tietystä alasta kiinnostuneita nuoria. Nuoria, jotka haluavat olla rakennusmiehiä, maalareita, puutarhureita, sähkömiehiä, sairaanhoitajia, putkimiehiä, nuohoojia, baarimikkoja, kokkeja, lastenhoitajia, toimittajia, opettajia tai vaikka nuoriso-ohjaajia. Lukiostakin usein lähdetään nykyään ammattikorkeakouluun. On ikävää, jos osaamistaan ei pääse hyödyntämään – edes alkamalla itse yrittäjäksi. Toki yliopiston suosio on säilynyt ja nyky-yhteiskunnan ongelmana onkin muiden ohessa vielä kasvava akateeminen työttömyys.

Vaikka pian savupiiput puhdistavat itse itsensä ja sähköt korjataan etänä tietokoneella, teknoutopiaan pääseminen edellyyttää, että uusi sukupolvi ei vain lamaannu ja passivoidu. Heitä tarvitaan vielä. Talojenkin automatisointi edellyttää, että edes nykyiset homeongelmat saadaan kuriin.

 

Miksi töitä ei silti ole?

 

Suomessa on 319 000 tilastoitua työtöntä työnhakijaa ja summa on suurempi kuin edellisenä vuonna Työvoiman ulkopuolella ja aktivointitoimien kohteina olevian määrät ovat myös kasvussa. Ennen kaikkea valtion ja kuntien tulojen vähentyminen vaikuttaa vahvasti moneen palveluammattiin. Suomessa ollaan jääty jumiin siihen, että valtion tulee tuottaa itse monet palvelut ja kun siinä ei onnistuta, valtio ostaa palveluita yksityiseltä puolelta sekä käyttää vuokratyöfirmoja ja rahaa kuluu enemmän kuin olisi varaa. Kun tarkoituksena on kuitenkin hyvinvointivaltion omassa ideaalissa tarjota kansalaiselle tulotasosta riippumatta palveluita, ei mikään sääntö sano että ne palvelut tulisi myös itse tuottaa. Ei valtio voi rahoittaa itse itseään. Palveluseteleita, perustuloa tai perustiliä on tarjottu avuksi, jotta jokaisella olisi varaa käyttää palveluita. Hoitojonoihin on visioitu avuksi Norjassakin toimivaa mallia, jossa lääkärit toimivat itsenäisinä ammatinharjoittajina.

Lasse Järvisen kuva kiertää Facebookissa.
Lasse Järvisen kuva kiertää Facebookissa.

Pienyrittämisen, erityisesti uuden työntekijän palkkaamisen, kuluja sekä hurjaa byrokratiamäärää kritisoidaan jatkuvasti monilta eri tahoilta. Samoin Suomen monet oudot säädökset ja asetukset – joissain tapauksissa jopa lait – tulevat tielle monissa hyvissä innovaatioissakin. Jos nuorta kiinnostaa käytännön työ pitkäaikaisen opiskelun sijaan, tarjolla tulisi olla  erilaisia mahdollisuuksia nykyistä laajemmin, kuten esimerkiksi oppisopimus tai työharjoittelu pienemmällä palkalla – ei  pakotettuna ilmaistyönä alalta, jota ei saa itse valita. Näiden toimivuuteen kannattaa kiinnittää huomiota ja helpottaa niiden tarjoamista työnantajille. Kannustinloukku on kaikista suurin ongelma, sillä kun ei uskalla tehdä mitään tukien menettämisen pelossa, passivoituu tietenkin. Vuoden takaisessa kirjoituksessani luettelin kohteita, joista Suomesta katoaa verotuloja ja työpaikkoja. Toki työuupuneet, vähän liikaa juovat keski-ikäiset ja syrjäytyneet nuoret aikuiset tarvitsevat apua eikä vaan kehotusta ”tehdä jotain”. Mutta ilman suunnan vaihtoa ongelmat tulevat vain jatkumaan – ja pahenemaan.

Alkoholipolitiikka on yksi pinnalla oleva aihe, johon vaaditaan muutosta. Jos pienpanimoilla, baareilla, festareilla tai kaupoilla olisi helpompaa ja halvempaa käsitellä alkoholia, olisi töitäkin enemmän. Jos kahvilan perustaminen tai ylläpito olisi halvempaa ja asiakkaat kävisivät useammin, olisi töitä taas enemmän. Jos ihmiset alkavat syödä useammin ulkona, ravintoloita syntyy lisää konkurssiin menemisen sijaan. Jos asiakaskunta kasvaa, kysyntä palvelulle kasvaa. Kun kysyntä kasvaa, laajennutaan. Aika yksinkertaisia asioita nämä lopulta ovat. Ainoastaan aihepiiriin liittyvä byrokratia ja monelaiset kulut eivät ole yksinkertaisia. Tappiolla myyminen johtaa konkurssiin ja tappiota tulee kun asiakkailla ei ole varaa tai asiakkaita ei ole.

