Pienpuolueet saivat viimein oman vaalitenttinsä – mikä on hyvä – mutta olemme vasta alussa mikäli demokraattiseksi oikeusvaltioksi itseämme kutsumme. Suomessa on ensimmäistä kertaa vaalitarkkailjioita, joka kertonee jo paljon. Edelleen kaipaisin tilaisuuksia, jossa olisivat eduskunnan ulkopuoliset puolueet yhdessä eduskuntapuolueiden kanssa.

Iltalehti uutisoi tilaisuuden jälkeen pienpuolueiden olevan vain yhden asian kuppikuntia (IL 25.03.). Anteeksi mitä? Jutussa todettiinkin puolueiden asialistojen jääneen syrjään, kun toimittajat tenttasivat valtajulkisuuden aiheita muutamien viikojen ajalta ydinvoimasta tukipaketteihin. Miksi ihmeessä juttu on otsikoitu ”Kirpputoritunnelmaa”?

Jos mietitään puolueiden syntyä, ne syntyvät ideasta – tavoitteesta. Uusia puolueita syntyy, kun koetaan epäkohtia. Miksi olisi tarvetta uudelle eduskuntapuolueelle, jos eduskunnan asialistalta löytyisi jo ne asiat jota uusi puolue ajaa?

Esimerkiksi Piraattipuolue ei usko puoluekuriin vaaliohjelman ulkopuolisista asioista, joten on toimittajien kysyessä puolueohjelman ulkopuolisista asioista, puheenjohtajan on vaikea kertoa ”puolueen kantaa” asiaan. Onneksi internet ja sosiaalinen media ovat hyviä viestimiä, joista jokainen saa tiedon kyllä sitä etsiessään. Piraattipuolueella on myös esimerkiksi julkilausumia joita ehdokkaat ovat allekirjoittaneet – juuri puolueohjelman ulkopuolisista aiheista. Toimittajille kyseinen käytäntö oli kenties vain liian ”epäselvä” (?) En tiedä.

Ja vaikka en allekirjoita toimittajien mielipidettä ”yhden asian kuppikunnista” monenkaan pienpuolueen kohdalla, muistutan silti esimerkiksi Vihreästä Liitosta (nykyinen Vihreät siis), joka aloitti myös sillä kuuluisalla ”yhden asian puolue” -taktiikalla.

Puoluekuri on juuri se epäkohta, joka tekee demokratiasta epädemokraattisempa, jos mietitään esimerkiksi välikysymys -paradoksia. Hallituksen tulee nauttia eduskunnan luottamusta. Jos hallitus saa epäluottamuslauseen, se hajoaa lähes aina, ja järjestetään uudet vaalit. Kiviniemen hallitus on jo neljään kertaan ”ansainnut” luottamuksen.

Mutta jos katsotaan vaikka uusinta välikysymystä Arhinmäen aloitteesta eduskunta.fi, huomaamme, että oppositio äänesti epäluottamuksesta ja hallituspuolueet luottamuksesta – ei sinänsä mikään yllätys. Mutta kiitos puoluekurin, yksittäisillä kansanedustajilla ei ole vaihtoehtoa äänestää puolueensa kantaa vastaan eli hallitus voittaa aina. Demokratiaa?

Eduskuntapuolueet uivat verorahoituksesta napsaistuissa vaalituissa, mutta silti pienpuolueet jaksavat yrittää kampanjoida talkoovoimin. Media luo kuvaa tuulimyllyjä vastaan taistelemisesta (siltä se välillä tuntuukin), mutta kuva on valheellinen. Kiivas muutoksen tahto kuvastaa vahvasti sitä politiikan paloa mitä vaikuttamiseen tarvitaan. Politiikan asialistaan ei juuri pääse vaikuttamaan ilman eduskuntapaikkaa. Mediakaan ei juuri luo uusia aiheita politiikan asialistaan, vaan kertailee niitä asioita, joista puhutaan jo.

On muuten myös kummallista, että valtio-opillisesti katsottuna vaalit tulee aina järjestää pääministerin erotessa – eli siis hallitus hajoaa. Silti Kiviniemi on nyt Keskustan kolmas pääministeri, jonka Keskusta on vaihtanut omassa puoluekokouksessaan hallituksen jatkaessa toimiaan.

Suomessa on tosiaan ensimmäistä kertaa vaalitarkkailijoita – miksiköhän?