Kukkahattujen johtama vallankumous ”liian liberaaliksi” muuttuvaa yhteiskuntaa vastaan on nousemassa vuodenvaihteessa uudelle korokkeelle. Valtion holhoukselle on monia uusia pykäliä -ruoan, alkoholin, palveluiden verojen noustessa samalla. Kukkahattu-agenda jyllää sananvapauden, yksilönvapauden sekä kirjesalaisuuden läpi. Vahvan valtion koura pieksää ja rankaisee.

Tosin tekopyhyys on samaa luokkaa kuin Pohjois-Korean kansanitkuissa konsanaan – luonnollisesti osa on aivopesultaan aivan rikki johtajan kuollessa, mutta osa itkee, koska muuten ammutaan. Suomessa astuu uusi tupakkalaki voimaan 01.01.2012. Uuden lain myötä tupakkatuotteita ei saa olla näkyvillä enää kaupoissa, edes kuvina. Pointtina arvuutellaan nuorison tupakoinnin vähentämistä koko kansan savuttomuuteen. Jalo ajatus valtiolta, joskin tyhmää tehdä lakeja lakien rikkomista varten… Nuoriso ei saa tupakkaa käsiinsä, jos kukaan ei sitä heille anna (kaikenlainen antaminen/heittäminen on jo laitonta) eikä aikuisia tulisi kontrolloida kuin vilkasta lapsilaumaa. Naurettava lakihan tuo on, mutta harmittomimmasta päästä. Näin kaupassa harmaan laatikon numeroineen ja säälin kassatyöntekijöitä; jonoja tulee olemaan. Lastensuojeluliiton kukkahatut väläyttelivät jo alkoholinkin piilotusta – mikä ainakin toistaiseksi jäänee vain haihatteluksi (TS 29.12.11)

Koska kukkahattu-agenda on tekopyhä, myös sähkötupakoiden verkkomyynti kielletään vuoden vaihteessa. Sähkötupakka kukkahattujen mielestä muistuttaa liikaa oikeaa tupakkaa, vaikka ainoastaan putkilomainen muoto on kenties sama. Erään tuttavani kanssa vertailimme hänen sähkötupakkaansa ja totesimme sen muistuttavan enemmän pientä taskulamppua tai laser-pointteria. Samainen tuttavani poltti ennen askin punaista päivässä, nyt parin kuukauden ajan pelkkä sähkötupakka on riittänyt. Kukkahatun tulisi juhlia, mutta koska kukkahattu on tyhmä ja tekopyhä, se haluaa kieltää sähkötupakan. Lue  hyvä blogaus aiheesta ”Sähkötupakka Suomessa – kielletään 1.1.2012 alkaen?”. Itse uskon valtion suurimman syyn kiellolle olevan se, ettei sähkötupakan kautta voi hallita ihmisiä. Sitä voi polttaa missä vaan eikä siitä voi kiskoa veroja tupakan malliin, sekös valtiota harmittaa.

Valtiollinen posti Itella on myös kukkahattujen vallassa. Tai valtio koventaa valvontayhteiskunta-aatettaan. En tiedä. Posti ottaa oikeuden tutkia paketteja aseiden varalta ja lähettää asetta muistuttavan paketin takaisin lähettäjälle (TS 28.12.11). Koska paketteja tuskin pakataan sarjakuvamaisesti aseen muotoon, läpivalaisu lienee oikea termi. Olen käyttänyt aiemminkin termiä ”lose-lose” ja käytän sitä taas. Termillä tarkoitetaan tilannetta, joka on huono – katsoi sitä miltä kannalta vain. Joko kukkahattu luulee, että aseiden salakuljetus tapahtuu postin kautta tai valtio käyttää taas turvallisuuden eufemismia valvontayhteiskunnan kasvattamiseen.

