VAROITUS! Kirjoitus sisältää spoilereita elokuvasta Reindeerspotting (jos nyt dokumentista voi noin sanoa).

Katsoin jokunen viikko sitten suomalaisen dokumenttielokuvan Reindeerspotting – Pako Joulumaasta. Elokuva kertoi vuosien 2003-04 tapahtumista ja julkaistiin vuonna 2010. Tarkoitukseni oli katsoa elokuva jo heti sen ilmestyttyä, mutta se unohtui muiden kiireiden alle. Nyt elokuva oli taas otsikoissa päähenkilö Janin kuolemantapauksen johdosta, joka palautti hyvin mieleen tämän projektin.

Elokuvassahan siis tosiaan kuvataan Rovaniemeläisen Janin huumeidenkäyttöä (lähinnä Subutexin piikitystä), muuta juhlimista viinan ja tupakan voimin sekä varastelua ja niihin liittyviä ongelmia hyvin todenmukaisesti mitään sensuroimatta. Janin asiat eivät ole Suomessa hyvin ja rahaa saatuaan päättääkin lähteä toteuttamaan unelmaansa elämästä muualla matkustellen ja vedellen aineita ympäri Eurooppaa. Matkallaan Jani myös suunnittelee paljon suonensisäisten huumeiden käytön lopettamista ja uuden elämän aloittamista. Elokuvan tarkoitus oli näyttää ”narkkarin” arkea. Elokuvatarkastamo laittoi poikkeuksellisen kovan ikärajan elokuvalle, k18.

Tarkoitus ei ole nyt kuitenkaan kirjoittaa elokuva-arvostelua vaan kritisoida elokuvan ikärajaa. Elokuva muka ”antaa myönteisen kuvan huumeista”. Aivan uskomatonta! Elokuvatarkastamo rajallaan syö koko elokuvan tarkoituksenmukaisuuden. Tekijät kritisoivatkin ikärajaa liian kovana ja valistusarvon poistumisella, mutta ehdotus ei mennyt läpi. Eli näinkin hyvä elokuva omassa kurjassa reaalissaan jää kouluissa näyttämättä, sinne missä sitä eniten tarvittaisiin.

Katsoessani elokuvaa koitin löytää yhdenkin asian tai lausahduksen joka loisi positiivisen kuvan huumeista. Noh, yksi löytyi: Jani kuvaili tarkasti miten ihanaa ja hienoa on Subutexin tuoma olotila. Kelpuuttaisin sen jopa melkein syyksi, jollei Jani olisi heti jatkanut, ettei se olo tule kuitenkaan kun vain käytön alkumetreillä, nykyään hän piikittä vain saadakseen olonsa normaaliksi. Katosi pohja siis siltäkin ”myönteiseltä” väittämältä. Elokuva on suhteellisen raju – verta ei tosin näy – ja melko ahdistava, joten k15 on ymmärrettävä. Siltikin, koko elokuvan ahdistuneisuus johtu vain ja ainoastaan huumeista. Kaikki mitä elokuvassa tapahtuu, on huumeiden aiheuttamaa tai huumeisiin olennaisesti liittyvää, Jani esimerkiksi on menettänyt kaksi sormeaan velkojilleen. Tässä olisi ollut hyvä paketti nuorisolle, jotta tietäisivät ainakin millaista kyseinen elämä on todellisuudessa.

Ylimitoitettu propaganda ei toimi enää nykymailmassa. Pahimmillaan sen vaikutus on aivan päinvastainen. Ylimalkaisesti liioiteltu tai pelotteleva ”ensimmäinen kannabispiikki voi tappaa” -tyylinen huumepropaganda saa aikaan vain inhoreaktion. Nuori voi kuvitella, että valistus on vain pelottelua, pelkkää sisällötöntä pelottelua, esimerkiksi ”ei heroiini nyt varmasti ole edes vaarallista, turhaa pelottelua vain”. Ja sitten mennään. On muutenkin tärkeää kertoa rehellisesti faktat ja antaa nuoren tehdä omat valintansa ja luoda omat mielikuvansa, ei tuputtaa ajatuksia väkisin päähän.

Dokumenttina elokuva olisi toiminut hyvin realistisena valistuksena. Ikärajansa takia nuoriso ei nyt elokuvaa näe, jollei hanki sitä netistä tai pyydä jotakuta täysi-ikäistä vuokraamaan tai ostamaan. Elokuvasta tulee ”se k18 huume-elokuva WHOOU” ja sehän vasta sitä positiivisuutta korostaa. Elokuvasta ei pitäisi tulla tabu, mutta ikäraja väkisin sen luo. Valtion suojeluyritys kääntyneenä itseään vastaan, jopa ihmeellinen ja odottamaton käänne…

Jania oli helppoa usko hänen todetessaan Subutexista ”En voi suositella tätä ainetta kenellekkään.” Se oli aito kommentti suoraan sydämmestä, ei mikään pukumies sormi pystyssä tv-ruudussa. Jani myös kertoi vierotusoireistaan joista kärsi paraaikaa lopettamisyrityksensä yhteydessä; Hän ei ollut nukkunut 3-4 yöhön vaikka lääkitys oli -Janin sanoja lainaten – ”sellainen että jalkojen ois pitänyt tipahtaa samantien alta”. Mutta ei, uni- tai muut lääkket eivät tehonneet, pakko oli vain kestää ja valvoa.

Jani joutuu palaamaan kuitenkin Suomeen velkojien uhkaillessa hänen ystäviään. Jani myös sortuu piikittämään heroiinia ja valuu takaisin pohjalle. Suomeen paluun jälkeen alkaa myös Janin vankilakierre. 2010 hän oli lopulta istunut monet kakkunsa ja häipyi Afrikkaan.

Ja nyt Jani on kuollut. Netissä levisi kuva sähkötolppaan hirttäytyeestä pojasta, joka muistutti erehdyttävästi Jania. Myöhemmin kuva sekä uutinen on varmistettu. Tiedot kuolemantapauksen syistä tai rikoksen mahdollisuudesta ovat olemattomat, kuin myös se, pääsikö Jani koskaan lopullisesti eroon huumeista.