Helsingin Sanomat uutisoi tänään raiskauksen uhrien vaikenevan liian lievien tuomioiden takia. Häpeä sekä raskas oikeusprosessi on monelle liikaa, eikä sitä koeta ”vaivan arvoisena” (HS 13.07.11), sillä usko oikeusjärjestykseen on mennyt. Poliisin arvion mukaan yhdeksän kymmenestä raiskauksesta jää ilmoittamatta. Uusi oikeusministerimme Anna-Maja Henriksson (r.) puhuukin – vielä hiukan rivien välistä luettuna – tuomioiden kiristämisestä (US 09.07.11), sillä monet raiskaukset tuomitaan lievimmän rangaistuksen mukaan. Ongelma on vakava ja syytä muutokseen todella on.

Suomen laissa on tällä hetkellä pykälä kolmelle erilaiselle raiskaukselle: sukupuoliyhteyteen pakottaminen, raiskaus ja törkeä raiskaus. Lievin tuomio kyseisistä rikosnimikkeistä on enintään 3 vuotta vankeutta, mutta harvoin ketään tuomitaan moisista tapauksista enimmäisrangaistuksen mukaan – lisäksi suuri osa tuomioista on ehdollisia. Pöyristyttävintä – ja myös luonnollisesti pelottavinta – asiassa on, että fyysisen väkivallan vähyyttä tai sen puuttumista pidetään lieventävänä asianhaarana. Toisin sanoen, teko ei ole raiskaus, ainoastaan pakottaminen, jos väkivalta on vähäistä.  Monet muistavatkin varmastikin uutisoinnin aiheesta helmikuussa 2010 ”Hovi lievensi raiskaajan tuomion  – Hakkaamisesta ei lisärangaistusta”. Hovioikeuden mukaan hakkaaminen kuuluu raiskaamiseen.

Taustatietoja kirjoitukseen etsiessäni törmäsin myös uutiseen vuodelta 2009, jolloin tuomio oli lieventynyt väkivallan vähyyden takia. Mies oli hakannut yökerhossa naisen päätä seinään ja pakottanut hänet wc:hen mukaansa. Väkivallan vähyys oli lieventävä haara ja tuomio tuli sukupuoliyhteyteen pakottamisesta, ei raiskauksesta (IL 21.06.09). Laki pakottamisesta tuli voimaan 90-luvun puolella ja on epäonnistunut pahasti. Tarkoituksenmukaisuus suojella yksilön seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja saada ”lievätkin” tuomiot rangaistaviksi, on kääntynyt päälaelleen. Nyt pohditaan sitä, miten paljon väkivaltaa ”saa käyttää” ennen tuomiota raiskauksesta.

Oikeuslaitoksen tuomiot asian tiimoilta hämäävät jatkuvasti. Korkein oikeus hylkäsi kaikki syytteet vuonna 1999 15-vuotiaan (tai oli epäselvää, oliko tyttö jo 16-vuotias tapahtumahetkellä) tytön raiskanneen poliisin tapauksessa. Uutisointi alkoi jo viime vuoden puolella aiheesta, mutta korkeimman oikeuden päätös tuli vasta nyt. Alkuperäinen tuomiokin oli vain 2,5 vuotta vankeutta ja on selkeästi ”liian kova” rangaistus. Poliisihan oli käyttänyt nuoren tytön luottamusta hyväkseen virka-asemaansa vedoten, vienyt tämän kotiinsa ja raiskannut tämän. Tuomio lieveni aluksi ehdolliseen, mutta korkein oikeus kumosi loputkin syytteet vedoten salaisiin syihin. (Mtv3 07.06.11)

Hiukan kuukausi kyseisen uutisen jälkeen Mtv3 uutisoi taas raiskaustapauksesta – tällä kertaa jengitiloissa tapahtuneesta raiskauksesta ja vapaudenriistosta. Tilanteet ovat varmasti olleet hyvin erilaisia, mutta raiskaus on aina raiskaus. Jengiläisistä neljä sai rangaistukset, kovimmat olivat 5 vuotta ja 10 kuukautta vankeutta (Mtv3 07.07.11). En vain pysty käsittämään, miksi poliisin tekemä raiskaus on vähäisempi kuin rikollisen? Ei taustan tulisi vaikuttaa – noin radikaalisti ainakaan – tuomion pituuteen. Toki asioissa on varmasti haaroja, jotka eivät tule koskaan julki, mutta – kuten totesin jo yllä – raiskaus on aina raiskaus ja ehdollinen tuomio ei ikinä toimi kovinkaan vakavana rangaistuskeinona.

