Surkuhupaisan absurdiksi mediamylläkäksi muuttuneen Auerin perheen murhadraaman uudesta ”saatanallisesta” käänteestä on saanut lukea muutamien päivien ajan. Julkisuuteen päätyneet tiedot kertovat vain osan tutkintateriaalista, korkein oikeus pitää hallussaan tutkintamateriaalia, mistä osa on vielä salassa (HS.fi 9.5.), mutta murhamysteeri tuntuu vain paisuvan oudommaksi ja oudommaksi. Allekirjoittanut ei yleensä jaksa ottaa kantaa julkimurhiin, koska valitettavasti murhista ja tapoista joutuu jatkuvasti uutisissa kuulemaan ja kiinnostukseni on hiukan erilaisissa asioissa. Takerrunkin tapauksessa omaan yhteiskuntaobsessiooni: Uskonvapauteen sekä oikeusjärjestykseen.

Syyttäjän asiantuntijana toimii uutisten mukaan valtakunnan hihhuli Keijo Ahorinta. Ahorinta on ”puolueellisen” puolen asiantuntija, kuka uskovaisena henkilönä paasasi jo 90-luvulla saatananpalvonnasta, erityisesti nuorten keskuudessa. Tribaalikuvio kirjeessä tai oudot naarmut Jukka S. Lahden olkapäissä eivät muiden julkisuudessa olleiden objektiivisempien asiantuntijoiden mukaan viittaa saatananpalvontaan (HS.fi 10.5.)

Liekö sillä edes väliä oikeuden kannalta? Kysyin oikeustiedettä opiskelevalta tuttavaltani, voiko uskonto olla lieventävä tai koventava asianhaara oikeudessa. ”Ei tekijän kannalta, uhrin sen sijaan voi. Uhrin uskontokunnasta riippuen teko voidaan katsoa jopa viharikokseksi.”, minulle vastattiin. Auerin tapaukseen nähden siis koko saatanapalvonta-aspekti ei ole millään lailla olennainen.

En uskalla ottaa kantaa Auerin syyllisyyden puolesta tai vastaan, sillä minulla ei ole mitään hajua mitä oikeasti on tapahtunut. Murhia tutkittaessa poliisit sekä oikeuslaitos pyrkivät löytämään totuuden ja motiivin – selvittämään siis kaiken tapauksen kannalta, jotta oikeus toteutuu. Uskomuksiin perustuvat ennakkoluulot sekä mielleyhtymät ovat kuitenkin vaarallinen tie oikeusjärjestyksen kannalta.

Uskonto ei tulisi olla mikään asianhaara tai noteerattava osa oikeudessa; on aivan sama, oliko motiivi rituaaliuhraus, vitutus, hulluuspuuska tai hoitoonpääsyn tavoite, tuomio tulee ihmisen taposta tai murhasta – jos tulee. Suomessa on uskonvapaus, eikä mitään valtion uskonnosta poikkeavaa tule tuomita muista erillään. Sen ei tule vaikuttaa tekijässä, uhrissa eikä tuomion kovuudessa. Julkisuudessa käydyt saatananpalvonta-tapaukset ovat mielestäni enemmän pahuus-tabulla pelleilyä sekä kukkahattuilua. Luonnollisesti lehtiä myydään huomiotaherättävillä lööpeillä.

Tutkija Titus Hjelm totesi esimerkiksi Radio Rockin Korporaation haastattelussa, että Suomessa ei ole tapahtunut yhtäkään murhaa, minkä syynä olisi saatananpalvonta ja siteerasikin Amerikkalaisen kollegansa sanoja saatanapalvonnasta suurimpana uskontona, mitä ”ei ole koskaan ollut olemassakaan”. Myös Saatana-ongelma Suomessa on, Hjelmin sanoin, enemmän lähtöisin Ahorinnan omasta päästä kuin yhteiskunnasta. Se, mihin joku päässään uskoo, ei voi olla todistettavissa empiirisesti paperipiirroksista tai musiikista, tosin kun syyttäjä kenties ajattelee asiantuntijansa kanssa.

Se, että muslimi, kristitty, saatanapalvoja, wicca, ateisti tai vaikka spagettihirviöön uskova tappaa ihmisen – tai tekee minkä rikoksen tahansa – oli se sitten jopa jonkin sortin uhrilahja tai ei, tuomioon ei tule vaikuttaa syytetyn tahi yhteiskunnan uskomukset. Auerin tapauksessa en tietenkään voi sanoa, vaikuttavatko kyseiset huhut edes tuomion kannalta, mutta julkisuusryöpötys aiheutti minulle tarpeen korjata sitä sanomaa, mitä media huutelee. En tiedä onko Auer syyllinen vai syytön, enkä välitä onko hän saatananpalvoja vai ei – sillä ei tulisi olla mitään väliä. Saatanaan uskominen tai sitä palvominen ei ole rikollista sen enempää kun mihinkään muuhunkaan uskominen.  Teot ovat se, mikä ratkaisee.