 

Laitoksista yhteisökulttuuriin

 

Konkursseja näkee joka suunnalla, taitava ammattilainenkaan ei ole turvassa yt-neuvotteluilta, työpaikat karkaavat Suomesta, nuoriso masentuu ja syrjäytyy, elämän runtelemat spurgut juovat Lasolia keskellä päivää ja tyhjät liiketilat luovat kolkkoa tunnelmaa monen kaupungin keskustassa. On lähdettävä ihmisestä ja lähdettävä alhaalta päin. Samaan aikaan kun ay-johtajat riitelevät eri alojen palkankorotuksista ja poliitikot miettivät Paavo Pesusientä, työttömyys kasvaa ja varsinkin pienyrittäjyys kärsii. Yleissitovuudet sallivat hyvät olot työnsä säilyttäneille, mutta yt-neuvottelut uhkaavat kaikkialla. Valtiollakin. Vaatimus verojen laskemisesta, lupien ja viranomaisten vähentämisestä ja työehtosopimusten yleissitovuuksista luopumisesta ei sisällä vielä olemuksellisesti itsessään sitä, että työttömyysturvasta tulisi luopua. Edetään askel kerrallaan. Verojen lasku ei aina vähennä verotuloja kulutuksen noustessa, kuten myöskään verojen nostaminen ei näytä enää nostavan tuloja. Kaikki on vain kallimpaa kuin ennen ja ihmisten ostovoima laskee.

Erityisesti se palveluala, jonka ihmiskontakteja koneet eivät voi korvata, kärsii tästä. Julkinen puoli yrittää tuottaa itse aivan liikaa ja kun siinä epäonnistuu, työttömyys  ja työvoimapula kasvaa saman aikaisesti tietyillä aloilla. Päiväkodeissa on ruuhkaa, hoitajilla on kova työtaakka, opettajia on liian vähän – vanhustenhuollosta puhumattakaan. Psykologit, psykiatrit tai nuorten mielenterveyspalvelut ovat ruuhkautuneet suuren kysynnän vuoksi.

Eurooppalaistyylinen alkoholilaki, laajempi kirjo erilaisia ravintoloita  ja esimerkiksi kannabiskahviloiden salliminen toisi keskustoihin elämää. Ei lisää ongelmia ja päihteiden väärinkäyttöä, vaan elämää, mukavaa ihmisten ajanvietettä. Kannabisaihe vaatii oman kirjoituksena, mutta syrjäytymisvaarasta tai köyhyydestä ei ketään ainakaan nosta se, että poliisi käy kantamassa pois kalliit kasvatusvälineet vaikka keskeltä maaseutua ja antaa sakot vielä kaupan päälle. Tilastot tukevat väitettä, että kannabiksen laillistaminen vähentää siihen liittyviä ongelmia ja huumesota käytäntönä herättää kritiikkiä monissa vaikutusvaltaisissakin tahoissa. Kaljakuppiloiden ja ristikkoperunoiden sijasta moni nuori kaipaa erilaista ravintolakulttuuria  – terveys kiinnostaa nuoria aikuisia kasvavassa määrin. On epämääräistä olettaa, että kannabiksen suosion nousu alkoholin suosion kustannuksella olisi jotenkin huono asia. Nuorten tupakointikin on laskussa.

Jos vaikka useampi ihminen voisi käyttää siivouspalveluita, tilata välillä puutarhurin, mennä kampaajalle useammin, käydä kosmetologilla ennen juhlia, mennä baariin ilman kotialoittelua tai syödä vain ravintolassa, yhä useampi saisi myös töitä ja useammalla taas olisi enemmän rahaa. Monissa maissa jopa tilataan alkuruokaa tai jälkiruokaa useammin kuin kerran vuodessa eikä viinipullo tuplaa aina ravintolalaskua. Onko tämä kaikki vain utopiaa ja jos on, miksi? Uusiakin töitä syntyy lisää jatkuvasti – mitä ikinä teknologia nyt tuokin tullessaan. Sitä ei pidä yrittää estää väkisin. Sitä ei voi estää väkisin.

Olisi ihanaa nähdä kukoistava yhteisökulttuuri, jossa keskustat olisi täynnä kahviloita, ravintoloita, baareja, pikkukauppoja ja asuntoja. Toki ruokakaupat ja muut arkielämän käyttöpalvelut tulevat pysymään asukkaiden lähellä, mutta tosiaan, ei myyjää tarvita kaikkialla enää samalla tavalla kuin ennen, koska nettitilaaminen yleistyy ja kaupoissakin näkee jo itsepalvelukassoja. Miksi kuitenkin nyt, jo ennen automatisaation tulevaa kulta-aikaa, yhtäkkiä kenelläkään ole varaa tehdä mitään tai palkata ketään? Mikä meidät tuomitsee elämään vaatimattomasti ja vain jäämään kotiin työttömänä, kun kuitenkin ympärillä näkee jatkuvasti mahdollisuuksia?

Tai paremminkin, miksi niin moni mahdollisuus hukataan tai jätetään toteuttamatta yhteiskunnassa, joka mainostaa juuri tarjoavansa kaikki puitteet siihen? Teknologia tulee kehittymään. Pelkkä mainostus tai puitteet ei riitä, jos yhteiskunta itse asettuu aktiivisesti kehityksen tai työllistymisen tielle.