Helmikuussa 2011 tuli lakiuudistus ns. sammumistapauksissa. Suunta on oikea. Sukupuoliyhteys puolustuskyvyttömän yksilön (eli siis myös tiedottomassa tilassa olevan) katsotaan aina raiskaukseksi (HS 09.02.11). Myös henkilön saattaminen tiedottomaan tilaan tai muuten vain puolustuskyvyttömyyteen (esimerkiksi uhkauksin) ja sen jälkeiseen sukupuoliyhteyteen pakottaminen tai tiedottoman ihmisen kanssa ”puuhailu” luokitellaan raiskaukseksi. Lue hyvin asiapitoinen blogiteksti aiheesta liittyen juuri poliisin ja 15-16 -vuotiaan tytön tapauksesta ”Virkavallan väärinkäyttöä”.

Helsingissä järjestetään 6. elokuuta maailmalla pyörivän esikuvansa mukaisesti Slutwalk, jonka tarkoituksena on muistuttaa naisen omasta valinnasta ja turvallisuudesta näyttää miltä haluaa. Seksikäs pukeutuminen ei ole merkki seksistä, eikä raiskaus ole ikinä uhrin oma syy. Liian usein kuulee edelleen syitä ”selkeistä merkeistä” tai lutkamaisesta pukeutumisesta; jokaisella on aina oltava oikeus sanoa ”EI”. Slutwalk sai alkunsa Kanadassa kun poliisi kehotti naisia pukeutumaan säädyllisemmin, etteivät tulisi raiskatuiksi. Samaa kuulee välillä Suomessa, mikä on uskomatonta. Toki varmasti monet naiset pynttäävät itsensä näteiksi lauantai-illan rientoja varten – kenties jopa satunnaispartnerin toivossa – mutta mikään maailmassa ei oikeuta käyttää syynä seksikästä pukeutumista. Raiskaustapaukset joissa uhri kiskotaan väkisin vessaan tai pusikkoon tahi sitten kotona tapahtuvat ovat aivan yhtä julmia – jokaisella on oikeus kieltäytyä, vaikka ”aluksi olisi ollut siitä puhetta”.

Parisuhteen sisäinen raiskaus tuli rikoslakiin vuonna 1994 ja kyseiset tapaukset jäävät edelleen hyvin pienelle huomiolle – osittain varmastikin siksi, etteivät uhrit uskalla/halua viedä asiaa eteenpäin. Jos väkivallan vähäisyys on lieventävä asianhaara, voi parisuhteen sisäisen raiskauksen laittaa jopa pelkän parisuhdeväkivallan piiriin.

Vaikka monet raiskaustapaukset saattavat olla monitulkintaisia ja on surullista, että jotkut käyttävät raiskaussyytettä ns. kostotoimenpiteenä, ongelma on nykypäivää, vakava ja tuomiot aivan liian pieniä. Raiskaus on hyvin helppo toteuttaa, kun kiinnijäämisriski ja tuomion kovuus eivät juuri pelota ja oikeuslaitoskin on ”hyvin ymmärtäväinen”.

Ei ihmekään, kun kansallinen legitimiteetti hajoaa rippeiksi ja valuu kuraveden kanssa viemäriin. Oikeusjärjestyksessämme on niin paljon epäkohtia, että tuntuu vaikealta nähdä jonkinlaista moraalia ilmassa. Toki yritetään olla tuomitsematta viattomia, mutta miksi raiskaustuomiot ovat niin vähäisiä verrattuna muihin rikoksiin – jopa niihin jotka eivät koske muita kuin syytettyä itseään. Meillä on myös osuva pahoinpitelylaki, joka ei laske vasaralla tai pesäpallomailalla hakkaamista törkeäksi pahoinpitelyksi, sillä ampuma- tai teräaserikokset ovat vasta törkeitä (YLE 09.10.09). En vain ymmärrä. Mikä on oikeuslaitoksen järki ja logiikka?

Kun luottamus karisee ja yksilö kokee itsensä syylliseksi nostaessaan oikeusjutun ”jostain niinkin pienestä asiasta kun seksuaalirikokset tai parisuhdeväkivalta”, katoaa pohja valtiolliselta oikeusjärjestykseltä. Mielestäni oikeusjärjestys on tätä nykyä liian holhoava yksilönvapauksissa ja aivan liian lievä muiden mielivallan kanssa omaan vapauteesi tai itsemääräämisoikeuteesi.

Se, mitä teet yksin kotonasi muita vahingoittamatta on rangaistavaa. Se, mitä sinulle tapahtuu kotonasi on jo aivan eri asia.