Olisi eri asia, jos olisin nähnyt yhdenkin uutisen, mikä olisi todistanut, että aseita kulkee postin kautta. Nythän siellä kulkee peliohjaimet tai softaus-aseet, mitkä tuskin turvallisuusriskiä nostavat. Jos minä haluaisin ostaa laittoman aseen, tilaisinko sen postilla? Luonnollisesti en tiedä, mistä laittomia aseita edes hankitaan, mutta olettaisin ettei kukaan  postilla niitä välitä – siinähän lukee mahdollista poliisijuttua varten jo saajan yhteystiedot. Suomessa on vielä olemassa kirjesalaisuus -niminen laki, joka rikkoontuu tässä, koska jokainen paketti on ”aiheellinen epäilylle”. Tuttavani Samuli Pahalahti kirjoitti aiheesta kattavammin, suosittelen: ”Kukkahattunatsit tuhoavat kirjesalaisuuden”.

Hartwall ”ryssi” mainoskampanjansa käyttäessään kyseistä verbiä. Mainonnan eettinen neuvosto – missä kukkahattu-liike selkeästi vaikuttaa – antoi huomautuksen hyvän maun vastaisuudesta. ”Ryssiä” verbi saattaa halventaa venäläisiä (TS 28.12.11). Tuskin venäläiset – tavallisesta kansasta puhumattakaan – näkivät lauseessa ”Uudistimme maun, mutta ryssimme tavutuksen” mitään halventavaa. Ryssiä -sanalle ei löydy etymologista selitystä, joten se saattaa juontua ”ryssä”-sanasta. Sana on kuitenkin ottanut niin varman paikan puhekielessä, ettei siihen kiinnitetä enää huomiota nykyisessä aikuisväestössä tai nuorison taholta. Tarkempi selitys asialle löytyy: ”Miksi noottia ryssiä-mainokselle?”   Hartwallin kampanjat ovat yleensäkin nuorekkaita ja hauskoja ”Ihan vatun hyvä lonkero” -tyyliin, johon kyseinen ”Grei-ppi” -mainos luontevasti istuu.

Uuteen vuoteen liittyen, Henri Heikkinen kertoi blogissaan, miten alaikäinen voi laillisesti ”ampua raketteja” uutena vuotena ”Ilotulitusta alaikäisenä – Laillisesti!” Aseenkantoluvan haltija saa luovuttaa aseen omassa valvonnassaan esimerkiksi lapselleen. ”Aseliikkeet myyvät haulikkoa varten erivärisiä signaalipatruunoita. Noin euron-pari kappaleelta maksavat patruunat ampuvat 60-80 metrin korkeuteen aukeavan ”tähden”, joka luo mukavaa tunnelmaa yötaivaalle. Kun pysytte riittävän etäällä asutuksesta, voi haulikolla huoleti paukutella ilotulitteita taivaalla.”, toteaa Heikkinen blogissaan. Näin se on lain mukaan, kukkahatut.

Kieltolait eivät ikinä toimi. ”Minä en halua, eikä kukaan muukaan saa” ja ”Minua ärsyttää, se on kiellettävä” ovat kukkahattu-ideologian keskeiset kohdat. Itse liberaalina näen punaista moisista ja pidänkin kukkahattuja suurimpina kiusankappaleina yhteiskunnassa. Se, että valtio lähtee mukaan kukkahattujen leikkiin, korostaa entisestään sitä, että valtion valta on liian suuri. Oikeusjärjestyksen tulisi suojata yksilöä muiden mielivallalta ja turvata omistus- tai hallintaoikeus sekä sopimukset, mutta nyt se vahtaa myyntitiskejä ja sädetikkuja. Kansallinen legitimiteetti kuihtuu lopullisesti pois, kun säädetään lakeja, mitä kukaan ei edes jaksa noudattaa (tai tiedä rikkovansa). Helppohan se on teoriassa ajatella, että millainen laki; sellainen yhteiskunta, mutta empiirinen todellisuus todistaa millainen yksilö; sellainen yhteiskunta.

Hyvää uutta vuotta 2012 lähes kaikille! Kukkahatuille paskaa uutta vuotta.

saturday morning breakfast cereal free speech cuts both ways
Kuva: Saturday Morning Breakfast Cereal