Oikeustieteissä sekä valtio-opissa puhutaan perusnormeista. Niillä löyhästi määriteltynä tarkoitetaan lakipykäilä, mitkä ”ovat aina olleet”. Uusi oikeusjärjestys perustuu aina vanhaan oikeusjärjestykseen, se vielä vanhempaan, se vanhempaan jne. Lopulta jotkin perusnormit muuntuvat normaaliksi osaksi yhteiskuntaa sanelemaan nk. tervettä järkeä. Lain kyseenalaistajat tuomitaan oudoiksi tai anarkisteiksi.

Oikeusjärjestys toimii niin pitkään kun sillä on kansallinen legitimiteetti eli hyväksyntä. Se, että yksilöllä on omassa päässään tarve noudattaa lakia niin kuin laki käskee, osoittaa vahvaa legitimiteettiä. Valtio-opillisesti voisi sanoa moraalin kumpuavan oikeusjärjestelmän legitimiteeteistä – mikä on oikein ja mikä ei – tosin filosofeilla olisi varmasti asiaan sanottavaa.

Jos oikeusjärjestelmä on huono, sen legitimiteetti katoaa. Oikeusjärjestyksellä on vain ja ainoastaan niin paljon valtaa, kun sillä on seuraajia. Poliitikot ja poliisit eivät hallitse mitään, jos legitimiteetti katoaa – mitä olemme hyvin huomanneet esimerkiksi Arabivaltojen, New Yorkin tai Kreikan vallankumouskonfliktiyrityksistä tai -toteutuksista. Jos otetaan vielä hypoteesi, jossa myös poliisivoimat ovat lakanneet kunnioittamasta oikeusjärjestystä, on oikeusjärjestys yhtä tyhjän kanssa.

Suomen oikeusjärjestyksellä on puolensa, mutta sen legitimeetti on laskemassa kovaa vauhtia. Suomessa – ja muissa pohjoismaissa esimerkiksi – on suhteellisen hyvä turva ihmisen itsemääräämisoikeudelle esimerkiksi avioerossa tai perhesuhteissa. Toisesta ihmisestä on helppo ”irrottautua” ja jos tämä ei ole aivan sekopää, elämä voi jatkua normaalisti.

Niin, mutta jos ei. Uutisista lukee jatkuvalla syötöllä tapoista, murhista, pahoinpitelyistä, ammuskeluista – jopa kyyniytymiseen asti. Tässä kohtaa ilmenee mielestäni outo piirre, enkä puhu nyt vain sekopäisyydestä. On selvää, ettei kyseisien toimien toteuttajilla ole kunnioitusta oikeusjärjestystä kohtaan. Jos jätetään pois analyysistä ne, ketkä ovat mielenvikaisia tai aggressioitaan hallitsemattomia – ketä mikään järjestys maailmassa ei pidättelisi, vaan niitä, ketkä ovat ns. tavallisia.

Yksilö saattaa sortua epätoivoisiin tekoihin ja menettää kunnioituksensa toisen ihmisarvoa kohtaan siksi, ettei hänen omaa ihmisarvoaan kunnioiteta. Nykyisessä oikeusjärjestyksessä on paljon kohtia, mitkä vähättelevät yksilön itsemääräämisoikeutta ja taas puoltavat toisen oikeuden tuhoajaa – tältä se alkaa jo välillä tuntumaan. Vai minkä ihmeen takia esimerkiksi Oulun ampuja oli vapaana, kun hän 6 vuotta sitten oli hakannut ystävänsä kirveellä kuoliaaksi? Samoin vaikka Auerin tapaus; hovi vapauttaa, mutta vangitaan uudestaan koska paljastuu yli 30 uutta syytettä. Tai esimerkiksi raiskaus- ja pahoinpitelytapaukset (lue tarkempi kirjoitukseni viime kesältä ”Arvoton ihmisruumis”). Ei ihme, että luottamus oikeusjärjestykseen tipahtaa.

Kun oikeusjärjestys sisältää paljon turhia lakeja, sen legitimiteetti tippuu – mikä saattaa korreloida kokonaisuuskuvan kanssa. Jos oikeusjärjestyksen näkee vain poliitikkojen valtaleikkinä yksilöiden kustannuksella, ei se enää kiinnosta.

Alkoholilait; pimeät baarit, verot; veronkierto, minimipalkat; harmaa talous, päihdepolitiikka; huumeet kadulla, sääntelytalous (taksit, apteekit ym); pimeä ostotapahtuma, rikkaiden yliprogressiivinen verotus; rahat muualle, yksityisen tahon kiusaaminen; valtion ylikuormitus. Tällä oikeusjärjstyksellä yllä olevista, kahta viimeistä lukuunottamatta,  jokaisesta voisi valtio väkivalloin pakottaa jotain maksamaan ja todeta sinut oikeusjärjestelmän vastaiseksi. Sekin, että meiltä voidaan kysymättä kiskoa enemmän rahaa verojen muodossa (vrt. EU-kriisi) ei juuri painoarvoa omalle itsemääräämisoikeudelle anna. Valtio on väkivaltainen pakkoyhteisö.

Nykyisen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa kummittelee suuri dilemma: Raha valtion toimien pyöritykseen tulee veroista ja ennen kaikkea yksityisen tahon kasvusta ja verotuksesta ja huonoimmin voivat ne, ketkä ovat lähimpänä valtion tukiviidakkoa. Yksilö tukeutuu ensisijaisesti läheisiinsä, yksilöt pitävät toisistaan huolta – läheisistään ainakin – ilman valtion käskyjäkin. Moni keski-ikäinen säästää eläkepäiviään varten, jottei joutuisi eläkeellä vain ”valtion armolle”.

Siksi monet liberaalienkin ajamat vapaudet ovat tärkeitä, vaikkei konkreettista muutosta heti näkisi – tai asia ei koskisi henkilökohtaisesti – koska turhat lait ovat omiaan pilaamaan koko oikeusjärjestyksen pointin. Valtion tulee suojella yksilöä toisen mielivallalta. Monet nykyiset rangaistukset ovat aivan liian löyhiä ja vastavuoroiset monet uhrittomat rikokset aivan liian kovia. Yksilöt pitävät huolta toisitaan mielummin kuin jättävät sen vain valtion kontille. Hyvä oikeusjärjestys ei rajoita ihmistä omassa elämässään – kunnioittaa yksilön vapautta – sekä käyttä tuomiovaltaansa oikeaoppisesti. Jos valtio ei kunnioita yksilöä, ei kohta kunnioita kukaan muukaan.

Oikeusvaltiossa aseet ovat vain poliiseilla, sanotaan… Kuten myös poliisivaltiossa.