Olen muutaman viikon lukenut ahkerasti kirjaa nimeltä Politiikan perusteet (Heikki Paloheimo, Matti Wiberg) ja ajattelin napsia kirjasta muutamia kohtia, jotka on hyvä tiedostaa politiikkaa tarkastellessa. En sinänsä kyynistynyt demokratiaa kohtaan, mutta nykypolitiikkaa kohtaan sitäkin enemmän. Monelle lähemmäs 400 sivua pelkkää politiikan teoriaa voi olla liikaa – vaikka kaikin puolin suosittelen lukemista, jos haluaa nähdä asiat relevantisti – joten julkistan muutamat mainittavan arvoiset asiat tiivistettynä.

Kirja on esimerkiksi Tampereen yliopiston valtio-opin pääsykoekirja ja huomaa, että monet ammattipoliitikot ovat sen opiskelleet. Kirjaa en kritisoi, enemmänkin poliitikkoja, joiden toimintaa kirja paljastaa.

 

  • Yleistä etua ei voida objektiivisesti määrittää

On äänestystavasta ja -järjestyksestä kiinni, mikä asia nousee ”yleiseksi eduksi”. Kirjassa on monta esimerkkitaulukkoa, josta käy ilmi, että vain äänestystapaa muuttamalla, mikä väite tahansa (a-e) saadaan enemmistön kannaksi kenenkään vaihtamatta preferenssejään tai muuttamatta äänioikeutettujen määriä. Poliitikko, joka vetoaa agendaansa yleisen edun nimissä sen enempää perustelematta, puhuu omasta edustaan.
”Siksi onkin parempi puhua vain yksityisistä ja yhteisistä eduista. Kun politiikassa joku puhuu yleisestä edusta, se on usein sumuverho, jonka taakse halutaan kätkeä omat raadolliset ryhmäkohtaiset edut.”

 

  • Vallankäyttö on vallankäyttäjälle helpompaa, jos ihmiset ovat sisäistäneet sellaisen normin , että heidän tulee noudattaa vallankäyttäjän antamia ohjeita

On hyvä, että valtio turvaa yksilön oikeudet toisiaan vastaan (mm. pahoinpitelyt, tappamiset). Sisäistetty valta ja hallinnan legitimiteetti (oikeutus) tarkoittaa taas sitä, että kansalainen kokee velvollisuudekseen noudattaa lakia, oli se miten ”huono” tahansa. Yksilön oikeuksia sortavat lait yleensä naamioidaan indokrinaation keinoin, jolloin yksilö ei huomaa olevansa vaikuttamisen kohteena. Valta muuttuu oikeutetuksi ja totteleminen velvollisuudeksi.
”Indoktrinaatiossa vallankäyttö usein naamioidaan yhteisiksi arvostuksiksi tai puheeksi yleisestä edusta.”

 

  • Politikko voi saada vastustajan asian näyttämään mahdottomalta, vaikka ei vain itse halua tukea asiaa

Kirjassa on 15 erilaista tapaa torpedoida vastustajan – käytän termiä ”vastustaja” koska kirjakin käyttää – ehdotukset, mm. vetoamalla yleiseen etuun (taas kerran), väärään aikaan, aikaisempaan kokemukseen (enempää määrittelemättä), huonoihin asiantuntijoihin tai jopa itse menettelytapaan; ”kannatan ehdotusta, mutta tämä ei ole oikea tapa ratkaista asiaa”. Kuulostaako tutulta? Nimenomaan tämä kohta alkoi ärsyttää suunnattomasti, ei mikään ihme, että asiat tuntuvat menevän vain yhteen suuntaan. Tarvitaan eri vaikuttajia nykypolitiikkaan!

 

  • Enemmistön voi hajottaa esittämällä äänestykseen uuden vaihtoehdon

Hajoita ja hallitse. Vaihtoehtoja muotoilemalla lopulta on vastakkain alkuperäinen tuettu kanta ja uusi, aivan mahdottoman huono kanta. Win -win.

 

  • Puhumalla epämääräisesti poliitikko voi saada enemmän valtaa ja edistää paremmin tavoitteitaan kuin puhumalla täsmällisesti

Mietityttää miksi. On ymmärrettävää, että koska ”kansan tahto” on niin epämääräinen ja suhteellinen määre, joku on aina eri mieltä ja joku samaa. Mutta on kovin vaikeaa äänestää vaaleissa, kun ei tiedä mitä loppujen lopuksi äänestää. Avoimuutta!

 

  • Poliittisten väitteiden totuuden varmistamiseksi kelpaa että ne toistetaan monta kertaa

Tulee helposti mieleen Tiuran, Kiviniemen, Kaikkosen tai Anttilan vastaukset toimittajien kysellessä ”epämieluisista” asioista. On kuitenkin hyvä muistaa, että välillä kysyjän kysymys on aivan irrelevantti tai jo lähtökohtaisesti vääriin informaatioihin perustuva, joten vastaaminen voi olla vaikeaa. Silti esimerkkeihin vedoten asioihin tulisi vastata rehellisesti – ja jos ei rehellisesti pysty, sen kyllä huomaa. Toisto ei minun korvissani lisää totuusarvoa yhtään, eikä toivottavasti muidenkaan.

