Onko YLE käymässä vanhaksi? Ainakin yhtiö kovasti yrittää pitää itsensä pinnalla tarjoamalla palveluita kaikelle kansalle – niin viihteen kuin uutisoinnin kannalta. Rahoitusmalli tulisi päättää pian, sillä tv-lupaansa jättää tilastojen mukaan maksamatta yli 250 000 suomalaista.

Mutta mitä jos ajateltaisiin taas laatikon ulkopuolelta? Onko nykyisen kaltaisesta YLE:stä juuri hyötyä. Toki, jokaisella sivistysvaltiolla lähestulkoon on valtion rahoittama viestintäkanava eikä Suomi varmasti aio alkaa radikaaliksi. Mutta budjetti 340 miljoonaa? Miksi?

Yleisradio perustettiin 1926 ja 1934 se siirtyi valtion omistukseen. Siihen aikaan YLE oli tarpeellinen; oli sota-aika, tarvittiin kanava rintamauutisille ja kansallinen mieliala tuli pitää korkealla. Lisäksi radiotaajuudet olivat niin kehityksen alussa Suomessa, ettei nykyisen kaltaisesta mediakirjosta voinut kuvitellakaan. Minun sukupolveni elää erilaisessa maailmassa kuin isovanhempani vanhempani aikoinaan. Sata vuotta on kulunut, entä nyt?

On sanottu, että valtion tulee ylläpitää riippumatonta ja mainosvapaata mediakanavaa sekä ylläpitää sananvapautta. Mielestäni ajatus on kaunis, mutta todellisuus ei ole sama. Riippumattomuus on vain niin kovin suhteellista: Valtion omistus + verorahojen käyttö + poliitikkojen valitsema johto = ? Sananvapaus on kirjattu perustuslakiin ja se on jokaisen oikeus. Kärsiikö sanavapaus markkinoilla? Rivikansalaiselle lienee aivan sama, missä saa äänensä kuuluviin, kunhan se vain kuullaan. Olettaisin kuitenkin, että kyseisellä toteamuksella sananvapaudesta tarkoitetaan sitä, että sana on todella vapaa – ei mainostajista riippuvainen. Mutta sanalla ”vapaus” saadaan niin paljon eufemismejä aikaan, että maallikolta unohtuu helposti, mitä se vapaa oikeasti tarkoittaa? Koko nykyinen sananvapausidea alkoi nimenomaisesti lehdistön kehityksen yhteydessä vapaan kilpailun – ja utopistisesti ajateltuna maailman – kehityksestä (lue tarkempi vanhempi kirjoitukseni ”Autoritaarinen kansalaisvapaus”)

Frankfurtin koulukunta julkaisi synkeän massakulttuuriteoriansa 1940-luvulla. Teoria kritisoi massakulttuuria ja määritti kilpailun johtavan tuotteiden standardisoitumiseen eli samankaltaistumiseen. Toisin sanoen siis vapaa kilpailu tuottaa samanlaisia kulttuurituotteita, koska yhden toimivaksi koetun mallin jälkeen kaikki päättävät kopioida mallin. Kilpailu pelkistää tarjontaa ja ajaa kulttuurituotteet väkisin tarjoamaan sitä, mitä katsoja osaa jo odottaa. Mainostajat kaipaavat kuluttajasegmenttejä ja kulttuuria tuotetaan mainostajien tarpeisiin, jotta rahoitus säilyy. Frankfurtin koulukunnan ”final conclusion” on hyvin masentava: ”He [ihmiset] haluavat petosta, jonka he itse huomaavat; sulkien kouristuksenomaisesti silmänsä he myöntyvät jonkinlaisen itseinhon vallassa siihen, mitä heille tarjoillaan ja josta he tietävät, miksi sitä tehtaillaan. Tunnustamatta tätä itselleen he aavistavat, että elämä kävisi täysin sietämättömäksi mikäli he lakkaisivat takertumasta tyydytyksiin, jotka itseasiassa eivät tyydytä ketään.

Ymmärrän, mitä teoria ajaa takaa ja jokunen vuosi sitten olinkin samoilla linjoilla. Mutta olen alkanut kyseenalaistamaan moista teoriaa: Miksi vapaa kilpailu ”jämähtäisi” paikoilleen? Eikö kaiken kulttuurin ollessa standarnina joku saisi ideaa tehdä jotain erilaista? Eikö erilainen muka möisi kaiken tasapaksun massan seassa? Siksi toteankin teorian olleen liian pessimistinen. YLE ajatuksena tukee Frankfurtin koulukuntaa.

Voisihan YLE:n edelleen säilyttää – hyvin paljon pienemmällä budjetilla. Maksukorttijärjestelmä olisi toinen vaihtoehto. YLE ei ole enää pysynyt ”kansallisena ja vapaana kanavana” sen kilpaillessa markkinoilla samoista segmenteistä mainosrahoitteisten yhtiöiden kanssa. YleX vs. Radio Aalto, Kotikatu vs. Salkkarit? Toinen elää verorahoilla eikä mene koskaan konkurssiin, toinen kilpailee samassa sarjassa mainostuloin. Vääristymä kenties?

YLE voisi jatkaa uutisten ja aikamerkkien tuotantoa jos kansallinen kanava täytyy ylläpitää. Minusta ajatus on hyvin naiivi ja nationalistinen, mutta menkööt. Mainosrahoitteinen kanava on aivan yhtä vapaa kuin valtion kanava, melkoista kaksinaismoralismia on juhlia YLE:n vapautta ja valittaa paskoista poliitikoista – sama poppoo, tuliko yllätyksenä?

YLE voi vuokrata taajuuksia tarpeen tullen yksityislle tahoille ja tarjota joukkoviestintätuotteita, joilla ei olisi markkinoilla tarvetta, jolloin se ei häiritsisi kilpailua. Itsekseen voi aina pohtia miksi tuotteita pitäisi tarjota, jolle ei ole mitään kysyntää? Lisättäköön vielä ikidilemma: määrääkö kulutus tarjontaa vai päinvastoin? Kenties siksi YLE olisi ihan hyvä pitää jonkinlaisesti elossa. HUOM. jonkinlaisesti…