 

  • Valtio on oikeusjärjestyksenä ja hallitsemiskoneistona toimiva pakkoyhteisö, joka onnistuneesti vaatii itselleen väkivallan käytön legitiimiä ja yleisesti hyväksyttyä monopolia määrätyllä maantieteellisellä alueella

Tottahan se on, kun asian noin muotoilee. Emme voi valita, kuulummeko valtioon – ja sen oikeusjärjestykseen – vai emme. Tärkeämpi asia on, miten valtio toteuttaa oikeusjärjestelmäänsä.
Koska valtio on pakkoyhteisö, sitä voidaan käyttää väärin ihmisten alistaviin tarkoituksiin. Valtio palvelee parhaiten tuottamalla julkihyödykkeitä ja suojelemalla yksilöitä toisten mielivaltaa vastaan.
Itse liberaalin valtiovallan kannattajana kannatan valtion oikeusjärjestystä takaamaan yksilölle mahdollisimman hyvät mahdollisuudet toteuttaa itseään muita vahingoittamatta. Muiden vapauden rikkomisesta kansalainen on vastuullinen valtiolle.  Valtion tehtävä ei ole aktiivisesti ohjata ihmisten toimintaa tiettyyn suuntaan.
”Käsitys siitä, että arvot olisivat objektiivisia ja yleispäteviä, avaa portit totalitaariselle yhteiskunnalle. Totalitaristisessa yhteiskunnassa koko kansa valjastetaan niiden arvojen edistämiseen, joita hallitsijat pitävät objektiivisina ja oikeina.”

 

  • Kansalaisilla on demokraattisesa järjestelmässä kaksinainen rooli. He ovat päättäjiä ja hallintoalamaisia

Demokratiassa on aina oikeus käyttää valtaansa vaaleissa ja äänestää edustajia itselleen. Täytyy muistaa, että vaikka se nykymaailmassa miten utopistiselta kuulostaisikin, meillä on jonkin sortin valtaa edelleen. Tietysti mediajulkisuus ja gallup-nousut voivat vääristää kuvaa siitä, kuka oikeasti ajaa kenenkin asiaa, mutta ainakin mahdollisuus äänestää pitää meidät erossa diktatuurista.
Suomessa on äänikynnys, joka vaikeuttaa pienpuolueiden läpipääsyä. Äänikynnys tulisi poistaa demokratian paremman toteutumisen tavoitteesta, mutta nykyhallitus ei sitä tee – päinvastoin, uudessa eduskunnassa tulee äänestettäväksi lakiuudistus, joka nostaisi äänikynnystä edelleen.
Ei ole ihme, että kansalaisoikeuksia tunnuntaan jatkuvasti poljettavan, kun eduskunnassa istuvat edelleen – ironsesti verrattuna – Kekkosen aikaiset hyvät veljet, eri nimillä vain. Maailma on muuttunut, yhteiskunta on erilainen, politiikka tarvitsee muutosta!

Itselläni tuli kirjan lukemisen jälkeen suoranainen ”no aha” -olo. Täytyy kuitenkin muistaa, että osa poliitikoista on ”ihan hyviä” tyyppejä ja uudet tuulet puhaltavat. Politiikka on kuitenkin  tarpeellista yhteisöllisten ongelmien ratkaisuissa – pääasiallinen kriteeri politiikalle on konfliktien ratkaisu.
Ei pidä lannistua, vaikka politikointi – varsinkin tämän jälkeen – tuntuu suurelta kusetukselta ja oman edun tavoittelulta; pointti on: Tunne vastustajasi. Tieto lisää valtaa ja tässä tapauksessa valta tarkoittaa politiikan läpinäkyvyyttä sekä oikeaoppista kritisointia populismin kaunopuheisiin alistumatta.

Matti Wiberg kirjoittikin itse jokunen viikko sitten osuvan vieraskynän Helsingin Sanomiin Polittiseen tietämättömyyteensä on syynsä, sillä ei ole ihme, että kansa kokee voimavaransa käytetyiksi ja äänivaltansa olemattomaksi. Varsinkin, jos ajattelee sitä, että Perussuomalaiset on nimetty protestipuolueeksi.
Eduskunnan tulee olla vastuunalainen kansalle ja valtiovallan tulee ylläpitää kansalaisoikeuksia, ei sortaa niitä.  Kansalaistottelemattomuus on ensimmäinen askel ennen kapinaa, joten kyllä meistä irtoaa kaikki tarpeellinen, jos koemme, että meitä vain kusetetaan!

”Olkaa realisteja, vaatikaa mahdottomia!”